Jääkiekon MM-kisat 2022 Tampere/Helsinki

Kale kertoi kyllä mielenkiintoisesti projektin eri vaiheista. Esimerkiksi Globenin tapaisen pallon rakentaminen Sorsapuistoon olisi ollut melkoinen virhe. Samoin areenan rakentaminen keskustan ulkopuolelle.

Nyt on sitten paineet saada areena valmiiksi ennen 2022 kevättä, mikä voi olla ihan hyväkin asia. Voi vain kuvitella, miten helposti tällaiset projektit paisuvat paisumistaan :grin:

Hienointa on, että Tampere on joka tapauksessa Leijonien kotipaikka. Toinen kaupunki valitaan vaihtoehdoista Helsinki, Turku tai Jyväskylä.

4 tykkäystä

Ikuisena epäilijänä epäilen, että kisoja ei pelata Tampereella, ellei Hakamettä kelpaa :ok_hand: Itelleni on ihan sama missä kisat pelataan,

Tampereella on kieltämättä ollut sitä ongelmaa, että tapahtumat - varmatkin - meinaa mennä sivulta ohitse. Tuo aikataulu on kuitenkin MM-kisoihin joustava eli sinne uskon kyllä homman ehtivän maaliin ihan varmasti. Liigajoukkueiden käyttöön aikataulussa - ei välttämättä.

1 tykkäys

Minulle ei ole ihan sama. Sen lisäksi, että Tampere saa positiivista huomiota maailmalla, niin aika moni euro jää tamperelaisille yrittäjille tapahtumasta, ja se on erittäin hieno asia se, kun ottaa huomioon, miten vaikeaa noista remonteista johtuen yrittäjillä on ollut ja on.
Mietippä tätä.

15 tykkäystä

Juu toki noin on, mut ajattelin ihan vaan jääkiekon kannalta, en oheisvaikutuksia. En aio mennä yhtään peliä kattoon ja tuskin seuraan muualtakaan lyökö Mörkö sisään vai ohi? Eli MULLE ihan sama.

1 tykkäys

Itse taas näen, että jääkiekonkin kannalta tuo on loistava asia, että saamme “purettua” pitkään jatkuneen pääkaupunkikeskeisyyden kisapaikkojen suhteen ja taatusti menen pelejäkin katsomaan, sekä seuraan televisiosta ainakin Suomen matsit.

Vaikka HIFK:n uusi halli ei luultavasti kisoihin ehdi valmistuakaan, niin uskon toisena pelipaikkana olevan Helsingin. Liitolla on vaan vielä varmaankova vääntö Hartwall-Areenan hinnasta.

6 tykkäystä

Pitäisikö otsikkoa hivenen muokata kun tuo toinen paikkakunta ratkeaa syksyllä 2019.

1 tykkäys

Liput tulevat myyntiin arviolta noin vuotta ennen MM-kisojen alkua (MM-kisat pelataan Suomessa 13.–29.5.2022):

3 tykkäystä

No nyt varmistu Hartwall kisojen kakkos areenaksi. Samalla voitas tuoda sieltä katosta nuo viirit ja muut jäädytetyt/puolisulat paidat uuden areenan kattoon.

4 tykkäystä

Aamulehti lähettää mediatilaisuuden livenä torstaina kello 10

3 tykkäystä

Täällä on varpaat ja sormet ristissä, että nämä kisat onnistuvat ja ei koronan rajoitukset jatku tuonne asti. Olisi neljäkymppiset tuolloin ja alustavasti jo juteltu kavereiden kanssa aition tai hyvien paikkojen ostamisesta Suomen matseihin.

Se on sitten toinen, että miten helposti niitä saa osteltua. Voi olla aikamoista lätkäkiimaa tiedossa, jos parin vuoden eristysten jälkeen pääsee lätkäkansa vapaaksi.

8 tykkäystä

Ilves näemmä myy jo VIP-paketteja kisoihin, saa niistä jonkin välityspalkkion. Olettaisin että vastaavat paketit tulevat myös Tapparan kautta ostettaviksi.
Alkusarjan otteluun 15 hengen aitio maksaa sympaattiset 5700€ + alv. Kaupungilla ravintolakumppaneina ovat Tillikka ja Salud.

4 tykkäystä

Taitaa mennä firmoille noilla hinnoilla.

Tässäkin vaihtoehto jolla vois kisoihin päästä

5 tykkäystä

Syyskuussa arvontalaulu raikaa (2.9. - 26.9.)

Kaikki Tampereella pelattavat ottelut alkusarjaotteluista finaalipeleihin asti tulevat aluksi saataville lippuarvonnan kautta. Arvonnassa voi voittaa osto-oikeuksia Tampereella pelattavien otteluiden päivälippuihin.

”Arpomalla lippujen osto-oikeudet varmistamme, ettei lippujen saaminen etenkin jo nyt kysyttyihin mitalipeleihin sekä Suomen otteluihin mene nopeuskilpailuksi tai jonottamiseksi”, Hietanen sanoo.

Tuossa vielä hieman kattavammin.

Lippuarvontaan on tulossa tarjolle erihintaisia päivälippupaketteja eri katsomokategorioista. Arvontaan osallistuva voi valita haluamakseen lippumääräksi 1–6 lippua, eli arvonnan kautta on yhden osallistujan mahdollista ostaa enintään kuusi lippua. Lipunosto-oikeuksien arvonta suoritetaan syyskuun lopulla, jonka jälkeen voittajat voivat lunastaa liput

4 tykkäystä
9 tykkäystä

Linkistä näkee minkälaiset MM-kultamitalit olympiakultamitalin jälkeen pujotetaan Leijonien kaulaan.

2 tykkäystä