Ilveksen kannattajat ja fanitoiminta

Kuten aiemminkin sanoin, niin ei kannata olla liian tiukkapipoinen. Kuten olen sanonut, niin en kaikkia “osaston” tempauksia arvostakaan, mutta ei tuossa nyt mitään kauheata vihaelementtiä minun silmin ollut.

Miten siinä mollataan jotain? Minusta siinä vain kerrotaan, ettei ole yhtään Tapparan kannattaja ja sehän on jokaisen oma asia ketä kannattaa. Luulen, että jos tehtäisiin täällä kysely, että kuinka moni haluaisi Ilveksen pärjäävän paremmin kuin Tapparan, niin aika vähän tulisi kyllä-ääniä.

Hyvä, että tunnustit. Toisaalta voin kertoa, että jos Ilveksen menestys olisi viime vuosina ollut Tapparan tasoa, niin aika sujuvasti pistäisin faktoilla kuittailijat hiljaisiksi, eli en ymmärrä, miksi ja millä tavoilla sinun mielenrauhaasi on niillä voitu järkyttää.

Vähän vedetään nyt kyllä mutkia suoriksi ja mennään myös vähän lapselliselle puolelle argumentoinnin tasossa. Pystyt parempaankin.

Mielestäni täällä ihmetellään tifoissa ja muussa kommentoinnissa keskittymistä ennemminkin Tapparan vastustamiseen, kuin Ilveksen kannattamiseen, mutta kuten jo moneen kertaan on mainittu, niin jokainen hoitaa asian tavallaan ja Ipan kannattajille se suotakoon.

25 tykkäystä

Mielenrauhaa nyt ei sentään ole järkytetty, mutta kun ikää on vähemmän kuin Ilveksen edellisellä mitalilla ja pahimmista v*ttuiluista on jo useampi vuosi aikaa, voi siitä heikommallakin matikalla laskea ja päätyä jonkinlaiseen lopputulokseen. Mutta tähän keskusteluun en jaksa enempää aikaani käyttää.

1 tykkäys

“120% anti-ilves” -lakana olis kyllä kova. :smile:

1 tykkäys

Siihen tifoonhan olisi kannattanut laittaa että “110% Ilves” tai jotain jos haluaa kertoa huonosti pelaavalle joukkueelle jota kannattaa että on joukkueen takana huonosta menestyksestä huolimatta? Nyt kun siinä luki että “110% antitappara”, niin siinähän vaan kerrot että vihaat Tapparaa, kun eihän toi mitenkään liity Ilveksen kannattamiseen. Vai kertooko se pelaajille että kyllä nyt on fanit meidän takana kun vihaavat Tapparaa?

27 tykkäystä

Ihme jankuttamista. Seuraavaksi odotellaan sitä fanitoimintaa tapahtuvaksi.

24 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 18 tunnin kuluttua.

Joko se piikki on lihassa, ts. onko siellä ny jo ollu joku tempaus?

3 tykkäystä

Joo, näkyi siirrettynä rangaistuksena ekassa erässä. Ilveksen kannattaja tuomarina, melkoinen piikki lihassa.

16 tykkäystä
2 tykkäystä

Tämä aiheutti niin uskomattoman myötähäpeän, että pakko jakaa tänne.
#lutuuri varmaan taas.

Kauankohan tuotakin on porukalla mietitty ja yhdessä todettu, että tää on hei helkkarin hyvä idea, tehdään tää! Eikö tuonkin “laulun” ajan olisi voinut kannattaa omaa joukkuetta.

45 tykkäystä

Voisi sanoa, että “Valoja päälle siellä Ilveksen päässä…”. Mutta siellähän taisi ollakin?

1 tykkäys

On muuten yksi raskaimmista Ilves-faneista, joka somesta löytyy. Aikuinen mies vetää noin typerällä linjalla, ei voi käsittää.

11 tykkäystä

Siis… ei kai tämä nyt ollut se piikki kylkiluiden väliin, jota koko viikko kauhunsekaisin tuntein odotettiin?

11 tykkäystä

Tämä oli kai se tuikkaus suoraan keuhkoihimme.

Toivotaan ettei se ollut tuo mieletön "“kannatus”“laulu”. Huhhuh.

On muuten Whatsapp niin älytöntä “tuomaripeliä” ja “**tun siat” ynnä muuta rakentavaa täynnä naapurifanien kannattajakavereilta että ei voi kyllä kun nauraa :smiley: Itse en alkanut hieromaan vaan ollut kokoajan hiljaa, ihan oma-alotteista niiltä suunnilta siis. En jaksa edes lähteä kommentoimaan.

Koville näemmä ottaa.

14 tykkäystä

Ettei muuten oikeasti olisi, koska toinen Osasto-aktiivi puhuu nimenomaan piikin huutamisesta ja on tykännyt tuosta sävellyksestä.

Täähän on ihan paskahalvaus-luokan piikki. Voisi harmittaa isostikin, jos olisin 12v.

9 tykkäystä