Kotiin Lahteen vai Tampereelle?
Koko ura ja junnupolku ennen Tapparaa Lahessa tai Heinolassa.
Mielelläni toki näkisin Tapparan paidassa ensi kaudella.
Itse henkilökohtaisesti en usko tähän huhuun ennenkö näen Santtu Kinnusen omin silmin pelaamassa Tapparan pelipaita päällään.
Mitään en tiedä taustoista, mutta hyvin realistinen huhu tämä on. Kinnunen pelaa pähkinöillä AHL-kiekkoa ja Liigassakin palkankorotus on mojova. Täällä kausi tai pari hyvässä roolissa, ehkä maajoukkuevalintoja ja siitä sitten Eurooppaan tekemään eläkerahat. Tai miksi ei uudelle yritykselle, jos ihan nappiin mennee.
Ei toki ole oma poika sanan varsinaisessa merkityksessä ja varmasti kiinnostaa vähintään muita liigajoukkueita.
Kinnusta en tunne, mutta Kinnusen puolesta toivon jäävän grindaamaan vielä joksikin aikaa pähinäpalkalla unelmaansa. Kelpaisi kyllä, mutta näin epäitsekkäästi toivon.
Kinnunen on kyllä NHL:n suhteen saumakohdassa, kun tulokassopimus päättyy tähän kevääseen, ja seuraavaksi pitäisi saada kunnon sopimus, voisiko olla, että agentti on nostanut pöydälle joko nousu NHL:ään tai sitten paluu eurooppaan vaihtoehdot pöydälle. Floridassa mielestäni päättyy useamman pakin sopparit myös tähän kauteen, jos siihen saumaan on yritys iskeä, ja kun vilkaisin Panthersien viime vuosien pakkivarauksien menoa, niin Santtu on kyllä niistä ollut vakuuttavin.
En ole ihan samaa mieltä. Pelaaja täyttää juuri 25v ja jääkiekkoilijan ura ei tuosta yleensä kuin sen n. 10 vuotta jatku. Itse pitäisin järkevämpänä tulemisen Eurooppaan isoimmille palkoille, ei se NHL-unelmaa kuitenkaan lopullisesti kaada. Jos liian pitkään AHL:ssä pyörii, ei ehdi uran aikana välttämättä palkkapussia optimaalisesti kerryttämään, jos ei NHL:n puolelle pääse. Santulle järkevänä näkisin 2v soppari Tapparaan, jonka jälkeen isot rahat Sveitsistä tai SHL:stä. Jos Tappara-kaudet sujuu aivan timanttisesti, voi kokeilla vielä kauden P-Amerikassa 27-vuotiaana.
Jos pelaa pähkinöillä niin sitä suuremmalla syyllä en usko tähän huhuun.
Nuori kaveri kyseessä ja se “kivitalo” on vielä tienaamatta.
Moneen kertaan on huudettu kuinka Suomessa ei pystytä kipailemaan eurooppalaisten joukkueiden kanssa palkanmaksusta, joten miksi tulisi Suomeen pelaamaan? @Acetho sivusi hiukan samaa asiaa omassa tekstissään.
Näiden 1-2 kautta Tapparassa pelanneiden pelaajien nimeäminen “omiksi pojiksi” on hiukan kornia ja sopisi paremmin sille toiselle tamperelaiselle joukkueelle.
Vaikka siksi, ettei saa parempaa sopimusta muualta kuin mitä Tappara tarjoaisi. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tähti, joka voi sanella oman pelipaikkansa ja Tapparalla on luultavasti halua tarjota hyvää sopimusta.
Jos jatkaa Floridassa, niin saa varmasti vähemmän käteen kuin mitä Tapparasta saisi. Ellei sitten onnistu murtautumaan NHL:n, mutta ei taida olla todennäköistä, kun yhtään peliä ei ole tullut.
Upeaa! Santulla olisi potentiaalia olla Liigan parhaita puolustajia. Tuohon kun saisi Juolevin kiinnitettyä lisäksi (jos nyt siis saadaan Santtuakaan), niin siinä olisi aika messevä ykköspari.