Eli tänään Urheilucastissa mainittu Hämeenaho Tapparaan (mikäli Devils ei halua farmiin).
Vaikka skeptisesti olenkin suhtautunut Seppäsen ”skuuppeihin” tänä keväänä, niin tästä siirrosta kuitenkin olen kuullut itsekin.
P-Amerikka tai Tappara olisi ensi kauden osoite ja taustalla vaikuttaa Ässistä Tapparan UTJ:ksi siirtyvä Janne Vuorinen.
Tästä kuullut kans jo kuukausia sitten. Maistuisi isosti Lenni Tapparaan.
Joo, joulukuussa postattiin palstallekin, mutta väärään paikkaan ja se kuivui siihen. Lähde siinä kuulemma Pori.
Ittelle maistuu pajunköydeltä.
Alkaa olla aika “stacked” hyökkäys jos tämäkin tulee. Maistuu toki.
En jaksa uskoa että pelaa ensi kaudella enää liigassa noin hyvän kauden jälkeen.
Voi hyvin olla ettei pelaa.
Pitkälti Devils sen päätöksen tekee. Kesällä kirjoittaa ELC:n ja sitten syksyllä katsotaan missä kautensa aloittaa.
Kelpais kyllä ja ehkä voi jopa toteutua. En usko, että vielä riittää rapakon taakse.
Hyökkäyksessä alkaa olemaan jo aika paljon ylitarjontaa huhujen osalta. Voi siis olettaa, että jokainen huhu ei toteudu. Toisaalta eiväthän ne ikinä kaikki. Entä jos kaikki toteutuvat ja jotkut nykyisistä lähtevät menemään?
Jos tämä ja muut huhut toteutuu, niin aika paljon on tulossa rightin kätisyyden hyökkääjiä joukkueeseen. Mikä ei toteutuessaan ole sattumaa.
Täähän on ihan sairas jos toteutuu. Meillä pelaa Simontaival ja Tuulola herranjestan nelosessa kohta.
Eivätkös he juuri ole (kolmos)nelosketjun hyökkääjiä? Ainakin omissa papereissa on.
Lenni Hämeenaho on pelaaja, joka vastaa Tapparan hankintalupausta eli kotimaisia kärkipelaajia.
Tais olla niin että oli mun postaus, mutta silloin Ässien suunnalta kuultuna, että ainakin jotain keskusteluja käyty. Tosin tuo Ameriikan suunta voi kyllä hyvinkin toteutua.
Lennistä olisi meille kyllä paljon iloa.
No huhuthan ei ole toteutuvia sopimuksia, vaan todennäköisesti ollaan siinä pisteessä monen osalta, että on annettu sopimustarjouksia, joita eri tahot vuotelee ulos.
Tottakai, joka ikinen seura, kartoittaa tässä kohtaa kautta laajempaa rinkiä useista vaihtoehdoista, joista sitten vain osa toteutuu.
Tällä kaudella Hämeenaho on ollut yksi liigan parhaita laitureita, jokaiselle seuralle olisi kova kaappaus.
Huhuja on laitureista aika paljon ja ylimiehitystä ei varmasti tule, joten katsotaan nyt. Seitsemän laituria, jotka eivät lähtökohtaisesti pelaa nelosessa lienee maksimimäärä.
Lähtökohtaisesti niinkun mestaruutta tavoittelevassa jengissä pitääkin olla. Simontaival nyt Kalpan kolmosessa ja Tuulola pelasi pohjasakan jengin top6 roolissa
Juu, mutta ihan totesin vain, että kovaa jengiä kasataan.
Niin se pitääkin olla et tulee tulivoimainen jengi enskaudeksi kun tää hernepyssymalli ei toiminut
Sillä ei ole väliä pelaako täällä ykkös- kakkos - vai kolmosketjussa. Erikoistilanneroolit määrittävät paljon ja Tuulola tulee pelaamaan sekä yli- että alivoimaa Tapparassa. Luultavasti tulee olemaan ihan hyökkääjien peliaikakärkeä. Simontaival pelannee myös kakkosylivoimassa.
Enpä oikein usko, että Bliefield, sekä Hämeenaho Tapparassa pelaisivat. Tämän tyyppistä pelaajaa tarvitaan ja toivottavasti Tappara saa jomman kumman naarattua. Ykkösylivoimaan kumpikin olisi iso ase.
20v nuori kaveri lyö 51 pinnaa tauluun, niin olisi mahtava haku kyllä. Pelkään, että kokeeko liigan olevan pelattu läpi ja haluaa rapakon taakse. Se kyllä mielestäni iso uhka tässä, mutta semmoinen haku joiden niiden pitääkin olla Tapparassa.
Olisihan tämä kova hankinta.
Itse en ole seurannut tuota urheilucastia mistä paljon puhutaan. Voisiko joku sitä seuraava tehdä koosteen Eskon huhuista niin seuraillaan montako kohdetta osuu.