Mielenkiintoinen kolmen seuran käsittävä dominoefekti tästä tuli. Ässistä utj Tapparaan, KooKoosta Ässiin ja Tapparasta KooKoohon.
Itsellä tulee väistämättä mieleen, että olisiko Kultanen sittenkin ollut Vuorista parempi vaihtoehto, kerta oli KooKoosta saatavilla? On vuosien varrella tehnyt todella hyviä hakuja etenkin ulkomaalaispelaajien suhteen. Toisaalta samantyyppinen maine oli myös Analla, kun SaiPasta siirtyi meille ja silloin moni odotti (tai ainakin itse odotin), että alkaisiko naaraamaan meille näitä kunykeja ja morleyja. Mutta laihaksi jäi tuon tyyppiset haut, itse asiassa aikalailla olemattomiin.
Tästä voisi päätellä, että Tapparan resursseilla ja nykyhetken asemassa ei edes haluta yrittää etsiä tuollaisia arpoja, vaan tarkoitus on saada naarattua nimenomaan Euroopassa jo tasonsa todistaneita kovempia pelimiehiä. Liekö tätä taustaa vasten sitten Vuorisella parempia työkaluja (suhteet, neuvottelutaidot, näkemys joukkueen rakennuksesta tms.) tämäntyyppisiin hankintoihin, kun tarkoitus ei ole skoutata ECHL-ukkoja. Koska voisin uskoa, että Kultanenkin olisi ollut saatavilla Tapparan palkkalistoille, jos Tappara olisi ollut miehen perässä, kerta oli valmis vaihtamaan myös Ässiin. Jotenkin itsestäni tuntuu siltä, että Vuorinen oli se ykkösvaihtoehto, joka tuonne kuitenkin haluttiin.
Tämä kaikki vain omaa pohdintaa ja spekulointia ilman minkäänlaista syvempää taustatietoa näistä asioista.
“Vuonna 2022 Ässissä aloittanut Janne Vuorinen siirtyy uusien haasteiden pariin heinäkuun lopussa. Jo aiemmin Ässät tiedotti, että Vuorinen ei jatka Ässissä kevään 2026 jälkeen, mutta nyt on hyvässä yhteisymmärryksessä sovittu, että sopimus päätetään heinäkuun loppuun.”
Sikäli mikäli on vielä tänne tuloillaan niin saapa nähdä tiedotellaanko jo kohta vai sitten vasta heinäkuun lopulla.