Hienosti laadittu kannanotto ja aivan paikallaan.
Loistavaa, sitten vaan sama käytäntöön ja bussin ovella Vaasan megamatkalla lähtijöille jakoon keltaiset sadetakit ja takavarikkoon kommandopipot ja/tai mielellään pipojengin jättäminen keskustorille.
Oikein ytimekäs kannanotto. Piti heti käydä tykkäämässä Face-julkaisusta.
Saisiko tuon kopsattua tänne, ettei tarvisi tuota X:ää availla?
Liekö Ripalta tai Ilveksen organisaatiolta tullut noottia kun näin pitkään kesti ennen kuin tällainen tuli? Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.
Tässä oli myös mukana suoraselkäisyyttä kun ei syytelty muita tai vedottu yksittäistapauksiin.
Jäädään odottelemaan loppuuko ylilyönnit tähän. Joillekin vellihousuille tämä saattaa olla kuin heittäisi bensaa liekkeihin.
Noo tuskin. Sanon et Red Army ei ole enää se mitä oli Mestiksessä. Eihän Porissakaan mitään käynyt.
TIEDOTE
Tuomitsemme viimeaikaiset väärinkäytökset Ilveksen otteluissa. Urheilu on yksi maailman hienoimmista yhteisöllisistä kokemuksista, joka tuo ihmiset yhteen yhdenvertaisuuden, kilpailun ja reiluuden hengessä. Valitettavasti joissakin tapauksissa nämä arvot ovat saaneet ikävän varjopuolen otteluissa sattuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi.
Meidän on yhdessä yhteisönä tuomittava kaikenlainen epäasiallinen käytös ja väkivalta urheilutapahtumissa. Ne eivät ainoastaan vaaranna katsojien ja toimihenkilöiden turvallisuutta, vaan myös rapauttavat urheilun perusarvoja, kuten kunnioitusta ja reilua kilpailua, joita pidämme tärkeinä.
Meidän on tehtävä selväksi, että tällainen käytös ei ole hyväksyttävää ja että sillä ei ole sijaa urheilutapahtumissa.
Lupaamme tehdä kaikkemme varmistaaksemme, että Ilveksen ottelut säilyvät turvallisena ja nautinnollisena kaikille osapuolille. Kaikki toimintamme tähtää vain ja ainoastaan Tampereen Ilveksen kannattamiseen.
Tuomitsemme myös erinäiset töhrinnät, joita on esiintynyt viime aikoina mm. Nokia-Arenan ympäristössä. Tällainen toiminta ei kuulu Tampereen Ilveksen kannattamiseen, eikä edistä seuraa, tai omaa toimintaamme mitenkään.
Tämän julkaisu kävi äkkiä. Mistähän löysivät tiedoitteen laatijan ja kirjoittajan.
Mitä väliä sillä on. Tehty, niin tehty. Hyvä homma. Turha tuosta on negaa vääntää.
Penkkejä oli revitty irti Porissa. Tähän viittasin tuosa parin päivän takaisessa viestissä
Revitty ja revitty. Muutama penkki irtosi joo, mutta ei niitä montaa ollut, ja nuo muovipenkit lähtevät aika helposti irti ihan tuosta seisomakatsomossa riehumisesta. Mutta se siitä.
Tottakai, mitenkäs muuten. Ennenkaikkea, yksittäistapaus.
Työttömät hitsarithan käy joutessaan aina välillä löysäilemässä ruuveja niistä penkeistä, että ne sitten irtoavat ihan normaalin kannattajatoiminnan seurauksena. Harmi että sattu just Ilveksen vierailulle tämmönen. Voi tietenkin olla myös että kyseessä oli joidenkin kateellisten false flag -operaatio, tai sitten illuminati.
Nää puolustelut sulla kyllä perusteluineen paranee vaan😂
Lähtee helposti irti ihan seisomakatsomossa riehumisesta
No siis, eihän siltä Ilveksen maskotiltakaan kai yritetty repiä kuin yksi pää. Muovinenkin vielä, lähtee helposti irti.
Kuulkaas, Ilves sai nyt posia ja ihan aiheesta. Pidetään hymyt naamalla.
No revittiin ja revittiin pää irti. Lähtee helposti tollanen maskotin pää irti ihan katsomossa riehumisestakin.
2 viestiä siirrettiin ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille, 2. erä
Yllätys. Salmela61 ei löydä omasta pesästä taaskaan mitään siivottavaa tai moitittavaa. Selkärankaa jne.
Kun semmonen 800+ kannattajaa lähtee viikonloppuna vierasmatsiin niin on enemmän sääntö kuin poikkeus että jotain tälläistä tapahtuu. En tiedä oliko revitty tahallaan irti vai rikkoutuiko esimerkiksi tuolilla seisomisesta tai jotain, mutta ainakaan Ässien suunnalta ei nähty tarpeelliseksi asiasta erikseen Osastoa moittia. Toista se oli viime kauden päätteeksi kun TPS-kannattajat repivät niitä irti tappion tuskissaan ja osa viskoi jopa alas asti muiden ihmisten niskaan. Osa tekijöistä lopulta itse ilmottautuivat Ässille, joka on ryhdikäs teko.
Vaasassa sitten helmikuussa sattuu ja tapahtuu taas.
Kaakonkierroksella Kouvolassa nostin järkkärille kaks irti olevaa muovipenkkiä, ennen ku ryhmä oli oikeestaan edes saapunut katsomoon. Kyllä ne aika helposti sieltä lähtee.