Kuten tuossa muutama päivä sitten sanoin, niin joukkueelle pelaamisessa on kehitettävää. Tuo otsikko lehdessä on tosi provosoiva, kuten arvattukin.
Valkku sanoo vaan, että kehitettävää on, ei sen kummempaa.
Pistepörssi Top 5 mahtuu kolme saksalaista. Tim Stüzle oli odotettavissa, että hän keikkuu kärkikahinoissa (vaikka Veikkaus tarjosi yllättävän korkeaa muuttuvaa kerrointa hänen pistepörssi voitostaan). Ottawa Senators on osunut oikeaan varatessaan Stüzlen. Top 5:ssä on myös kakkoskierroksen John Peterka ja varaamaton Florian Elias.
Brad Lambert on 17-vuotias ja vanhimmat pelaajat 20- vuotiaita. Tuossa ikäluokassa kolme vuotta merkitsee tosi paljon. Ei voida odottaa, että kaveri olisi valmis tolla tasolla. Hyvin kaveri pelaa ja annetaan anteeksi pienet puutteet. Kaikki on kuitenkin korjattavissa.
Toki Stuzle pelannee vähemmän pelejä kuin kärkimaiden pelaajat ja näin ollen vaikeaa olisi pistepörssiä voittaa. Oletuksena kuitenkin välierästä tippuminen.
YLEllä pitkä juttu, jossa Juha Juujärvi analysoi Suomen kentällisiä, pelaamista ja yksittäisiä pelaajiakin (mm. Roby Järventietä).
Tää on hienoa.
Ei sillä että tarttis vastakkainasettelua rakentaa, mutta (heh) itsellä nää nuorten kisat ovat kyllä vilme vuosina menneet kohinalla aikuisten MM-kisojen edelle kiinnostavuudessa.
Syitä ei varmaan tartte edes alkaa sen kummemmin listata. Hienoa että katsojalukujen perusteella aika laajat kansanjoukot ovat löytäneet nämä myös. Toki nyt voi olla vähän koronalisää, kun aktiviteetit vähissä, mutta kuitenkin.
Tänään sitten Kanada seuraavalla kokoonpanolla.
Kari Piiroinen pelaa Suomen joukkueen maalilla. Keskiviikkona hän piti maalinsa puhtaana ottelussa Slovakiaa vastaan (6–0).
Ykkös- ja neloskentät ovat samoissa muodoissaan kuin keskiviikon Slovakia-pelin käynnistyessä.
Roby Järventie siirtyy kakkosketjusta kolmoseen Henri Nikkasen ja Aku Rädyn rinnalle. Kakkosketju lähtee otteluun koostumuksella Mikael Pyyhtiä – Juuso Pärssinen – Brad Lambert .
Ei mahda minkään sille, että Puistolaa on vähän ikävä; laittaisin hänet mieluusti tuohon Pyyhtiän paikalle. Jossain vaiheessa olisi mukava kuulla, miksei 5+3 vuoden takaisissa kisoissa tehnyt liigapelaaja ja 3. kierroksen NHL-varaus ole joukkueessa.
Itse olisin mielelläni nähnyt heti alkuperäisessä kokoonpanossa ykkösen laidassa Robyn paikalla, ei ainakaan huonommin olisi vetänyt.
Petteri puhuu asiaa:
En viitsi Jatkoajassa sohaista, mutta onhan se “hauskaa”, kun joka kisoissa on samat puheenaiheet. Jos ei mestaruutta tule ja siihen asti kunnes se tulee:
- Viisastellaan kuinka sitä ja sitä “meidän Jepua” tai “Jeppeä” ei valittu kisoihin
- Kitistään maalivahtipeluutuksesta, aina on väärä mies uunissa
- Haukutaan nimekästä hyökkääjää/hyökkääjiä, joka ei ole tehnyt vähintään nyt piste per peli tahtiin tulosta ja välillä kuljettaa kiekkoa.
Tuo Suomi-Slovakian 600 000 katsojaa ei ole vielä kovin paljon siihen nähden, että kotikisojen finaali (2016) keräsi yli kaksi miljoonaa.
Kai lisääntynyt kiinnostus yleensä jonkunlaisesta kulttuurista kertoo. Tosin taisi melko vastaavaa olla jo vaikka 90-luvullakin, silloisten menestysten aikaan.
Vastakkainasettelua aikuisten MM-kisoihin kansantapahtumana on tosiaan vähän vaikea ymmärtää, kun ennemminkin kyse on ehkä jostain päinvastaisesta. Mutta asiaankuuluvaa, marginaalista tärkeilyä ja lieve-elitismiä kai se Mömmömmien väheksyminenkin on. Heah…
Se on sitten
vs ![]()
Mulle ainakin kelpaa, enkä olisi huolissani länsinaapurimme kohtaamisesta.
Ruotsi ei oikein mitenkään haastanut jenkkejä tänään - vaikka oli kiekollista pelaamista, niin hyvin kaukana olivat itae maalinteosta. Ruotsin esitys oli jopa melko iso pettymys.
Selkeistä haastaja-asemista Ruotsia vastaan. Eiköhän sieltä eri joukkue tule vastaan kuin lohkonpäätösottelussaan. Ollaanko tällä kertaa valmiina? Ei ole ehkä ihan Kanadan tyylinen kaatuva seinä luvassa, mutta sitäkin ärsyttävämmin venyvä, yhtenäinen ja katkeamaton 60 min pitäisi jostain kaivaa.
Lauantaina ruotsipeli klo 22:30.
Kanadaa näin ensimmäisen erän verran, ja ihmeen paljon jäljessä oltiin. Peli oli käytännössä yhtä maalia. Näytti että vanha mörkö eli hurja paineistus löi selän poikki, pelkkää roiskimista keskialueelle ja heti kiekko Kanadalle. Onko tuo nyt sitten jokin taktinen asia mitä täytyy muuttaa vai kuinka tuossa olisi pitänyt pelata? Voiko materiaalissa olla näin suuri ero vai jäikö vain piippuun?
@peterra oliko siellä Pennasen pelikirjassa täsmälääkettä tällaiseen kuinka tällaisen paineen alta lähdetään?
Tässä vähä keskustelua asiasta:
https://twitter.com/MiikaArponen/status/1344800077290860546?s=20
Ei ehkä ysittäisen pelin jäljiltä kannata painaa jarrua ja miettiä Meidän Peliä. Toisaalta Kanada on ennenkin näyttänyt mitä rumputuli on. Ja nimenomaan kollektiivi ja tehokas pelaaminen. Tämä vaatii paljon hyviä pelaajia ja valmennusta. Väitän, että tässä Suomen joukkueessa on hätinä kentän verran jotka osaa laadukkaasti mennä vastustajan, päätyyn, taistella ja voittaa. Muut ovatkin sitten sarjaa ruikkupuot.
Kyllä minä nostaisin esiin tämän Kanadan mahtipelin, kuten Pennanenkin hienosti ylisti: koskaan, pitkään aikaan nähnyt tämmöstä.
Myös JP totesi, että Kanadalaiset ovat liikkuneet koko syksyn vaiko vuoden. Mitä Suomi on/oli tehnyt
Oli laiska kyllä: momentum meni vähän ohhoh maaliin ja Lainemaiseen vetoon, 2-0.
Usa oli nälkäisempi, työteliäämpi, kaksinkamppailevampi.
Ruotsi varmaan lataantuu eikä kannata Usa numeroista päätellä tai spekuloida mitään. Asetelmat on aika even, 55/45. Päivän kunto, asenne, lataus ratkaisee
Ei Suomella tietty perinteiseen tapaan ole saumoja, jos joukkue ei ole yksilöitä tai paria ketjua enemmän. Turha pelata paperilla, jos jotain voittaa haluttiin.
Pennasella ja pelaajilla miettiminen, miten tuosta seuraavaan otteluun luodaan luja nippu, joka lisäksi kääntää pienet marginaalit edukseen ja voittaa.
Ruotsi ei tule olemaan USA-harjoituksen itsensä, se on kai selvää. Täysillä kimppuun iskevät, toinen valmennus komppaa tarvittaessa kotoa.