Ilveksen kannattajat ja fanitoiminta

En toki kalsareitani revi, en vain vinguttaisi korttiani myöskään. :grinning_face:

Kiitos asiallisesta vastauksesta. En sekoittanut mielestäni asiaa, vaan hain referenssiä asiaan Tapparan puolelta.

Aihe on haastava, koska usein ”aktiivi-kannatukselle” kriittiset mielipiteet luetaan istumiseksi hiljaa kirkossa tai kaikkien pakottamiseksi samaan muottiin. Vaikka nimenomaan nyt ”osasto” ilmaisee mielensä juuri toisesta suunnasta: he ajattelevat, että kaikki haluavat kuulla chantteja.

Moni maksaa lipun pelistä ja peli-elämyksestä.
Chanteista en ainakaan itse saa selvää, eikä lyriikat ole tavan kulkijalle sisäpiiri-vitseineen niin hauskoja/ informatiivisiä/ hyviä kuin vaikka tekijät ovat ajatelleet. Silti, saahan niitä olla - en vain ymmärrä itse, että tauolla musiikin ja mainosten (mainosmusiikki myös) kuuluu tapahtumaan.

Hassua kun mainitsit lippujen eriarvoisuuden. Useampi kritiikki omaan silmään on palstallakin osunut enemmän ”pitkille sivuille” ns. tosifanien suunnalta. Voi toki olla, että mulla on valikoiva muisti. Koska nimenomaan, molemmat on tärkeitä.

Kannattaja-kulttuuri on aina kontekstissa muuhun kulttuuriperimään ja käytösmalleihin. Siksi Keski-Eurooppaa ei suoraan voi verrata tänne. Kuten ei Jenkkejäkään, missä yleisö osallistuuu ja osallitutetaan tapahtumajräjestäjän toimesta enkä ole kertaakaan kuullut (NFL, NBA enkä NHL) yhtään chanttia, pl. sitten joku yleiset ”kaikki tietää ja laulaa” - jutut (esim. Sweet Carolinen huhuilut). Ei siis ole yhtä tapaa, mitä osasto nyt tässä tuntuu puoltavan.

Mä edelleen luulen, että kaikille on tilaa. Aktiiviryhmien kannattaa kuitenkin muistaa myös se, että he ovat vain osa - heillä on oma visio, eikä se ole oikeampi/ väärempi kuin muukaan. Olen myös ymmärtänyt, että aktiivikannattamisessa ollaan haettu vaikutteita jalkapallon puolelta. Konseptia on hankala toteuttaa lätkässä ihan sellaisenaan, sillä futiksessa peliaika on tehoton - kello käy.
Se jättää chanttaamiselle jne. aivan eri tavoin tilaa.

Ehkä tällä mielenilmauksella haetaan jotain ja se saavutetaan. Itse näistä ”kannattajakulttuurin parantamisyrotyksistä” tulee vain olo, että he nimeomaan kokee olevansa oikeammalla asialla ja täten tapahtumaa isompia.

16 tykkäystä

Hyvä kirjoitus. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa kannattaa - ei oikeastaan yhtään oikeaa tapaa. Jokainen tavallaan.

Itselleni tuo (television kautta kuultu) OS41:n jatkuva mumina on lähinnä häiritsevää ja ärsyttävää, kun siihen alkaa kiinnittämään huomioita. Arvaan, että joku siitä myös pitää.

Tapparan peleissä Sinioranssien fanikatsomolla on joitain joikuja, jotka ovat hieman epäonnistuneempia kuin toiset, mutta pääosin livenä kuultuna ihan hauskan oloista menoa.

2 tykkäystä

Näistä saisi kyllä jo kansien väliin ihan uskottavan pituisen teoksen, joka voisi kantaa nimeä “Osasto41 - Kootut uhriutumiset”.

3 tykkäystä

Ilveksen peleissä(Futis & Jäkis) käy aika usein Hakan White Boys ryhmään kuuluvia ukkoja…samalla “White Boys” nimellä pyörii Euroopassa ties kuinka monta uusnatsi ryhmää.

Samat kaverit ovat esimerkiksi tämän keissin takana Asiakas vietti ravintolailtaa sunnuntain vastaisena yönä Tampereella – kommandopipoiset saapuivat paikalle ja uhkasivat tappaa

2 tykkäystä

Alkoi muisteluttaa, että kauankos tätä parempaa kannattamista nyt on ollutkaan ilmoilla? Kuulostan varmaan aika papparaiselta, kun sanon että äkkiä on mennyt aika. Mutta meneehän se, kun homma junnaa paikoillaan

Ketjun neljäs viesti yhdeksän vuoden takaa, ja boikotti mainittu. :grinning_face_with_smiling_eyes:

6 tykkäystä

Boikotit on selvästi hyväksi havaittu konsepti tuolla naapurileirissä. Tulosta tulee! :joy::joy::joy:

2 tykkäystä

Käväsin myös naapurin forkalla seuraamassa aiheen keskustelua. Yllättävän laaja on tuki tuolla palstalla tälle mielenilmaukselle. Toki myös muutama löytyy jotka halua kyseenalaistaa ja on harmistunut kun osasto ei ollutkaan pitämässä hänelle tunnelmaa lauantaina.

Ilmeisesti myös joukkuetta informoitu tästä ja sieltä löytyy ymmärrystä, että kahdesta ottelusta poisjäänti ei johdu heistä.

Ja tottakai me täällä nähdään asia hieman eriväristen linssien läpi ja naapurille on kiva irvailla. Siitäkin huolimatta näen että tämäkin boikotti voi kehittää jollain aikavälillä seuran ja kannattajaryhmän välistä yhteistyötä ottelutapahtumassa.

Ja kun osasto vetoaa, että Ilves on tuonut ottelutapahtumiinsa lisää “muovisuutta” erilaisten teemaotteluiden myötä, niin ei ole ainakaan näkynyt yleisömäärien kasvuna. Tarkistin, että nämä teemaottelut eivät ole myyneet sen paremmin kuin perus perjantai-illan peli. Poislukien sitten osaston laajennettu seisomakatsomo Kalpaa vastaan kun kaikki hallin istumapaikat oli loppuunmyyty. Tuskin tämä olisi onnistunut ilman osaston omaa agendaa kannattajakulttuurin kehittämisestä.

Mielelläni näkisin koko päädyn kokoisen seisomakatsomon myös meidän väreissä ja vaikkapa joka pelissä. Mutta kaikki lähtee siitä ekastakin kerrasta. Uskon että meillä on siihen kaikki edellytykset jos iso yhteisö on sille jonain päivänä riittävän valmis ja myötämielinen.

5 tykkäystä

On tämä, kun Suomen pahimmat avohoitopotilaat yrittää määrätä seuraa.. Kaikki on pian nähty..

17 tykkäystä

Niin tässäkin tullaan lähinnä siihen kysymykseen, että missä vaiheessa tuo kannattajaryhmän ja seuran välinen yhteistyö muuttuu siihen, että Osasto vain sanelee ja seura tulee talutusnuorassa perässä. Koska sillain se on itselleni enemmänkin näyttäytynyt.

Toki en tiedä mitä kulisseissa tapahtuu ja todellisuudessa voikin olla, että myös Osasto on tehnyt seuran kanssa yhteistyötä ja antanut myönnytyksiä, tehnyt kompromisseja yms. hyvässä hengessä.

4 tykkäystä

Se on hyvä kysymys ja itsekin vain keskustelupalstojen varassa joten jutuissa lienee aina vähän ilmaa.

Ja tottakai seuraa kiinnostaa ensisijaisesti raha ja sitä kantaa kassaan suuri yleisö sen 30 kertaa kaudessa. Tässä tilanteessa joutuu seurakin miettimään tuoko kannattajaryhmä lisäarvoa ottelutapahtumalle myös suoraan yleisömäärissä ja siten euroja seuran kassaan.

Eiköhän jokaisen joukkueen kannattajan ja faniryhmän tahto ole kuitenkin että oma joukkue pärjää niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Nyt tais olla justiinsa Jukureita vastaan 8500, kun oli lasten lauantai. Ja toi KalPa pelikään tuskin veti täyttä hallia pelkästään sen laajennetun seisomakatsomon takia. On se jo vähä liikaa, jos muihin ryhmiin kohdistuvat teemaottelut pitäis jättää pois, kun ovat muovisia tän yhden ryhmän mielestä. Uskomattoman tärkeiksi osaavat kyllä itsensä arvostaa nää osaston kaverit.

7 tykkäystä

On se nyt kumma että 60 minuuttia ei riitä hoilailla niitä chantteja pelin aikana. Jos nyt väliin tulee vähän sytyttävää musaa niin ei sen nyt luulisi olevan niin kamala asia. Mutta ehkä Ilveksen matseissa se tehdään muutenkin tahallaan jotta saadaan ne irvokkaimmat vastustajia sorsivat chantit ja huutelut peittymään.

5 tykkäystä

Toki niin aktiivikannattajalla, faniryhmän jäsenellä ja taviskatsojalla on oikeus mennä tai olla menemättä peliin jos konsepti ei miellytä. Omaan kaaliini ei vaan mahdu tuo ajatusmaailma os41 sisällä, missä ollaan jo hyvä tovi nostettu itseään ja omaa toimintaa seuran yläpuolelle.

Oman, mitä ilmeisemmin vanhanaikaisen näkemykseni mukaan kannattajaryhmät kokoontuvat omaan katsomoonsa nimenomaan tukemaan joukkuettaan ja omalla panoksellaan pyrkivät siivittämään jenginsä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen jäällä.

En tiedä millaisia keskusteluja os41 ja toimisto on käynyt mutta kerta toisensa jälkeen saa huomata kuinka ensin mainittu vaatii kerta toisensa jälkeen asioita tai boikottia pukkaa. Ei näin toimi minkään muun seuran faniryhmät. Ymmärrän toki boikotit jos esim vierasreissulla koetaan selkeästi systemaattista epäoikeudenmukaisuutta tai vastaavaa nimenomaan ottelujärjestäjän toimesta ja tällöin jätetään jatkossa reissut kyseiselle paikkakunnalle järjestämättä.

Mutta se että ensin kiukutellaan paikallisissa kun Tapparan puolelta luotuja sääntöjä jätetään toistuvasti noudattamatta ja seuran tähän puututtua kiukutellaan ja some-ulostulon myötä julistetaan ettei näihin peleihin enää ryhmänä osallistuta ja seuraavassa mutkassa boikotoidaan jo oman joukkueen kotipelejä koska ottelutapahtuma ei ole 100% sellainen kuin os41 haluaisi. Ihan kuin ottelutapahtuma laadittaisiin 13000 katsojakapasiteetin hallissa ainoastaan vastaamaan muutaman sadan aktiivikannattajan mieltymyksiä.

16 tykkäystä

Koskahan tuolla alkaa keskustelu korvauksista, joita Ilveksen pitäisi maksaa Osastolle siitä, että he tulevat kannattamaan joukkuetta hallille?

20 tykkäystä

Euroopassa seurat on koiranhihnassa Ultrilla. Suomen kulttuuri saavuta ikinä euroopan tasoa jos kannattajaryhmät vaan hyväksyy kaiken mitä seuran puolelta tulee

Ei se sitä laveammin ajateltuna ikinä tule saavuttamaan. Suomalaiset ovat perusluonteeltaan erilaisia kuin sosiaalisemmat ja estottomammat keskieurooppalaiset tai vaikka skandinaavit. Ja puhun nyt kulttuurista laajemmin kuin seuran fanitusmielessä.

Jääkiekkokatsomossa on paljon (väittäisin valtaosa) minun kaltaisiani 1970-80 luvulla syntyneitä, joille “Eiiiihhhh…” huuto läheltäpititilanteen jälkeen oli Hakametsässä isoa osallistumista. Finaalipeleissä saatettiin kuorossa huutaa “kiitos Tapparaa”, jos oikein innostuttiin. Ei meitä ihan mahdottomasti peleissä kiinnosta Ultrat tai muut mustapaidat. Pääasiana on, että Tappara pärjää ja pelit ovat viihdyttäviä.

Ymmärrän toki myös niitä, jotka seuraavat peliä selkä kentälle päin ja se ryhmän tuoma tunne on tärkein. Väitän kuitenkin, että se on vähemmistönä meidän Liigan otteluissa.

23 tykkäystä

Onhan se joo. Mutta satunnaisista peleistä useat eri kannattaja ryhmät meidän Liigasta on onnistunut toteuttamaan tätä eurooppalaista kulttuuria. Ne ovat pelejä mistä puhutaan pitkään ja ihannoidaan aina seuraavaan kertaan asti. Se todistaa sen että se on mahdollista, sekä ihmisten haluavan sitä.

2 tykkäystä

Edelleen vetoan tässä kohtaa Pohjois- Amerikan kiekkokulttuuriin, jossa fiilikseen osallistuvat tavan kävijät - eivät “ultrat”. Ja tunnelman on katossa - toki löytyy myös paikkoja, missä kiekkokultuuria ei ole ollenkaan. Mutta siis jokainen, joka on livenä todistanut tuota tunnelmaa ei voi sanoa jääneensä kylmäksi. Ihmiset reagoivat nimenomaan siihen, mitä kentällä tapahtuu.

Varmasti näin- tietyissä piireissä. Tällaiselle seuraajalle joka arvostaa tottakai tunnelmaa, mutta myös peliä - puhun ja muistelen niitä hyviä pelejä. En niinkään kuka katsomossa teki ja mitä. Eli siis: jokainen fiilistelee itselleen tärkeitä asioita ja se oma kupla puhuu siitä.

Kanntajakulttuuri voi olla paljon muutakin kun tauon ajan chantit tai kärjistettynä, pelin aikana lipun heilutus. Siis tottakai näitä saa/ pitää tehdä, mutta jos siteeraa O41:stä niin boikotit omalle seuralle ja Tapparalle osoittaa, ettei seuran argumentit ilmeisesti mene läpi. Ei, vaikka Tappara nimenomaan perusteli sitä, miksi. Nyt kun siihenkin löytyi Tapparalta ratkaisu kulttuurin toteuttamiseen (yläkatsomot) sekin oli huono, koska kyllähän yksittäinen faniryhmä ajaa omasta mielestään vaikka liikuntaesteisten ohi.

@Maasbou kirjoittaa mielestäni hyvin. Näen itsekin faniryhmien hyödyn, kun noudattavat sääntöjä. Sääntöjä ja puitteita, jotka tapahtumissa on. Jos niiden puitteissa ei kertakaikkiáan keksi mitään muita keinoja, kuin asianton käytös omille/ vieraille, sääntöjen noudattamattomuus yms. niin vähän tulee kyllä uhriutuva pikkulapsi mieleen - anteeksi vain.

En tiedä kuinka iso ryhmä n-määrältä peleissä O41 tai edes SO:t Tapparalla on, mutta heitän hypoteesina joitakin satoja aktiiveja? Jos luku olisi vaikka 1 000 joka pelissä, niin katsojakeskiarvoon verrattun siellä on kuitenkin huomattavasti suurempi osa ns. tavan tallaajaa. Myös heitä tulee kuunnella enemmistönä ja olisi omahyvästä väittää, että ns. ultrien tapa kannattaa olisi varauksetta se ainoa oikea.

Tässä keskustelussa minua edelleen ihmetyttää tämä “kannatuskulttuurin” kehittäminen, koska jos sitä aidosti haluttaisiin kehittää, ei tahtipuikkoa heiluta ultrat,vaan tavan kansalaiset. Voihan nimittäin olla, että suunta ei olisi tavan väellä ollenkaan sama kuin tosifaneilla, jotka siis nyt haluavat monistaa toisista maista kulttuurin tänne. Siinä ei ole sinänsä mitään väärää, mutta mistä ollaan luotu edes käsitys/ narratiivi siitä, että juuri nämä aktiivien tavat ja keinot on kehittymistä? Retorisesti voisi todeta, että tämäkään palsta/ some/ Suomi ei ole aina varaukseton fani muidenkaan elämänalueen kulttuurien monistamiselle Suomessa - mutta tämä me halutaankin kopioida ja se voidaan kertoa niin minun, kuin muidenkin puolesta ultra-ryhmien suulla?

25 tykkäystä

Erittäin hyvä kirjoitus. Jostain kumman syystä tuo muutaman sadan kannattajaryhmä (molemmissa joukkueissa) pitää itseään etuoikeutettuina ja edisyksellisinä, jättämättä huomioimatta toisten mielipiteet ja minkä takia hyvin suuri osa katsojista tapahtumaan saapuu.
Koska vain “faniryhmät” tiietävät mikä on oikea tapa nauttia jääkiekko-ottelusta.

1 tykkäys