Ilveksen kannattajat ja fanitoiminta

Joskus alkuvuodesta 2022 keksivät Ilvesfoorumilla tuon mikitysteorian ja sen jälkeen se on nauttinut suurta suosiota. Ei siitä muuta todistetta ole kuin se, että toisen päädyn äänet kuuluvat lähetykseen kovemmin kuin Ilveksen päädyn. Mutta se käy niissä piireissä vankkumattomasta todisteesta. Ei maksa vaivaa alkaa väittelemään.

39 tykkäystä

Olen muutenkin huomannut, että ilveskannattajille on jotenkin äärimmäisen arka paikka jäädä katsomotoiminnassa heikommaksi, kuin vastustajan fanit. Sitä ei ikinä myönnetä, ja selitellään kaikennäköistä. :sweat_smile:

33 tykkäystä

Jos oman joukkueen kannattaminen keskittyy ja kulminoituu suurilta osin Tapparan pilkkaamiseen, kertoo se vain ja ainoastaan oman joukkueen menestymättömyydestä ja karmeasta kateudesta. Kerrassaan säälittävää touhua, en tunne vihaa, sääliä kylläkin.

47 tykkäystä

En ota kantaa lippujen heilumiseen, huudon määrän tai laatuun sen enempää, mutta yhtä asiaa ihmettelen. En henkilökohtaisesti ymmärrä, kuinka katsomossa demonstroidut, miesoletetun henkilön masturbointia jäljittelevät liikkeet liittyvät jääkiekkoon tai kyseisen jääkilpaurheilutapahtumaan osallistuvan joukkueen kannustamiseen. Tai ylipäätään mihinkään julkisella paikalla tapahtuvaan maailman menoon. Voisiko joku selittää maalaisjuntille?

Kysymyksen olisi varmaan voinut laittaa johonkin toiseenkin ketjuun, mutta ajattelin nyt aloittaa täältä, kun noita kevätjuhlaliikkeitä tuli television ruutuun eilen yllättäen ja pyytämättä nimenomaan Ilveksen fanikatsomoa kuvattaessa samaan aikaan, kun Tapparan mahdollista maalia tarkisteltiin kuvatallenteelta. Jos täältä löytyisi joku kokemusasiantuntija.

Kiitos ja anteeksi jo etukäteen.

Nimim. Pulkasta pudonnut

18 tykkäystä

Liput liehuu, tarroja liimaillaan ja ikkunoita sprayataan. Välillä vähän tapellaan (aina yksittäistapaus eikä Osastosta) ja Tapparaa vastaan huudellaan sitten insestikamaa yms. Myös virallinen some ihan tämän porukan taskussa. Se on vain kannattajakulttuuria, jota me sivistymättömät Mouhot ei tajuta…

40 tykkäystä

Ne jotka muistaa, niin HPK:n sikakatsomo oli aikansa juttu - keskittyivät mollaamaan vastustajia, tuomareita, valmentajia (omiakin) jne, mutta oman joukkueen kannustaminen jäi vähän vähemmälle - sikakatsomo oli se The juttu.

Edelleenkin minusta on huomattavasti tyylikkäämpää oman joukkueen kannustaminen ja siihen keskittyminen.

Toki v#tt¥ilukin on välittämistä.

9 tykkäystä

Mää luin siitä että OSA1.

Mutta vit#uilukin on taitolaji. Se pitää osata tehdä siten, ettei loukkaa toista liikaa. Ja se ei oo helppoo eikä onnistu kaikilta. Esim. Ipan porkkanaraastin Hakametsästä oli todella nerokas ja tyylikäs, mutta sitten kaikki ala-arvonen huutelu ja merkkien näyttäminen on helppoa, mutta ei tyylikästä. Ei koskaan.

14 tykkäystä

Nämähän joku joskus “hiljensi” hyvin TV-haastattelussa, olikohan jopa Raipe (?).

Haastattelijan kysymys: "Miten suhtaudut tuohon katsomosta tulevaan psyykaukseen? Häiritseekö se?

Vastaus: “Ei ne huonoille huutele.”

11 tykkäystä

Jotain posia: Meinaavat vissiin Vaasaan vetää megamatkan mikä olisi tuplat viimekauden Porin skaalasta. Iso peukku ideasta. Toivottavasti nyt vain ei niitä penkkejä revitä irti

14 tykkäystä

Siis jonku 2000 hengen megamatkan? Hats off! Miksiköhän Tappara Fan Club järkkää Lappeenrantaan megamatkan? Vähän kaukana.

9 tykkäystä

Leprassa hyvät vieraskannattajaolosuhteet + muutenkin mukavaa vaihtelua viimekautisille, pääasiassa länsirannikolle sijoittuneille, megamatkoille.

8 tykkäystä

Mistäs oot tälläistä kuullut?

Ipafoorumilla kirjoitellaan

2 tykkäystä

Tämä on lähtenyt kyllä hyvin käyntiin. Nelisen kuukautta reissuun ja ilmoittautuneita jo 507, kun reissu ollut myynnissä n. kolme päivää. Ensimmäinen välietappi on 576 ilmoittautunutta, jonka jälkeen kyselevät ilmeisesti lisää paikkoja.

e. Ilmeisesti tämän hetken tilanne on 536 ilmoittautunutta.

edit 2. 576 ilmoittautunutta ja täten on ensimmäinen “välietappi” saavutettu… Ja tämä kaikki siis kolmessa päivässä

17 tykkäystä

Nyt Kyllä pakko arvostaa. Nuo on hienoja juttuja.

11 tykkäystä

Nuin eka välietappi myyty loppuun. Sit Vaasasta kinuaa lisäpaikkoja.

1 tykkäys

Miten mulla on sellainen etiäinen että tästä reissusta kuullaan vielä? Red Army / keltainen invaasio, kunhan ei sattuis mitään.

14 tykkäystä

Oetteko varmoja että ei ole vaan menolippu?:wink:

Oikeasti on hienoa että,tehdään iso kannustureissu seuran puolesta, iso peukku.:+1:

2 tykkäystä

Tovin Osasto sitä tiedotetta kirjoitti, mutta tässä sellainen nyt sitten on.

53 tykkäystä