Joona Luoto

Kuulostaa alkuun hassulta, kun pääsee JMJ:n laidalle, ku Miksallakaan ei kauheesti pisteitä ole…
MUTTA, esim. Sport peliäkin kun katsoi, ni Miksa petas Karjalaisellekin useamman hyvän tekopaikan, Jere ei vaan osunu.
Toivotaan, että paikkoja tulis taas, ja Joonalla ois sihti kohdallaan.

Tykkään kyllä kun nuoret pääsee loukkien takia muutamia matseja kokeilemaan, niin saavat reiluja mahdollisuuksia eikä tupen järsimistä.

Hienoa että Luoto on tänää kakkos ketjussa. Ansaitsee näyttö paikan. Toivottovasti tulee tehoja ja hyvin peliaikaa.

3 tykkäystä

Hieno eka maali. Lisää pelejä tälle nuorukaiselle!

4 tykkäystä

Tapparan #68 teki samanllaisella tyylillä maalin kuin mitä Floridan #68 on tehnyt lukuisia.

2 tykkäystä

Jatkoon.

1 tykkäys

Luoto kun saa Rautakorven koulussa fysiikan kuntoon, niin taas on yksi huippupelaaja lisää kokoonpanossa. Hieno uran avausmaali tänään!

5 tykkäystä

Sai tässäkin pelissä jo enemmän aikaan kuin Heikkilä ja Honkanen yhteensä viime ja tämän kauden aikana. Yrittää pelata kiekolla, eikä aina tyydy roiskaiseen päätyyn punaiselta tai kun vastustaja lähestyy. Tykkään.

5 tykkäystä

Junnuissa ja LeKi:ssä paljon maaleja. Kaveri on maalintekijä, ja se on harvinainen lahja Suomi-kiekossa.

Monipuolinen pelaaja ja, kuten muutamassa aiemmassa kommenteissa aiheellisesti hehkutettu, maalintekijän taitoa ja halua näyttää löytyvän. Olen vielä entistäkin vakuuttuneempi, että kova pelimies tulossa. Kelpo esityksiä on nähty jo nyt kentällä. :+1:

1 tykkäys

Onnea Joonalle!

Todella hyvä sisääntulo liigaan. Taitoa on ja nopeutta sekä ratkaisuhalukkuutta. En pitäisi ihmeenä, jos 2018-2020 vuosina Tapparan sisäistä maalipörssiä hallitsisi Luoto sekä Repo.

Voimaa hän tarvitsee kuitenkin paljon lisää. Tänään ei hyökkäyspäässä montaa pitkää pyöritystä saanut tuo ketju aikaiseksi, kun Luodolta jäi kaksinkamppailut voittamatta. Täysin ymmärrettävää toki. Lisäksi laittaisin miehen Jukin blokkauskouluun, kun tänään pääsi kiekko menemään blokin läpi längeistä. :slight_smile:

5 tykkäystä

Saadaanko pian uusi Haapala? :slight_smile: Vaikka joku saattaakin sanoa että typerää tämä muihin pelaajiin vertaaminen.

Ei ole typerää, mutta he ovat kovin erityyppisiä pelaajia. Valmennus on satavarmasti ihastukissaan Joonan pelaamiseen, oli jo eka pelin jälkeen. Siksi sai nyt yläketjuista paikan.

Poika on ohuempi kuin Bull Mentulan valtimo, mutta hyvä nälkä pelata ja halu hakea ratkaisua. A- ja B-junioreissa on näköjään tullut maaleja enemmän kuin syöttöjä, joka kertoo olennaisen pelaajaprofiilista. Ja pituuttahan löytyy, fysiikka tulee ajallaan. Hyvä prospekti ja mainiota kun saa ensikosketuksia Liigaan.

Niin ja onnittelut maalista! Ja spontaani halaus Bonsaksenille heti perään - taisi olla kivaa?

Tapola juuri tuossa Urheiluruudun pelirapsassa kehaisi hieman poikaa. On painanut hyvin hommia ja ansainnut pelipaikan.

Fysiikkaa uupuu, mutta on tosiaan jokaisessa matsissa väläytellyt kiekollista osaamistaan. Peliä edistäviä juttuja ja rohkeutta löytyy.

Siellä vaihtopenkillä tuntui saavan koko jengiltä onnittelut komeasta osumasta.

3 tykkäystä

Pelaa lähes varmasti Jukan joukkeessa jo 20 kisoissa vuodenvaihteessa.
Sopii hyvin ketjuun missä saa pitää kiekkoo , muttei välttämättä JMJ kanssa.

No pistetään ny tännekin. Huikeaa että tälläsiä nuoria löytyy meiltä!

Ei me mitään Keräsiä tarvita :wink:

11 tykkäystä

juu ei natsaa yhtään JMJ:n kanssa

1 tykkäys

Jos Paten esikuva oli Ovie, niin onkohan Luodolla Jagr? Mielestäni pelityylissä ja asennossa paljon samaa. Myös pelinumeron valinta viittaisi tähän.

2 tykkäystä

Koska näkyy jo ensimmäinen fanipaita hallilla?

On pelimiehen vikaa tässä pojassa!

2 tykkäystä