“Uskon, että tästä toimestani on myös myöhemmin Tapparalle merkittävää hyötyä, kun palaan takaisin, Jussi Tapola kertoo.”
Kuulostaa jopa ihan hyvältä. Suon kyllä tämän Tapolalle. Onnea matkaan, Jussi!
Joo näin on. Sinänsä ihan hienoa että tyyppi joka on tehnyt pitkään hyvää duunia pääsee isommille liksoille ja isompiin ympyröihin. Kaikkea hyvää vaan reissuun! Sitten takas kun aika on.
Leinonen on tyytymätön tämän kauden hankintojen tehopisteisiin ja lähetti UTJ:nsa vuodeksi Kiinaan.
Vaikuttaisi olevan tyylikkäästi hoidettu homma molemmin puolin. Joku kiinalainen sponssi olisi kotiintuliaisena hyvä juttu
Onnea Tapolalle uuteen haasteeseen. Jos onnistuu, niin kuka sen tietää vaikka reissu venyisi pidemmäksikin ja siitä sitten NHL joukkueen penkin taakse …
Voihan asian tulkita myös näin:
Myös Tapparan pajatso alkaa tyhjenemään: urheilujohtaja ulkoistetaan Kiinaan.
Mites tossa Tapparan tiedotteessa ei mainita Kunlunia sanallakaan eikä edes KHL:ää. Suora lainaus: “Tapparan urheilu- ja kehitysjohtaja Jussi Tapola jää väliaikaisesti pois toimestaan ja siirtyy yhden pelikauden ajaksi kiinalaisen jääkiekkojoukkueen päävalmentajaksi ja Kiinan jääkiekkoliiton palvelukseen.”
Tämä pisti silmään myös. Miksi ei mainittu suoraan että Kunluniin. Alkeellista toimintaa.
Sehän voi olla, että on sovittu että Kunlun tulee ensin itse virallisesti asian kanssa ulos. Vaiko jo onko tulleet, itseltä saattanut mennä ohi tässä kiireessä.
Eikös Kunlun ole Kiinan kansantasavallan ja jääkiekkoliiton omistama joukkue joten se on myös valmentajan työnantaja? Jotenkin näin sen olen käsittänyt, korjatkaa jos olen hakoteillä.
Tapola palaa vuoden päästä. Itsekin ymmärtää mikä on parasta kaikille. Tässä ei paina mahdollinen onnistuminen Kiinassa heti alkuun. Ymmärtää että toinen onnistuminen KHL:ssä on vain toinen onnistuminen, jonka jälkeen kolmas onnistuminen on utopiaa. Ja se toinenkin onnistuminen on siis utopiaa. Eikä ne palkat ajoissa tule paitsi Tapparassa.
Mutta. Massit kotiin siitä ekasta kaudesta. Varmaankin noin nelinkertainen summa verrattuna nykyiseen.
Onnea Jussille uusiin haasteisiin, ja kaikkea parasta muutenkin!
Mutta. Ulos tulleessa tiedotteessa on jälleen melkoisia sanahelinää missä puhutaan vuoden päästä paluusta jo faktana. Uskon kun näen ja hymähdys päälle. Menettänyt jo vuosien varrella vähän merkitystään nämä Tapparan julkaisemat valmentaja -ja toimihenkilösopimukset. Jos Jussi vie kiinalaiset playoffeihin, niin noinkohan on että löytyy taas seuraavana talvena Hakakolmosesta ja Tapparasentteristä junnuja seuraamassa?
Ei niin. Toivottavasti toimistolla kartoittavat jo plan B:tä, miksi ei C:täkin.
Kunlun on yksi osa Kiinan valtion jääkiekkoilun kehittämisohjelmaa ja siitä lisää tietoa mm. tässä ketjussa:
Ps. Eipä olisi 2016 vuoden lopulla uskonut, että Kunlun veisi entisen Tapparan valmentajankin (nykyisen kehitysjohtajan)…
Jussi käy ajamassa leijona-Tappara-nhl pelikirjaa khl maille.
Tulee sitten takaisin ensi kaudeksi jos ei muuta muutosta tule ja enkä kahden vuoden päästä on taas paljon taitavampi valmentaja. Hyvä näin, mutta missä valmentaa. Olisko majussa kahden-kolmen vuoden päästä?
Jos Kiinassa menee nappiin, niin Leijonilla ei ole mitään jakoa saada Tapolaa. Tarjouksia tulee KHL:n suurilta seuroilta ja miksei jopa NHL:stä.
Täytyy myös muistaa edelleen kääntöpuoli eli ei Kunlunissakaan jostain syystä valmentajien pestit kauhean pitkäikäisiä ole olleet.
Vladimir Jursinov Jr. taisi itse erota tehtävistään ja Mike Keenan sai siirron toisiin tehtäviin (huono menestys). Ero edellisillä valmentajilla oli se, että Jr:n aikana panostettiin suomalaiseen osaamiseen. Taitaa vieläkin Jaakko Valkama toimia seuran maalivahtivalmentajana ja Matias Sarvela kuntovalmentajana.
Suomesta Tapolalla on hyvät näytöt, mutta olympiakisat eivät menneet ihan putkeen (koko joukkueelta). Ennenkuin KHL:n suuret seurat tai NHL kiinnostuu, niin täytyy Kunlunin näytöt olla erinomaiset. Näinkin toki voi käydä.
Ps. Olisi myös mielenkiintoista tietää, että millainen pykälä Tapolalla on ollut sopimuksessa eli onko siinä ollut mahdollisuus KHL -siirtoon vai onko raha puhunut (jälkimmäistä vaihtoehtoa ei ikinä Liiga-joukkueilla liikaa ole…).
Urhelujohtajan sopimuksella olisi ehkä mahdollista isompien liigojen pykälä olla. Tosin ei se purkupykälä ihan hirveästi tuo arvostusta urheilujohtajan tehtävälle… “tuunaa ny eliteprospectsin ja noitten junnujen kanssa ja jos nappaa valkku pesti isolla rahalla ni mee vaan.”
Luulen että Tapolalla ei ollu purkupykälää sopimuksessa. Tappara on halunnut pitää Tapolan ja mulla on käsitys että tuo tehtävä on ollu ihan tosissaan otettu ja siltä odotetaan tuloksia. Kokonaisuutena ja isossa kuvassa tuossa ilmeisesti on suunnitelmaa myös pitemmällä tähtäyksellä. Ehkä tässä tapauksessa on molempien osapuolten etu että Tapola kurkkaa KHL:ää tässä kohtaa.
Saa ny nähdä millä porukalla seuraava vuosi menee urheilujohtamisen saralla.
Kiinassa on nyt isot rahat liikkeellä Olympiaprojektin vuoksi ja mm. Jokerit tekevät yhteistyötä Kiinan kanssa (Marjamäki ensi kaudella). Sitäpä tuolla toisessa ketjussa on puitu…
Nyt vain asiaan saadaan uusi näkökulma, että onko Tapolan siirto uhka vai mahdollisuus myös Tapparalle…
Tässä hypätään taas harmaille vesille, jos kyse olisi KHL -yhteistyöstä (vrt Ilveksen Keränen -tapaus), mutta hyviäkin asioita voi tulla.
Tapolallehan nyt menossa on aivan huikea “koulu”: pääsi Liiga -joukkueen valmennuksesta kehitystehtäviin ja siitä sitten olympiajoukkueen apuvalmentajaksi ja matka jatkuu aina KHL-joukkueen valmentajaksi ja lisäksi saa vaikuttaa koko Kiinan kiekkoilun kehittämiseen.
Tämän opin Tapola tuo palataessaan Tapparaan sopimuksen mukaan ja jos ei palaa, niin silloin todennäköisesti viimeistään raha liikkuu…
Oisko mitenkään mahdollista että Tapolan pesti KHL:ssä liittyisi suurempiin tulevaisuuden suunnitelmiin liittää Tappara kontinentaaliseen liigaan. Tapolan omin sanoin" tästä toimestani on myös Tapparalle merkittävää hyötyä, kun palaan takaisin".(Aamulehti 24.2.2018). Sitten meillä olisi kaksi KHL kokemusta omaavaa valmentajaa. Ja uusi kiekkoareenakin valmisteilla. Liityin juuri yhteisön jäseneksi ja tämä on eka viestini, joten terve vaan kaikille.
- Listan alkio