Tai:
- Tarjottiin, mutta ei tartuttu.
Tillu kertoo, että ovat aiemminkin olleet miehen perässä, eli pitkä projekti.
Tai:
Tillu kertoo, että ovat aiemminkin olleet miehen perässä, eli pitkä projekti.
Tappara taitaa kasata sen verran kovan ryhmän, että tämän huhun toteutumattomuus ei harmita.
En usko, että rahassa ollaan Ipalle hävitty. Ehkä ei olla edes tosissaan oltu perässä.
Ollaan voitu tarjota pienempää roolia esimerkiksi.
Nyt puhutaan jo satasten säästöstä, kun ei karannut Sveitsiin.
Pidän tilastojen ja silmähavaintojen perusteella hyvänä hakuna. Oli noin 50p ja 25 maalin tahdissa, mutta kausi oli vajaa. Alsvenskanissa ihan tykki, eikä SHL pistetahtikaan huono. Ollut ihan liian hyvä Sporttiin, joten mikä lie syynä mennä sinne.
Eikö Case Nikussa oltu aika paljon perässä, mutta kai se katto on jokaisella.
Juu, onhan Lööke hyvä pelaaja.
Huhuissa pyörii Tapparaan kuitenkin sen tason pelaajia, että ihan kauheasti ei tarvi murehtia. Löökellä saattaisi tehdä tiukkaa Tapparan kärkiketjuihin.
Löökellä Allsvenskanin mestaruus on ainut miesten tasolla voitettu mitali. Mitään voittamisen kulttuuria ei Lööke(kään) siis Ilvekseen tuo. Hyvä haku kuitenkin, ei siinä mitään.
Erinomainen pelaaja ja ei olisi tiukkaa mahtua Tapparan kärkiketjuihin. On ehkä koko liigan paras rightin snaipperi ylivoiman vasemmalle siivelle.
Vaikea sanoa oliko Tappara tässä kisassa mukana, niin liikaa ei kannata harmitella.
Tuli seurattua Löökeä sillä silmällä sääleissä KalPaa vastaan, kun oli huhua Tampereen suuntaan. Ja täytyy sanoa, että kaveri oli kyllä kadonnut kuvasta. Onko kyseessä klassinen runkosarjapelaaja… Olisin silti halunnut katsoa tämän kortin myös Tapparassa.
Hänellän oli pitkä loukki takana. Oliko muistaakseni ranne murtunut. Ennen loukkia oli hyvässä vireessä.
Loistava kiinnitys Ilvekseltä. On liigaan aivan huippuluokan pelaaja ja korvaa Nymanin jättämää snaipperi reikää kokoonpanossa.
Tämä ketju suljettiin automaattisesti 6 tunnin kuluttua. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.