Oli siinä Ruotsillakin paikkansa. Ottelun kulminaatiopisteenä rankkari, josta eivät tehneet, ja jenkit teki tyyliin seuraavasta hyökkäyksestä 3–0. Rankkari oli oikeastaan sijoitusta vaille maali kassarin ollessa jo kumollaan, mutta kiekko karkasi ratkaisevalla hetkellä.
Noin yleisesti kuitenkin samaa mieltä. Ruotsi oli lähes poikkeuksetta joka tilanteessa tuuman verran jäljessä. Oli se sitten hapuileva tuikkaus kiekkoon, vanhanaikaisen yritys tyhjään maaliin, tolppa, rankkari tai oikeastaan tilanne kuin tilanne.
Siinä missä Suomella oli ehkä nouseva trendi Kanadaa vastaan, Ruotsilla oli laskeva jenkkejä vastaan. Keskinäisestä tulee mielenkiintoinen matsi, johon Suomi kuitenkin lähtee altavastaajana.
Tänäiltana Suomelle ei tietenkään riitä pelkkä ykkösketju ja ykkös yv. vaan taustalta on noustava esiin ja selkeään vastuuseen. Kärkimiehiä ei ole paljoa; silti piilevää potentiaalia on vähemmän kuin joskus aiemmin mm. 2014, jolloin mm. Teräväinen, Ristolainen ja Saros nousivat eturiviin kun oli pakko eli tasapaksun alkusarjan jälkeen.
Kanada ottelu korjasi liiat odotukset ja palautti täyden altavastaaja-asenteen. Suurteot Ruotsia vastaan on tehty altavastaajana; nuorten mm tasolla mieleen tulee helposti 2014 kun Ruotsi myllytti melkein koko ottelun.
Pelivalmius on oletettavasti hyvä. Suomi ei ole suosikki; se auttaa löytämään heti alusta huolellisuuden, tarkkuuden ja terävyyden.
Tasainen ottelu tavoitteena. Ruotsilla ei ole mikään varsinainen hurmos menossa, joten tilanne on epäruotsalainen.
Ruotsilla alla uskomattomat kaksi peräkkäistä tappiota. Ei kyllä hevin taivu kolmanteen. Olishan se jo uskomatonta. No, parempi voittaa, mutta pidän kyllä Suomen voittoa todella kovana temppuna.
Suomen kentälliset illan otteluun. Hyökkäysketjut taitavat olla siinä muodossa, millä Kanada-pelin loppu pelattiin?
Suomen joukkueen kentällisiin on tullut pieniä muutoksia verrattaessa torstain Kanada-ottelun aloituskokoonpanoon. Aku Räty aloittaa tänään kakkosketjussa, rinnallaan Mikael Pyyhtiä ja Juuso Pärssinen . Rädyn paikan kolmosketjussa ottaa Brad Lambert .
Puolustuksessa Topi Niemelä aloittaa tänään kakkoskentässä Mikko Kokkosen vieressä. Kolmoskentän puolustuksen muodostavat Eemil Viro ja Kasper Puutio .
No se meni sitten aika lailla juuri niin kuin piti. Alusta asti takaiskuistakin huolimatta näki, että oltiin liikkeellä oikeantapaisella ilmeellä, joka myös kesti ja vain parani ottelun mittaan. Ruotsilla kääntäen melko vaikeaa, paljon jäivät lopulta yksilöidensä varaan, ja Suomi iski oikeisiin kohtiin omalla pelillään.
Hieno työ joukkueelta, jonka pohjalta hyvä jatkaa emmeitä ja nälkää sopivasti kasvattaen mitalipeleihin. Vastus varmasti vain kovenee, mutta niinhän pitää ollakin. Voitettavaa edessä.
Palkintovalinnankin pokannut Heinola teki onnistuneen paluun urakoiden 28 minuuttia. Piiroinen taas hyvä, ja ratkaisijoitakin löytyi. Parillakin tamperelaisella ottelun edetessä tällä kertaa vähän pienemmät vastuut. Kaikkein tärkeintä kuitenkin joukkue-esitys kokonaisuutena.
TV2:n Urheilustudiossa klo 15:25 alkavassa osuudessa ilmeisesti kahden pelaajan isät haastateltavana, mutta vähän syrjäkorvalla kuuntelin niin meni ohi, että ketkä.
Sitten toisessa kohtaa Kanada Venäjä. Aijaijai. Tätä odotan niin jotta napit paukkuu. Tässä pelissä vauhtikiekkoa voi olla, että Pennanen näkee unia ja Ruutu on suuauki. Kiekkoa parhaimmillaan. Joskin toki, “jos A-kiekko ei toimu, niin sitten B.” tämä sanoi Mckenzie tsn, kun vertasi noita pelitapoja ja nuhaista pellä.
Hänen roolinsa tulee nousemaan nelosketjusta ylöspäin, Pennanen sanoi, muttei tarkentanut ketjumuutoksia.
Suomen maalissa jatkaa Kari Piiroinen .
Pakit jatkavat kuten eilenkin, ja hyökkäyksessä tulee muutamia muutoksia. Joku tulee sisään ja joku jää tässä kohtaa ulos. Se on valmentajan se haastavin paikka laittaa joku katsomoon.
Oma alustava pläni herätä niin, että aloittaa nelisenkymmentä minuuttia jäljessä katsoen pari erää putkeen ja ehkä kolmas livenä. Kolmas erä alkanee siinä 6.15. Sitten töihin.
Itse katsonut vain kaksi peliä juuri tuon aika eron takia näissä kisoissa. Mutta huomenna ajattelin kyllä herätä ja sitten pelin jälkeen töihin. Mitalipelit sitten voikin katsoa, kun keskiviikko on vapaa. Toivottavasti finaali, siihen sitten herätään!
Joo ihan hyvän sellaisen kuuden tunnin jetlagin tässä saa rakennettua. Täytyy sanoa, että itse kyllä arkenakin ottaisin mieluummin 01:00 alkavan pelin kuin 04:30.