Juhani Jasu

En puhunut missään vaiheessa aloituksista. Toki Jasun erikoisuus mutta puolustuspeli ja viisikon ohjaaminen on myös keskushyökkääjän tehtävä

Se kommentti aloituksista oli tarkoitettu Neliwilsonin tekstiin.

Niinpä, miksi siellä sitten oli Repo aloittamassa.

Ketju on hiljentynyt kun Jasu on saikulla. Mutta tämän kaverin poissaolo huomattiin taas tänään, aloituksissa, ali/ylivoimalla, ja muutenkin.
Kolmisen viikkoa on arvio, kuulemma. Harmittava takaisku.

6 tykkäystä

Aloitusten lisäksi Jasu näkyi maalintekijänä. Ei hän nyt poissaollessaan mitään saa aikaan, mutta hyökkääjät huomioiden hiljattain oli vielä maalintekijöiden yläkolmanneksessa?! Ei pahasti Z:aa huonompi.

Tällä kaudella 10 maalista Jasu on tehnyt 6 maalia ylivoimalla. Osa niistä on tehty maalin edestä maskimiehenä.

Lajunen teki edellisellä kaudella 7 ylivoimamaalia samalta paikalta.

En nyt silti sano, että Jasu olisi ihan Lajusen veroinen, mutta on edes hieman paikannut Lajusen mentävää aukkoa ylivoimilla.

15 tykkäystä

Pääasia että on onnistunut edes/myös ylivoimalla! En ainakaan minä niitäkään Jasun maaleja aliarvioi. YV-maaleja tarvitaan, yleensäkin maaleja kaivataan. Aika yllättävää, että homma on noinkin paljon tullut Jasulle. Itse odotin sekä Kuuselalta että Zabolta hiukan enemmän maaleja. He kun ovat enemmän niitä pelaajia.

1 tykkäys

Nyt kyllä vitsin murjaisit! Jasu pelaa ihan ok, mutta ei 1-2 ketjun vaatimalla tasolla.

Kyllä ne maalinteko murheet johtuu muusta kuin Jasusta, joka on muuten tehnyt eniten maaleja senttereistä Tapparassa. Aloitusprosentti on joukkueen paras jos mukaan lasketaan vain yli 466 (Miksa) aloitusta ottaneet (Jasu 1004, Massi 612, Otto 526). Ketjukavereilla Zabo, Kuusela on laukauksia 300 ja maaleja 15 toinen esimerkki vaikka Karjalainen, Ojamäki laukauksia 265 ja maaleja 21. MaalinTEKIJÄÄ tarvitaan kyllä paikkoja on.

1 tykkäys

Jasu palaa olympiatauon jälkeen ja se on :muscle: juttu. Jasun puuttuminen on näkynyt pahasti joukkueen suorittamisessa. Jasu on kuin Jukka Peltola, joka laittaa kaiken peliin, eikä anna periksi. Sitä ryhdikkyyttä on kaivattu.
Paljon on Jasua meidänkin toimesta parjattu, mutta Juhanista on kasvanut suuri pala Tapparan joukkuetta.

38 tykkäystä

Itsekin olen Jasun puutteellisia pelinrakennustaitoja ja pelisilmää moittinut. Mutta pirun tärkeä mies aloituksissa, alivoimissa ja sekä muutenkin puolustussuuntaan. Puuttuminen kokoonpanosta on näkynyt.

9 tykkäystä

Tuskin nyt kukaan Jasulta mitään 30 pisteen kautta on odottanutkaan. Omassa roolissaan elintärkeä pelaaja joukkueelle erityisesti aloituksissa, alivoimissa ja omiaan pimentämään vastustajien kärkipelaajia. Ne tehot mitä hän tekee onkin vain kirsikka kakun päälle. Jasun poissaolo on näkynyt joukkueen otteista.

3 tykkäystä

Hienoa. Tätä olen odottanutkin. Aivan mahtava sytyke jengille, ja tärkeä palanen muutenkin. Roolissa kuin roolissa, ja nehän tiedetään. Jess!

4 tykkäystä

Kylläpä sitä nyt yhtäkkiä kaivataan Jasua. Sanoin tämän saman muistaakseni aikanaan Dixiestä:

”Hän on kuin vessapaperi. Tärkeyden huomaa vasta kun se puuttuu”.

22 tykkäystä

Sama. Hyvä että saadaan taas ykkössentteri remmiin mukaan.

1 tykkäys

Jasu on elintärkeä pelaaja joukkueelle mutta häntä on peluutettu ihan väärissä ketjuissa. Omimmillaan hän on 3-4 ketjun keskellä + alivoimalla

1 tykkäys

Ettei vaan olisi tänään vetänyt jo Hakamettän jäällä?

3 tykkäystä

Aamujäillä, harkoissa tai silleen - saattaa hyvinkin olla, ja jos oli niin hyvä!

1 tykkäys

Toivottavasti tauko on tehnyt terää. Mieshän ei ole juuri liiemmin poissa askista ollutkaan vaan aina painanut pää kolmantena jalkana joukkueen eteen illasta toiseen. Teräsmiesosastolaiselle tauko lienee ollut vähän ihmettelyn paikka. No hyvä ettei tarvi pian enää ihmetellä. Hyvä saada mies takaisin.

Juhani Jasu, Tappara ja kevät. Siinä on voittava yhdistelmä.

19 tykkäystä

”toivottavasti tiistaina” pelaa.:facepunch:t3:

8 tykkäystä