Nykyään on jos jonkinmoista nettiäänestystä, ja niissä on aina vaarana, että mistään mitään tietävät pilaavat ne äänestämällä ihan väärin. Siksi on vastuullisinta, että palstalla on ketju, johon voi linkittää äänestyksiä, jotka ovat johtamassa väärään lopputulokseen, tai ainakin oikea kanta on voittamassa liian pienellä marginaalilla. Pahin on jo käynyt muun muassa NHL 17 -pelin kansiäänestyksessä ja Vuoden Tamperelainen -kisassa, jotka menivät Tarasenkolle ja kissakahvilalle, vaikka palstalla tiedettiin Barkov ja Laine paremmiksi vaihtoehdoiksi.
Tällä kertaa CHL hakee parasta seuraesittelyvideota. Viisas raati on valinnut kahdeksan parasta, joiden joukossa Tapparan video on, ja nyt on kansan aika mennä uurnille. Niin se on tehnytkin, mutta peräti 29 prosenttia pitää Bernin videota parempana kuin Tapparan. Käykäähän korjaamassa tuota virhettä hieman!
Jopas oli paskoja videoita.
Suurin osa jotain hiton matkailumainoksia.
Tapparan oli aidosti noista paras. Huumoria ja pysyttiin asiassa eli kiekossa.
Ihme ettei HIFK päässyt äänestyksen koska niiden videotuotanto on kyllä loistavaa. Tälläisellä houkuttavat katsomaan CHL kiekkoa
Tappara pääsi tähän vaiheeseen nimenomaan omaleimaisuudellaan, mistä kiitos tekijöille! Ei tuo Tapparan videokaan kokonaisuutena mikään mestariteos ole, mutta ainakaan ei ole insinöörin järjellä tehty. Eikä tämä ole loukkaukseksi tarkoitettu insinööriöyttä kohtaan, mutta se tapaa johtaa toisinaan vähän turhan ennalta-arvattaviin lopputuloksiin! Tässä suora linkki Tapparan videoon:
Katselin muidenkin suomalaisten videot, ja erityismaininnan paskuudessa saa KalPan video, jossa puheesta ei meinaa saada selvää, kun taustamusiikki on laitettu todella monta pykälää liian lujalle.
Voi juma, tämä pääsi unohtumaan. Välierässä oli tullut ranskalaisilta selkään 52-48, ja Gap oli sitten voittanut finaalinkin 57-43. Tää on just tätä, kun jätetään demokratia niiden käsiin, jotka eivät tiedä hyvän päälle.