Mistä kaikki lähti esim. Ovien kohdalla.
Tämä on kylläkin jalkapallovideo…
…mutta otan käyttöön jos Tapparan tehdyn maalin hinta on tulevalla kaudella liian korkea.
Rautiainen on tismalleen oikeassa. Joukkueeseen hankitaan kavereita eri mandaateilla ja osalle se mandaatti on maalintekijä.
Tässä iänikuisia lättysyöttöjä ihannoivassa yhteiskunnassa vihataan itsevarmoja patriklaineita, jotka laittavat kiekkoa verkkoon mitä ihmellisimmissä paikoissa, eivätkä syötä.
Sanonpa vaan, että mun mielestä jääkiekko ja Tappara tarvitsee itsepäisen maalintekijän, joka ei mieti pahoittaako ketjukaveri mielensä kun ei saanut sitä syöttöä takatolpalle vaan painaa kiekon itse verkkoon. Koska sitä varten hänet on joukkueeseen otettu ja siitä hänelle maksetaan.
Niitä yhteislauluja ja kaulakkain halailuja voidaan tehdä sitten Keskustorilla keväällä, kun jokainen on hoitanut hommansa.
Niinpä, kumpa tällä käudella ei olisi liikaa niitä “emmää - teessää” taiteilijoita. Toki syöttökoneita tarvitaan, mutta joskus vois koittaa itekin. Morley voi olla se maaliruisku jota tarvitaan.
Joku tehnyt YouTubeen tämmöisen Tappara/Hakametsä-videon.
Tappara, Hakametsä Meidän Koti Tribute - Opus, Life Is Life
Aina on aikaa tehdä maali!
Hienosti teki, mutta olishan keltasen sentterin pitäny mailan asennosta nähdä, mitä kaveri yrittää.
Joskus vaan ei päivä paista
(lähde)
Änäriä odotellessa!
Lasse Jämsen voitti Tapparassa aikoinaan mestaruuden, mutta nyt poika Aatu Jämsen näyttää vähän mallia U20 -SM -sarjassa Pelicansin nutussa…
Ilvestä vastaan 1+5=6 ja maali tietenkin ilmaveivillä…
Kakkua tulossa?
Oi,oi!
Karolus Kaarlehto
Kaarlehto on kautta aikain toinen mokke Slovakian liigassa joka on tehnyt maalin. Eka on Sasu Hovi.
Voihan sen toki noinkin tehdä.
Laitetaan vielä pelaajakin tänne, eli maalin teki Torpedo Nizhny Novgorodin Artur Tyanulin
Kaksi legendaa “hassuttelee”