Jos Myrrä/Ojanen eivät ole aikeissa muuttaa Ilveksen pelitavan kantavaa ideaa ensi kaudelle niin eikös Möröstä luopuminen nyt ole ihan loogisesti perusteltavissa aika nopeasti? Ilveksen pelaaminen perustui pitkät tovit kauden aikana neljän ketjun nopeisiin laitureihin, jotka tekivät käytännössä Ilveksen kaikki maalit. Oli jo lähtökohtaisesti varsin mielenkiintoinen peliliike, että nimenomaan Mörkö Ilvekseen hankittiin, koska edes alkeellinen oman pelitavan tunteminen olisi varmaan kertonut sen, kuinka siinä voi käydä.
Toki Ilveksessä olisi voinut tehdä toisenkin analyysin: joku olisi voinut ajatella, että Ilves olisi voinut höystää pelitapaansa esimerkiksi panostamalla hitaampaan ja kiekolliseen vaiheeseen vähän enemmän. Mielenkiintoista, jos Mörkö lähtee niin se kertonee ainakin jotain siitä, ettei Ilves ole aikeissa muuttaa sitä kantavaa tapaansa pelata.
Huhhuh niin. Tuon mukaan Luotokin on oikein NHL konkari, taitaa olla neljä kertaa enemmän pelejä siellä. Nykyään otsikot ovat järjestään naurettavan harhaanjohtavia.
Lappeenrannan tunnetuimpia sloganeita lienee ”ens kausi on SaiPan kausi”. Slogan elää muuttumattomana kaudesta toiseen, ja kertoo kaiken. Toivossa on hyvä elää.