Jääkiekon MM-kisat 2021, Riika, 21.05.–06.06.2021

Tähän käynee yhtä laaja alustus kuin vastaaviin tämän vuoden kisoihin. Mitenhän käy kisojen kanssa ja missähän ne pelataan? Jos uskomme Twitteriä ja Latvian pääministeriä, niin Latvia JA Valko-Venäjä = false.

5 tykkäystä

Eikös 2020 kisat pitänyt olla Sweitsissä? Olisi loogista siirtää kisat sinne. Valko-Venäjällä kisoja ei kannata ainakaan pitää ihan pelkästään turvallisuuden kannalta.

3 tykkäystä

No just. Nytkö ne yhtäkkiä tajusivat, millainen heidän naapurimaansa on? Onko siellä nyt yhtäkkiä tapahtunut jotain niin spesiaalia, mitä ei ennen ole? Persreikädiktatuuri se on ollut itsenäistymisestään saakka. Täysi moraalinen oikeus on kieltäytyä, mutta korrektimpi tapa hoitaa asia olisi ollut olla hakematta yhteiskisoja alun perinkään. Tähän asti kiekkopiireissä on Valko-Venäjää siedetty varmaan pitkälti senkin takia, ettei jääkiekkomaita liiaksi ole.

4 tykkäystä

Sanovat syyksi epävakauden eli tilanne on niin epävakaa ettei turvallisuutta voi taata, eivät diktatuuria tai mitään siihen liittyvää. Ei siis ole mitään tekopyhää jeesustelua Latvialta.

4 tykkäystä

Tuntuu, ettei minkään lajin urheiluliitolta voi tai edes pidä odottaa minkäänlaista “selkärankaa” tahi moraalia, esim ihmisoikeustilanteen, vaalien laillisuuden tai maan yleisen tilanteen osalta. Näemmä epävakaa tilannekaan ei vaikuta. Nämä kisat pitäisi vetää pois Valko-Venäjältä ja heti.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto kuuluu myös tähän surulliseen lajiliittojen lammaslaumaan, ovat täysin tekopyhiä jos väittävät jotenkin välittävänsä näistä asioista.

Ehkä minä olen naiivi ja moralisti, tietystihän se “raha” vain puhuu. Tai, en edes tiedä “mikä puhuu”. Mutta peukut Latvialle.

2 tykkäystä

Olihan siellä vilpilliset vaalit ja niiden jälkeen mielenosoittuksia. Ei ehkä sen kummoisempaa kuin meno maassa muutenkaan (paitsi että yleensä oppositiota ei uskaltauduta noin avoimesti kannattamaan), mutta se antaa nyt mahdollisuuden Latvian kiekkoliitolle iskeä diktaattoria sinne missä tuntuu, eli kisat siirtyy muualle. Tietysti kisoja ei alunperinkään pitäisi kyseenalaisiin maihin myöntää, mutta se nyt on ollut näiden urheiluliittojen tapa yleensäkin, ettei moisista pikkuseikoista välitetä. Hyvä kun nyt sitten uskaltavat.

Eikös Sveitsi kieltäytynyt jo pitämästä 2021 kisoja kun näin piti toimiakkin?

Sveitsi ei hae koronapandemian takia tältä keväältä peruuntuneita jääkiekon miesten MM-kisoja vuodelle 2021, kerrotaan Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kotisivuilla.

Sveitsin lajiliiton mukaan turnauksen järjestäminen vuosi alkuperäistä ajankohtaa myöhemmin aiheuttaisi liian suuren taloudellisen riskin.

Jotenkin vaikea nähdä maailma siinä jamassa, että maailma olisi niin terve jotta 9kk päästä voisi koko maailma kokoontua yhteen paikkaan nauttiin jääkiekosta.

3 tykkäystä

Kyllä. Ja tuossa voi myös piillä Latviankin perimmäinen motiivi.

1 tykkäys

Valko-Venäjähän kikkaili kisat itselleen pyytämällä Latvian jakamaan kisoja. Suomi olisi ollut järjestysvuorossa ennen Valko-Venäjää mutta Latvian mukaan ottaminen toi heille kisat ensin. Eivät halunneet kisoja olympia vuonna.

Eikös Valko-Venäjän viime kisojenkin yhteydessä puhuttu samoista asioista. Jos haluatte muutoksia asioille niin ette katso kisoja. Antaa sen mertsin vauhkota ilman katsojia…kuka mukana?

En minä ainakaan. Jääkiekko ja politiikka erikseen ainakin itsellä.

4 tykkäystä

Mutta globaalissa mittakaavassa näin ei vaan ole. Kyllähän urheilu on ollut politiikankin keppihevonen jo pitkään. Kaikki on aina vaikutuksissa toisiinsa.
V-Venäjä todennäköisesti myös hyötyy näistä kisoista (infra on jo valmiina). Se voi myös käyttää tilaisuutta näyttääkseen : “kuinka hienosti täällä onkaan asiat”, ja nimenomaan tätä valhetta alleviivaa se, että kans.jääkiekkoliitto antaa v-venäjän yhä järjestää kisat.

Tietenkin, eihän kisojen katsominen yksittäisen katsojan kohdalta ole välttämättä sidoksissa politiikkaan = Voimme katsoa kisoja ihan poliittisesti riippumattomina, ellei sitten halua boikotoida kisoja tms.

Joka-alan asiantuntija ja kiekkoleijona:

Sauli sanoo sen mitä asemassaan voi. Otsikko on hieman klikkejä kalasteleva.

Kisoihin on aikaa. Mutta katsotaan miten tilanne kehittyy. Kummola otti niin ikään taannoin kantaa tähän asiaan.

Edit: Kummolan miettteet hesarissa.

Kalen mukaan MM-kisat pelataan.

Yllättäen Rene Fasel sanoo että kisat voidaan pelata Minskissä.

Linkkiä eiliseen uutiseen asian tiimoilta. Sekä jokunen lainaus

Sveitsiläislehden mukaan MM-kisojen siirtäminen pois Valko-Venäjältä on varmaa.

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.

Katselin kalenteria ja tällaisia ajatuksia nousi mieleen:
Alkuperäisen aikataulun mukaan MM-kisat piti pelata 21.5. - 6.6.2021.
SM-liigan runkosarja puolestaan loppuu uuden aikataulun mukaan 13.4. ja viimeksi (2019) pelatut pudotuspelit kestivät lähes seitsemän viikkoa. Näillä kestoilla ja aikatauluilla liigan finalistien pelaajat myöhästyvät viikon verran kisojen alusta.

1 tykkäys

Melkosta huopaamista, varmaa Faselille luvattu kaikki lahjukset ja henkivakuutus kaupanpäälle jos kisoja ei oteta pois.

1 tykkäys