Ilveksen ottelutapahtumat ja yleisömäärät

Huolestuttava alamäki on alkanut naapurissa, ehkä jopa yllättävän voimakkaana ja aikaisin. Ehkä saavat vielä nousuntynkää aikaiseksi ens vuoden puolella.

Kuinka vähän siellä olisi ollutkaan yleisöä, jos osastokin olisi vielä jatkanut boikottiaan. Mahtoi niitä varmaan harmittaa paluuottelun valinta tällaiseksi, jossa kotijoukkue ei saa maalin maalia. Eiköhän ne tällä menolla palaa sinne baariinsa.

2 tykkäystä

Jaa, onko siellä joku boikotti ollut? Miksi?

No eipä tuo osaston boikotti niin kauheasti näy yleisömäärissä. Ne pari kymmentä aktiivia on kuitenkin kausikorteilla ja pera peruskatsojalla ei ole mitään tietoa tuollaisista boikoteista. Toivottavasti saavat kierteen katkaistua ettei homma käy liian vaikeaksia toimiston puolelle.

1 tykkäys

Taisi olla paikallispelissä kun joku heitti fanikatsomosta pullon ja järkkärit näkivät yhden päihtyneen heittäjäksi, poistivat katsomosta ja tyypille porttari. Tämä päihtynyt ei mielestään ollut heittänyt pulloa ja koska oli osastossa jonkinlainen nokkamies, sai koko osaston painostamaan porttarinsa poistoa.
Näin siis noin kolmannen käden tietona miksi Ilveksen kotiotteluissa väki (ja meteli) väheni muutaman ottelun ajaksi. :grin:

Ilveksen yleisömäärä on mennyt hienosti ylöspäin ja fanittajat kiittävät joukkueelle odotettua paremmista otteita.
Vai kuinka monta vuotta pitää mennä taaksepäin että ollaan oltu jo liki joulukuussa, eikä yleisömäärä ole alkanut vielä yhdessäkään ottelussa kolmosella?
Pitkät perinteet, kannattajia vauvasta vaariin ja ennen kaikkea se, ettei porukkaan ole pesiytynyt niitä kirottuja gloryhunttereita, näkyy. :+1:

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Ilveksen peliasut

Ohi huomiona, niin häkellyttävän heikosti on lippuja myyty peliin. Pikku joulu Perjantai + teema peli olettaisi tuovan väen halliin. Tämän hetkisellä paikka tilanteella, ei voi ennustaa kovin paljoa yli 4000 katsojaa

1 tykkäys

Jos ei peli kulje niin valitettavan usein jää varsinkin satunnais katsojat pois. Alkukaudella niitäkin riitti kun jalka liikkui ja voittoja tuli

Aijai 4400 katsojaa, pikkujoulu aika, perjantai peli ja suht paljon mainostettu 80’s night. Ens viikolla keskiviikkona aina sytyttävä Jukurit KooKoo vieraana. Tuleeko kauden ensimmäinen 3 alkava yleisömäärä.
Edit. Korjataan toinen mestis joukkue, kiinnostavuutta tuskin kuitenkaan lisää.

KooKoo*

Todella yllättävää miten nopeasti Ipan kannattajat on hävinnyt hallista, varsinkin kun joukkue pelasi alkukaudella varsin mainiosti. Onhan 4400 katsojaa perjantaina, pikkujouluaikaan ja vielä erikoispelissä huolestuttava luku.

1 tykkäys

Melkein yhtä yllättävää kuin se, että Tapparan puolella jaksetaan kantaa Ilveksen yleisömääristä huolta. Sekään ei yllätä erityisen paljoa, että Tapparan puolella tilanne muuttuu kiinnostavaksi vasta, kun Ilveksen katsojakeskiarvot rupeaa laskemaan.

Ilveksen tilanne on ihan erilainen kuin Tapparan niin vertaileminen on pientä ajan ja energian hukkaa - ainakin minun mielestäni. Ilveksen fanit on tottuneet häviämään ja Tapparan yleisömäärä on hivuttunut ylöspäin hiljalleen vuosien saatossa. 2012-2013 ei omien muistikuvieni mukaan ollut mikään erityinen karnevaalitunnelma ja porukkaa ei ollut ollenkaan samalla tavalla kuin pari kautta tuosta eteenpäin. Koska Tapparan yleisömäärä on menestyksen myötä stabiloitunut pidemmän ajanjakson kuluessa se on myös vähemmän suhdanneherkkää.

Ilveksessä tullaan herkästi täyttämään halli heti, kun menee vähän aikaa hyvin ja vastaavasti halli tyhjenee samaa tahtia, kun homma ei kaukalossa suju. Tilanne ei oo faneille ihan vielä niin luja kuin se on esim. Tapparassa. Tämän vuoksi kaikki vertailu on hiukan turhaa (minusta), kun joukkueiden tilanne on niin valtavan erilainen.

4 tykkäystä

Samaa mieltä, että täysin turhaa ilkkua ainakaan. Vertailukin vähän niin ja näin. Toisaalta kyllä osa Ilveksen kannattajista ympäriinsä tätä vähän kerjääkin huutelemalla, kuinka heidän peleissään olisi aina täysi tupa Tapparan tilanteessa.

6 tykkäystä

Kaveri tästä aivan mainio esimerkki, lähti pitkästä aikaan käymään hallissa alkukaudesta ja tohkeissaan puitiin joka matsia kun peli kulki, nyt kun tullut taas takkiin niin hyvä kun tulokset katsoo. No, en ala arvostelemaan, onhan tuo rankkaa ja varmasti ketuttaa kun joka vuosi sama stoori.

1 tykkäys

En mielestäni maininnut tossa viestissä että olisin Ipan katsojalukuja verrannut Tapparan vastaaviin, enkä kyllä vertaakkaan tuossa lainaamassasi viestissä missään kohtaa. Ihmetyttää vaan tuo yleisökato kun Ipalla oli edellisiin kausiin verraten varsin hyvä yleisökeskiarvo alkukaudesta että kuinka nopeasti romahdus tuli. Eikä tarkoitus ole ilkkuakkaan, kyllä Tampereelle mahtuu kaksi joukkuetta jolla menee hyvin.

3 tykkäystä

Nopeasti ja hävinnyt? 14 peliin 2 voittoa ja vimeseen 8 kotipeliin vain 1 voitto. Kotiotteluitten ka 4790 ja tänään 4407. Paska luku pikkujoulu pe iltaan kyllä, mutta tappioputkeen nähden ihan OK ja täysin ymmärrettävä. Onhan tuo 10 pelin kuntopuntari nyt ihan käsittämättömän huono.

1 tykkäys

… ja “erikoispeli” oli ne avainsanat. Toi alkukauden ka ja tämän illan lukemahan (noilla kriteereillä) nimenomaan kuvaa sitä mitenkä nopeasti fanit on hävinnyt hallilta. Mikä niissä “nopeasti” ja “hävinnyt”- sanoissa olin niin ihmeellistä?

“ihmeellistä” on se, että drop on tämä. Alkukausi oli tosi hyvä, erittäin hyvä. Nyt pitkä tappioputki, minkä luettelin. Se on katastrofi! Oletin tästä pahempaa hittiä. Vrt esim viime vuosi La 25.11 4188 tai pe 1.12 3990… Edelleen nyt 4400+.

No joo, noihin verrattunahan Ipalla menee hyvin noin katsojamäärien osalta. :+1: Ei tullut itselle mieleen verrata viime vuoden lukuihin.