Huhu: Kaksi uutta pelaajaa Tapparaan marraskuun maajoukkuetauolla 2017-18?

Siis keneltä kysyit? Ei tietenkään nimeä tarvitse heittää, mutta onhan siinä pieni ero kysyykö järkkäriltä hallissa vai seuran johdolta.

1 tykkäys

Toivottavasti ei pidä paikkaansa. Ellei sitten esim. Kärki, Nurmi tms. halua toisenlaista roolia muualta. Lähtijöitä on pakko olla, jos tuohon sikermään uusia olisi tulossa.

Ihan vain sen verran näistä omista huhuistani. Melkolailla kaikki tulee todellakin
koppikäytäviltä, mutta joissain tapauksissa menee ohi viimetipassa ihan sopimusteknisistä syistä.
Jos Hifk tarjoaa satatonnia enemmän kuin Tappara, niin eihän sille mitään voi.
Ei se senkummempaa näiden huhujen kanssa ole…

20 tykkäystä

Maalivahtia ei tarvita, Heljanko on riittävä kakkonen ja tulevaisuuden ykkönen.

Puolustajaa ei tarvita, ei tuohon mahdu yhtään lisää pelaamaan.

Laitureita ei todellakaan tarvita. Ainoa mikä on vähän heikoilla on tuo Matti Järvisen paikka hyökkäävänä sentterinä, mutta eipä markkinoilla Ramun lisäksi parempia ole ilman riskiä.

Vaikea sanoa mitä nyt haettaisiin, ellei esim. Nurmi halua lähteä peliajan perässä pois.

2 tykkäystä

Domi lähtee Kiinaan ja Karhunen tulee meille. Tämän jälkeen reilu 10 miljoonaa Kiinan yuania kilahtaa tilille ja Mikki hymyilee. :mikki:

Tämä ei ole faktaa eikä täytä edes huhun kriteeriä. Mutta onko tämän kaltaisia siirtoja ikinä edes tehty?

Haluaisko Rautakorpi joukkueeseen jonkinlaisen fyysisen pelaajan/enemmän santapaperiosastoa?

Tuntuma on, että “usein” Jukalla on ollut joku Sawada tai vastaava siellä.

Mikäli sieltä tulee jotain muuta kuin täytepelaajia, niin mistä sitä tietää, vaikka olis sovittu jo ajat sitten kun Revonkin jääminen P-Amerikkaan oli todennäköistä. Tuo ajankohta sopisi verorajan takia.

No ei meillä sitten ole mitään hätää.

1 tykkäys

Ei olekaan, mutta Jypillä on paremmat sentterit silti.

Redenbachin lähdön jälkeen olen pitänyt sentterin tuloa lähes selviönä. Rautakorven aikaisempiin joukkueisiin peilaten ja pahimpiin kilpakumppaneihin verraten keskusta on se pelipaikka joka kaipaa niin leveyttä kuin laatua. Puhtaasti leveyshankintaan en usko, Jasun rooli tulee olemaan suuri erikoistilanteissa, mutta 5 vs 5 en usko miehen pitävän nykyistä paikkaansa. Toinen hankinta onkin suurempi kysymysmerkki. Kuten moni muukin, en toivo maalivahtia. Rouhiaista halutaan selvästi kehittää liiga-tasolle muualla, joten 8.pakki todennäköisesti tulossa mallia “Sammalkangas”. Eli puhtaasti leveyshankinta, jolle tulee minuutteja loukkien/maajoukkue/leporotaation kautta + Lekissä siirtorajalle asti. Itse antaisin tuon roolin Utuselle, mutta itseäni viisaammat pitävät varmaankin parempana tasaisen kehittymisen pelityyliä vastaavassa roolissa kuin poukkoilu sinne tänne. Oli miten oli, organisaation viimeisen 5 vuoden näytöt pelaajahankinnoissa ovat sitä luokkaa, että itse menen laittamaan popcornit tulille ja teippaan refresh-näppäintä hallinnoivan etusormen.

4 tykkäystä

@Mr.Peter voitko paljastaa sanankäänteitä, kun huhusta kuulit? Voisiko toinen liittyä esim. Karjalaisen jatkosoppariin?

Tuskin olisi näitä erikseen maininnut, mikäli voisi. Odotellaan toki vahvistusta suoraan @Mr.Peter itseltään, mutta Karjalaisen jatkoon liittyvä huhu löytyy omasta ketjustaan.

1 tykkäys

Ei noissa huhuissa muuta ihmeempää ollut kuin kaksi pelaajaa olisi tulossa ja
siinä se…saas nähdä kuinka pitää paikkansa. Karjalaisen jatkosopparista kuulin ihan
muuten vaan…ja en pitäisi tuota jatkosopimusta muutenkaan minään ihmeenä. Onhan Jere
ihan J.R:n luottopelaaja…

9 tykkäystä

Haapala olisi kiva lisä mutta taitaa olla toiveajattelua :smiley:

3 tykkäystä

Yksi fyysinen pakki, joka osaa myös pelata ylöspäin eli Parlett takaisin ja sentteri sisään ja kärki hakemasn isompaa roolia muualta. Kärki on yli 100k mies ja homma ei toimi niin ovi käy ja selkeä sentteri tilalle. Ramu kävisi mutta uskoisin kookkaampasn vaersioon.

1 tykkäys

Kyse oli siis kahdesta täysin uudesta pelaajasta, ei kahdesta jatkosopparista?

Kahdesta uudesta.

1 tykkäys

Jarno Kärki on edelleen kaksivuotisella sopimuksella. En usko hetkeäkään, että Tappara Kärkeä päästäisi yhtään mihinkään. Nurmi olisi todennäköisempi lähtijä, mikäli jonkun lähteä täytyy. Pakistoon taas vaikea nähdä Parlettin tasoista tulijaa, koska silloin joku järjettömän kova olisi hierarkiassa 8. pakkina. Rotaatiopakiksi kelpaa kevyempikin pakki.

2 tykkäystä

Tämä kyllä kelpaisi :heart_eyes: vaikka totta puhuen, sitten alkais mennä jo vähän turhan överiksi. Veikkaanpa, että kyseessä miikaheikkilä ja manuhonkanen vol2

4 tykkäystä

Onko linkkiä mistä jätkien palkat voi käydä kattomassa? Vai mutuiletko Kärjen palkan? Jos ei tietoa niin ei kannata huudella…

1 tykkäys