Tapparassa ensi kaudella tällä “valmennuksella” ja jonkun puukäsisentterin vierellä sellainen 5+3 kausi. Miettisi nyt vielä kannaattaako tulla tuhoamaan kehityksensä.
Aineksia pelaajana varmasti vaikka mihin, mutta hiukan kannattaa uraa miettiä noin nuorena.
Menipäs pitkään saada sinun posikommentti tänne, odottelinkin jo tätä
Tänne ei kenenkään kannata tulla, mutta jos tänne ei kukaan tule niin urheilujohto tekee paskaa duunia. Tappara ja sen pelaajat voivat vain hävitä (vaikka 3x putkeen voittivatkin)
Juuri tästä syystä aion itse ensin käydä Porissa yrittämässä puhua Lennille järkeä. Imen vielä bensat autosta, ettei pääse Tampereelle. Ja viimeisenä ratkaisuna seison hallilla odottamassa ja tarvittaessa liimaan itseni kopin oveen, ettei Lenni pääse pilaan uraansa.
Laitahyökkääjistä jäämässä Tanus ja Rautiainen, ei muita.
Savi, puhakka, granath, halloran, kempe, quenneville lähtee.
Saa siihen useampi ukko sitten tullakin. Järventie, tuulola, haapala, simontaival, ruohomaa, Blichfeld. Huhuista osa ei pidä. Eikä riittäis vaikka pitäis. Ottakaa iisisti. Hämeenaho tulee vain jos palaa kesken takas.
Pakeissa jäljellä vain tuulola,
matinmikko ja anderson.
Onneksi. Paljon on hommaa vielä.
Pääseehän täällä vetämään myös rännikiekkoa ja puolesta kentästä lerppoja ristikulmaan, minkä jälkeen terävää intervallia vaihtoon.
Älä ny viitti.
Pitäähän siellä päädyssä käydä joko häviämässä se kiekko tai painaa kolme kierrosta possujunaa kulmassa.
Kyllä sä niin kauan oot Tapparaa kattellu, että luulis sun tietävän.
Simontaival 33p ja Tuulola 37p äijä. Ei tuon tason äijiä ole nelosessa millään joukkueella. Harvalla edes kolmosessa. Tuulola oli kerhon ykkös yyveen mies ja Simontaival Kalpan kakkosessa.
Tapparalla on ollut mm. Joona Luoto nelosessa, Rauhalan kanssa.
Nelosketjulla tarkoitetaan ihan oikeaa nelosketjua, jossa ei ole ylivoima-aikaa tarjolla. Ei kannata sotkea Joona Luotoa tähän, se ketju (Luoto-Rauhala-Puhakka) oli käytännössä Tapparan ykkösketju, vaikka oli neloseksi nimetty.
Tuulola ja Simontaival eivät tänne neloseen ole tulossa. Tai jos joskus siellä käväisevät, niin varmasti saavat myös erikoistilannevastuuta. Onhan tuonne laituriosastolle tunkua, kun periaatteessa viisi kovaa laituria on jo selvät. Ei siinä oikein ole kuin 1-2 paikkaa enää Hämeenahon tasoisille pelaajille.
En ole pahoillani jos tuollaiset miehet on nelosketjun laitureina, silloin voi odottaa kovaa tulosta.
Tanus, Haapala, Rautiainen, Tuulola, R. Järventie, Simontaival, Hämeenaho ja Blichfeld eivät kaikki tule meillä pelaamaan, se nyt on selvä asia. Eli tuosta listasta pakosta 1-2 pelaajaa ei meillä pelaa.

Tapparalla on ollut mm. Joona Luoto nelosessa, Rauhalan kanssa.
Luoto-Rauhala-Puhakka oli ainoastaan paperilla nelosketju. Aloitti ykkösketjuna ja pelasi isoimmat minuutit. Oletan että tässä puhutaan “nelosketjusta” ketjuna joka saa vähiten vastuuta eikä pelaa ylivoimaa. Simontaival ja Tuulola eivät siihen rooliin ole tulossa.
Ps. Luodon viimeisin Tappara kausi meni 0.5p/ottelu tehoilla. Sekä Simontaival että Tuulola olivat tehokkaampia.
Näytti olevan Simontaival eilenkin Kalpan kolmosessa. Aikalailla kolmosketjun minuuteilla.
Heikki Liedes pelasi viime kaudella nelosessa… Tapparassa 32 pistettä ja tällä kaudella KEspoo 39 pistettä.
Tapparalla on viime kausilla pelannut melko kovia pelimiehiä '“alemmissa” kentissä vaikka Tapolan luomassa ajattelussa Tapparassa ei ollut kentällisiä, vaan tasavahvoja kolmikkoja. Periaatteessa ykköskenttä ja kolme kakkoskenttää. Tästä tällä kaudella poikettiin ja tulos tiedetään.
Tapparan 5v5 maalit laski 40 maalia(!) edellisestä kaudesta.
Tuntuu sekoittuvan kaksi eri asiaa tässä. Osa puhuu “nelosketjusta” pelaajina jotka saavat vähiten vastuuta. Osa tuijottaa paperilta ketjujen numerot huomaamatta peliaikoja ja vastuuta.

Heikki Liedes pelasi viime kaudella nelosessa
Paperilla nelosessa. Liedes pelasi yli ja alivoimat. Ei ollut pienen roolin täytepelaaja

Näytti olevan Simontaival eilenkin Kalpan kolmosessa. Aikalailla kolmosketjun minuuteilla.
Kalpalla pelaa kaikki ketjut tasaisesti. Peliajat eivät kerro kaikkea. Lisäksi tehomiehet jaettu eri ketjuihin. Simontaival on Top 6 hyökkääjä tasoltaan Kalpassa.
Sain jostain syystä ilmotuksen, että Atleetin uutispostaukseen tästä siirrosta oli tullut uusi kommeentti. Komentin lähettäjä oli Ässien pelaaja Jonne Tammela ja kommentti kokonaisuudessaan oli " " Itse tulkitsen tuon niin että Tammela tietäisi siirron olevan ihan Seppäsen omia juttuja.
edit. Ässien toinen pelaaja Feetu Knihti tykännyt tästä kommentista
Onhan noi Seppäsen huhut jo aika kummelijuttuja. Breaking/hearing-huhujen mukaan Ilveksen sentteriosasto ens kaudella olis Marjala-Leino-Schnarr+ Ilvekseen jäävät sentterit
Vähän skeptinen kyllä sen suhteen, että Hämeenaho tulisi Tapparaan. Jos olisin Hämeenaho miettisin kyllä, että pääseekö Tapparassa pelaamaan niin isossa roolissa, että se valmistaisi P-Amerikkaa varten. Tapparassa kumminkin on jo Tanus, Rautiainen, ja huhutut Järventie, Simontaival ja Blichfeld.
Tapparassa otetaan ei anneta. Väite: “Simontaival-Tuulola ei ole tulossa..” on väärä. Kyllä ovat ja saavat sen verran kuin ottavat. Tämä on myös täysin menestyvän joukkueen kulmakivi, sisäinen kilpailu.
Rautiainen ja Keskinen ovat parhaimmat esimerkit tästä. Mitään ei annettu vaan tulivat ja ottivat paikkansa.
Blickfeld on aika epävarma huhu, mutta molemmat eivät varmasti tule, toiselle on kyllä tarjolla iso rooli ykkösketjua ja ylivoimaa myöten. Jossain menee Tapparan budjetin raja ja nämä ovat kalliita pelaajia.
Valmiille pelaajille kyllä suunnitellaan roolit aika tarkkaankin etukäteen. Keskinen ja Rautiainen junnuina joutuivat sen itse ottamaan.