Huhu: Niko Ojamäki jatkaa Tapparassa 2020-21?

Elikäs tällaisen huhun olen pukukoppikäytäviltä kuullut. Itseasiassa tälle kaudelle tehty sopimus olisi ollut joku 1+1 tyylinen soppari. Ihan mielenkiintoinen huhu, sillä en ole itse kuullut minkäänlaista huhua Ojamäen siirtymisestä muualle. Täytyy muistaa, että Ojamäki on vasta 24 vee, joten jatko tuntuisi ihan loogiselta…ainakin omasta mielestäni.

33 tykkäystä

Olisi hienoa nähdä mieheltä nappi kausi Tapparassa ennen muualle siirtymistä. Ei ole vieläkään pystynyt koko kautta tasaiseen suorittamiseen. Viime kauden pleijaritkin suuri pettymys.

Josko Tapola ja Tuokkola saisi miehestä enemmän irti.

13 tykkäystä

Mikäli tämä toteutuu ja muut huhutut laiturit (Peltola ja joku toinen KHL-laituri (Palola) niin Puistola lähtee varmasti. Ja on silti tunkua laitureista.

Kuusela
Bertrand
Levtchi
Ojamäki
Vauhkonen
Moilanen
Lehtonen
Vanhatalo
Simontaival
(Peltola)
(Palola)
(Tanus) mikäli Malinen jää niin ei mahdu sentteriksi

Vaikea uskoa ja vähän toivonkin ettei laituriosasto ole ihan näin laaja.

3 tykkäystä

Tiedä näistä…
Mutta luulen, että Simontaival ja Vanhatalo ei noiden laitureiden taakse jää odottelemaan näytönpaikkaa. Eikä Tapparankaan kannata poikia väkisin mukana roikuttaa.
Tanus tuskin on ottamassa mitään laitahyökkääjän roolia vastaan.
Puistola lähtee, sitä ei kannata näissä pyöritellä.
Eli sopivasti vähenee laitahyökkääjät. Kyllä sinne yks Ojamäki mahtuu😀

1 tykkäys

Vanhatalolla ja Simontaipaleella on vielä sopimusta vuosi jäljellä ja aika paljon saa sällit töitä tehdä, että mahtuu vakituisesti kokoonpanoon. Ei tuo Vanhatalon luistelu ole vielä Liiga-tason menolta näyttänyt ja Kassukin on vasta 17vee ja tarvitsee aika paljon vielä treeniä ja pelejä, että ns.ylhäällä pääsisi koko ajan pelaamaan.
Joten kyllä se vain totta on, että jos haluat olla nyky liigassa top-3 joukkue, niin siellä on pelaamassa junioreita tai mestis kavereita hyvin vähän.
Itse Ojamäen sopimusta puoltaa myös se seikka, että on hyvä AV-pelaaja ja melko monipuoliseksi kehittynyt Tapparassa. Jotenkin oli vielä raakile tänne tullessaan vaikka hyviä kausia oli Ässissä ennen vetänyt.

6 tykkäystä


Huhu: Niko Ojamäki Ilvekseen 2020-2021

Ilvesfoorumilla nimimerkki pelikirja tiesi tällaista hallihuhua pyörineen. Sama nimimerkki on aiemmin huhunnut mm. Julius Nättistä KHL:ään 2+1 vuotisella sopimuksella ensi kaudesta alkaen.

Edit: Selvennys minne siirtymässä huhun mukaan

1 tykkäys

Ehkä Ilves on organisaationa katsonut paikallispelissä tapahtuneen nyrkkikäytön olleen sopimuksen hyväksynnän signaali ja nyt Nikolla ei paljon vaihtoehtoja ole?

14 tykkäystä

Voi olla, ettei Tappara ole tarjonnut jatkoa ja viihtyy Tampereella… Näinhän kävi Elorinteen kanssa… Muuta syytä tähän siirtoon ei ole… Ojamäki helposti paikattavissa, jos lähtee… Tosin itse olen kuullut, että jatkaisi Tapparassa… Mutta tiedä sitten näistä…

Sehän on hyvä, että saa Rantakari tutun kaverin Ilvekseen.

34 tykkäystä

Tämä voisi olla Ojamäelle ihan tervetullut siirto, sillä raikkaasta alkukaudesta huolimatta ainakin omaan silmään näyttäisi, että miehen kehitys on jäänyt hieman polkemaan paikalleen. Ei minua toki sekään haittaisi, vaikkaa meillä päätyisi jatkamaan.

Huhu: Niko Ojamäki jatkaa Tapparassa 2020-2010?
Jos otsikko on tuo ja kirjoitit näin:

“Ilvesfoorumilla nimimerkki pelikirja tiesi tällaista hallihuhua pyörineen.”

niin ymmärsin tästä, että jatkaa Tapparassa, mutta onkin siirtymässä Ilvekseen?

1 tykkäys

Jäsen @Kissapeto loi tästä ketjun otsikolla “Ojis Ipaan” (referaatti), mutta hänen viesti siirrettiin tänne.

2 tykkäystä

Viimme kaudella tälläistä huhua liikkui ja näköjään taas.

Molemmat Ipassako ensi kaudella? Asteikolla 1-10, kuinka vahva tieto on tämä? Tai sitten astuin miinaan.

1 tykkäys

Tiedoksi.
Menetit juuri äsken molemmat jalkasi astuessasi kahteen miinaan samanaikaisesti.

28 tykkäystä

Taisi @Virvelia_kainaloon tarkoittaa sitä että Ojamäki pelaa ensi kaudella Ilveksessä yhtä todennäköisesti kuin Rantakari tällä kaudella.

10 tykkäystä

Astuit miinaan. Viime kaudella Ilvesfoorumilla koko kausi huhuttiin Rantakaria täksi kaudeksi Ilvekseen. Tällä kaudella se on Ojamäki. Ensi kaudella todennäköisesti Patrik Virta.

15 tykkäystä

Joku joka on tietokoneella vois napata talteen, voidaan sitten ens vuonna ihmetellä jos osuu, kerroin osumiselle saattaa olla pieni.

Onko Ilveksessä junnuputki katkennut. Ojis viemään peliaikaa superjunnu Järventieltä, käsittämätöntä!

10 tykkäystä

On siinä ihmettelemistä ensi kauden ekassa paikallispelissä, kun Ilves laittaa avaukseen Hrachovinan maaliin, pakkipariksi Rantakari-Elorinne, ja hyökkäysketjuksi sitten varmaan jotain Palola-Kontiola-Ojamäki.

Disclaimer: ei huhuja, hassuttelua.

20 tykkäystä
UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!