Huhu: Tappara puolustajavaihtokaupoilla 2018-19?

Oma spekulaatio: Jukka haluu playoffeihin sellasen pakiston johon hän täydellisesti luottaa. Eli iiisoja pakkeja ja junnut syrjään. Uskon että Kookoosta tulee Brett Carson ja Rautanen vaihdossa. Carson on iso kokoinen, leftin kätinen ja avaukset lähtee paineen altakin kanukkimaiseen tyyliin. Elias taas tuskin on vaihto tavaraa ainakaan sellaseen joukkueeseen jonka pelit päättyy runkosarjaan, eli kai se puretaan.

Blood - Rantakari
Mäntylä - Kemiläinen
Vittasmäki - Carson
Elorinne

+Utunen

Edit. Tarkoitan tuolla leftin kätisyydellä rightin kätisyyttä.

1 tykkäys

Jos taas tähytään vaikka siihen tilanteeseen, että pitäisi pärjätä keväällä Oulun lentokentällä niin siellä tarvitaan luisteluvoimaa. Fälth olisi tässä tilanteessa passeli pelaaja, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun luisteluvoimaa on laitettu muualle kesken kauden.

1 tykkäys

Mikään hockey trade (eli n. saman tason, mutta eri roolin pelaajat vaihdetaan keskenään) ei tässä kohtaa käy järkeen sitten yhtään. Eikä nykyisen tiedon varassa oikein mikään muukaan.

1 tykkäys

Tuli mieleen vielä pari palluraa

  • Entä jos tarve pelaajakaupoille onkin lähtöisin pelaajasta eikä seurasta. Toisin sanoen Fälth haluaa itse siirtyä muualle, jossa saa roolia (= näyttöjä ensikauden sopparia varten), mutta Tappara ei kuitenkaan halua kaventaa rosteriaan, joten siksi pyritään vaihtokauppaan.
  • Bloodin rooli on ollut paljon odotettua suurempi ja tehoja syntyy hyökkäyspäässä myös. Onko tarvetta pienentää Veri-Penan puolustuksellista taakkaa? Tai onko Penttiä kaavailtu kenties jopa ylivoimalle (viivaan, ei maalin eteen)? Blood tahkosi jossain ottelussa parhaimmillaan puolta tuntia, kun Vittasmäki oli pois. Lisäksi Mäntylä ei ehkä ole omassa päässä sillä tasolla, jota odotetaan.

Fälth < > Bonsaksen -treidi olisi kyllä aika rautakorpimainen :grin:

14 tykkäystä

Mun on vaikea uskoa et Fälth menisi mihinkään peräpään jengiin tässä vaiheessa kautta. Lähtee varmaan ihan suoraan Ruotsiin jos poistuu vahvuudesta. Fälthillä en spekuloisi jos puhutaan treidistä.

Rautasen meno esim. KooKoo ja sieltä joku tänne on ihan mahdollinen. En nyt vain oikein tiedä onko jollain Bonsaksenilla mitään käyttöä.

Jukka saattanee haluta jonkun rightin puolen omanpään luudan, joka kykenee alivoimalla myös luutimaan. Näitä Tapparassa ei ole.

Fälth Ruotsiin ja koko rahalla Parlettia :smiley:

4 tykkäystä

Huhun järkevyydestä on tiedä ja minulla ei mitään tietoa ole, mutta niinhän Rautakorpi tosiaan sanoi lauantain pelin jälkeen, että kaikkia osa-alueita pyritään vahvistamaan ja miettimään. Maalivahtiosastolla ratkaistiin siten, että vahvistetaan, joten kai sitten puolustustakin täytyy vahvistaa. Rautakorpea ei oo juuri ikinä hyökkäyspeli kiinnostanut, joten sitä ei varmaan tarvitse vahvistaa.

7 tykkäystä

Itse kuulin jo ennen vuodenvaihdetta että ovet käy vielä molempiin suuntiin. Jotenkin tuntuu että niin voi käydäkin, mutta AL vetänyt juttunsa hieman sivuun. Jos sieltä idästä iso kala käy kiinni, niin varmaan joku lähtee, luultavasti hyökkääjä.
No, jos pakkikauppa kuitenkin tapahtuu, niin suurin motivaatio olisi silloin että kiinnitetään joku pidemmällä pahvilla.

Elkää nyt hyvänen aika hyökkääjiä lähettäkö pois, vaikka tulisikin uusi mies. Siellä on ihan hyvä vitosketju just nyt - ei kenenkään poistua tarvitse. Hyökkäyksessähän ei oo mitään laajuutta.

1 tykkäys

Onhan tuossa sekin vaihtoehto, että Rautanen lainataan johonkin häntäpään seuraan (KooKoo?), jotta hän saa lisää pelikokemusta Liigasta ja vaihdossa tilalle otetaan toinen pakki.

Tai sitten tässä pedataan jo ensi kautta ja tulee joku esim. 2v sopparilla sisään.

Spekulointi on kivaa :grin:

1 tykkäys

Toisaalta Kookoo tai muut liigassa jo junasta kauas jääneet, mutta teoriassa saumat pleijareihin - niin tekisi vaihtoa Rautasen - X kanssa? Sen täytäysi olla joku paljon kalliimpi, että säästäisivät kuluissa.
Jos Rautanen jätti hyvät merkit, ja puretaan samalla koko pahvi ja tekee Kookoon tms kanssa loppu+ens kauden pahvin.

No miksipä tämä asia ei voisi olla niin että pakki lähtee mutta hyökkääjä tulee siis vaihtokaupassa.

Kaikki on mahdollista. Aamulehti kertoi, että Tappara lähtisi vaihtelemaan nimenomaan puolustajia, siksi spekulointi pääasiassa sen ympärillä.

Jaahas, jutut alkaa karkaamaan siihen malliin että aamulla täällä on Auvitu vaihdossa Karhuseen :joy:
Mielenkiintoinen kyllä mihinkä kyseinen pelaaja menee oikeasti. Varmaan Ruotsiin.
Meille taitaa tulla Bonsaksen, tais olla alivoimalla hyvä, muista enään.

Aleksi Salonen?

4 tykkäystä

Bonsa meille ja Rautanen loppukauden lainalle Kouvolaan olisi :evergreen_tree:/5.

Toisaalta sellaista siirtoa tuskin ihan lähipäivinä tapahtuu, sillä ei KooKoon tilanne nyt aivan taputeltu vielä ole.

Sepä tuoko Rautanen tai Fälth (jos nämä ne optionit), jotain lisää, enemmän kuin mitä miltei jo pleijari paikan menettäneillä joukkueilla on hallussaan. Tehoja ei kovinkaan, mutta voi se ketsuppi aueta - ainakin se kotona aina aukee, kun kaupasta ostaa. Enemmän sitä hyökkäävää vaihtoehtoa ja tukea.

Rautanen toki pelannut KooKoo:ssa yhdeksän peliä. KooKoo:n pakeista paras +/- -lukema ainakin löytyy, ainoana plussalla.

Kyllä sinne yksi hyvä rightin puolustava pakki mahtuu…laitas Tapola Parlett tulemaan.

4 tykkäystä

Näin ne menee mielipiteet ristiin.:stuck_out_tongue_winking_eye:
Jos Otso olisi lähdössä jossain vaihtokaupassa, niin syyn uskon olevan vain ja ainoastaan se että sopparia ei ollutkaan syntymässä ensi kaudeksi.
Aika kova nimi saisi tulla tilalle ennenkö minä olisin tyytyväinen vaihtokauppaan.
Otsolle jatkosopparia kouraan ja juttu jatkukoon Otson omassa ketjussa.:wink:

19 tykkäystä

Näkisin, että jos puolustavaa puolustajaa tuodaan sisään, niin Kemiläinen ulos ja puolustava puolustaja sisään. Blood toiseen ylivoimaan viivaan. Mutta tässä tapauksessa tulijankin pitäsi olla melko kova nimi. Ja mielellään myös sopimus ensikaudeksi.
Jotenkin ounastelen, että Rantakari/Kemiläinen vain toinen on jatkamassa meillä. Tai ei kumpikaan.

1 tykkäys