Jasun miinuksista tainnut neljä tulla viimeisten viiden minuutin aikana, siten että omaan tyhjään maaliin on kolissut kolme kertaa ja kerran vastustaja on tehnyt ilman maalivahtia.
Kalpa peli oli Jasulta (taas) erinomainen. Liike hyvää,
tekee paljon työtä ja hyvä pelinluku jolla myös tekee nuorista laitureista vielä taitavempia omalla
toiminnallaan. Raastaa, riistää, karvaa ja liikkuu yllättävän hyvin, eikä kiekkokaan karkaa kovin helposti paikoissa.
Palkintona vielä hieno yv-maali.
On sen verran monipuolinen ja tärkeä palanen Tapparassa että näkisin mielelläni jatkumoa uuden sopimuksen myötä.
Kuinka ollakaan, mietin juuri eilen että Jasu on vetänyt todella hyviä pelejä vaikka vieressä kiertää eri Mestis- ja junnupoikia illasta toiseen. Tehnyt laitureidensa hienot onnistumiset mahdolliseksi.
Ehdottomasti tuo “junnu” - Junnu - “junnu” ketju on toiminut hyvin.
Lupaa hyvää kevättä silmälläpitäen kun ketju toimii vaikka nuoremmat junnut vierellä vaihtuu.
Niinhän se Jasu on paukuttanut jo 10 maalia ja kausikin on vielä kesken. Samoissa maalimäärissä mennään kuin Zabo, vaikka hommia on painettu nelosessa kaikkien tulokkaiden kanssa, kun toinen on viilettänyt parhaiden pelimiesten kanssa.
Jasu on yllättävän varma soturi ja tuottaa sen ~20 pistettä kaudessa, joka ei ihan turha lukema kuitenkaan ole. Ei ihan heti ole korvattavissa jollain junnulla tai mesti ukolla.
Tähän ei juurikaan lisättävää.
Jasu on aivan turhan aliarvostettu pelaaja. Loistava liike ja kiekkovarmuus, ei tästä kaverista voi olla pitämättä!
En tiedä osasiko kukaan odottaa näin isoa palasta, kun keväällä 2016 Mikki Jasun joukkueeseen naarasi. Kaikenlaista on tämän täsmäaseen kanssa ehditty nähdä ja kokea…
Ei Jasu mikään maailman samettikäsisin pelintekijä ole. Tapparassakin varsinkin viime kaudella ajoittain peluutettiin hiukan liian isossa / väärässä roolissa taitoihinsa nähden. Mutta kaikkensa Jasu on aina antanut. Erittäin varma tekijä alaketjujen sentteriksi, Liigan parhaita roolissaan. Siihen päälle naputtaa kohtuu hyvin maaleja, kun paikalle pääsee. Loistava roolipelaaja.
On Jasu odotukset täyttänyt, ja vielä hiukan enemmänkin.
Neloskentässä ihan ok toisinaan, mutta eiköhän tää oo junnun vika kausi Tapparassa. Ylivoimalle pitäisi Jasun tilalle löytää järeämpää äijää koska ei ylivoimalle pitäisi olla mitään asiaa. Vaikka eilen maalin tekiki, mutta samoilta paikoilta tyhjii olis laittanut mummokin.
Mutta onko tällä kaudella nähty vielä maalia rannelaukauksella yläkulmaan??
Vai nähdäänkö vasta pleijjareissa…
Mutta olisiko mummo osannut hakeutua tuohon paikkaan, tuskin. Eihän Jasu mikään maltsevi ole, mutta en kyllä ihan ensimmäisenä hänestä luopuisi!
On se jännä, että kovinkaan moni ei osaa arvostaa Jasua. Mies on sentään tehnyt muutaman tärkeän maalin. Eikä se ole sattumaa.
Niinno, puolet näistä maaleista on tullut ylivoimalla, jossa on pelannut paljon.
Kyllä Jasun alivoima/aloitusosaamista arvostetaan, mutta hyökkäyspään pelaaminen on sitten eri asia. Tälläkin kaudella toistaiseksi vain 14 plusmaalia 43 pelissä ja plusmiinus -8. Esim. Rauhalallakin 21 plusmaalia ja plusmiinus +1, vaikka kausi on mennyt täysin pieleen edelliskausiin verrattuna.
Ai nyt se ei sitten kelpaa, että tulee ylivoimalla onnistumisia? Viisi tehtyä ylivoimamaalia on Liigan mittapuulla jo ihan hyvä määrä. Se on kymmenen muun kanssa jaettu kymppipaikka. Myös mm. Ojamäki ja Palve on tehnyt viisi yv-maalia.
Aivan, ja ylivoimalla tehtyjä maaleja emme yksinkertaisesti arvosta oli sitten tekijänä kuka hyvänsä, ai niin tämähän koski ilmeisesti vain Jasua. Mitähän vielä muuta Jasu tekee väärin?
Koko kaudella taitaa yvpisteet olla 5+1=6. Onko tuo ykkösylivoiman sentterille hyvä lukema? Ylivoimassa näen mieluusti jonkun muun, mutta alivoimalla ja neloskentässä hyvä
Oletko katsonut Tapparan ylivoimapelaamista? Peli ei pyöri Jasun kautta. Ei millään tavalla. Jasu on todella passiivinen palanen koko ylivoimaa. Varmaan passiivisin kaikista yv-pelaajista. Se on hänen roolinsa, ja varmasti sovittu. Ei siinä synny pisteitä. Vai pitäisikö Jasun pitää kiekkoa ja leipoa syöttöjä, kun esim. Kuusela parkkeeraa maalin eteen, jotta Jasu ykkössentterinä saisi pisteitä. On vain yksi kiekko.
Pisteet on kivoja, mutta liika pistekeskeisyys ei vaan toimi. Yhteen maaliin voi merkata vain tekijän ja maksimissaan kaksi syöttäjää. Kentällä on viisi pelaajaa. Jonkun toisen piste on toiselta pois. Jääkiekossa tulee pitkässä juoksussa syystä taikka toisesta tietty määrä maaleja. Ne pienet asiat hetkessä ratkaisee.
Jos katsot tarkasti huomaat, että kommentini oli vastaus viestiin, jossa ihasteltiin Jasun maalimäärää 4-ketjun miehenä.
Olen katsonut. Ja jos Tappara haluaa pelata ylivoimaa tuolla, niin hän on siinä ihan ok. Mielestäni Jasun kuitenkin pitäisi olla maskissa tai pelattavana, jossa hän on mielestäni aika vähän ollut.
Se ylivoimalla onkin ongelmana kun miehestä ei ole monipuoliseen rooliin. Bloodia kokeilisin Jasun tilalla koska tahansa koska miehestä on muuhunkin kuin maskimieheksi.