Juho Rautanen

EliteProspects.com pelaajakortti:

Tappara on tehnyt kolmevuotisen sopimuksen puolustaja Juho Rautasen kanssa.

20-vuotias Rautanen siirtyy Tampereelle Jokereista, jossa hän on kahden viime kauden aikana saanut tililleen 47 KHL-ottelua. Lisäksi hän näillä kausilla edustanut Mestiksen Kiekko-Vantaata reilun 30 ottelun verran. Rautanen on edustanut Suomen juniorimaajoukkueita 42 ottelussa mukaan lukien alle 20-vuotiaiden MM-kisat 2017.

6 tykkäystä

Rautanen on etukäteen kiinnostava kaveri. Kävi kolkuttelemassa KHL-Jokerien ovia, joten potentiaalia oletettavasti on. Mestikseen päätymisen syy olisi kiva kuitenkin tietää, oliko loukkia vai eikö muuten vain kulkenut.
Rautasta tulee seurattua mielenkiinnolla, toivottavasti menee eteenpäin Tapparassa.

K-Vantaahan on Jokerien farmiseura, vaihtoivat värinsäkin Jokerien asuihin. Ainoastaan oma logo rinnassa, ja Jokerien pieni logo vieressä. Joten peliaikaa kun ei KHL.ssä irronnut niin K-Vantaassa nuo Jokerien nuoret sällit kävivät peliaikaa hakemassa. Onhan siellä Jokereilla aika kova pakkikalusto niin en ihmettele että on farmiseurassakin käynyt pelaamassa.

6 tykkäystä

Pelaa numerolla 56.

1 tykkäys

Ei jää ennestään vahvaan puolustukseen juurikaan vastustajan mentäviä peräaukkoja :wink: - vaikka lähtijöitäkin on.

Hieno haku kyllä…tästä sällistä on vielä iloa jos tykkää modernista
versiosta siitä vanhasta kunnon PekkaPeruspakista. Kolme vuotta heti
kärkeen on hyvä asia, saadaan katsoa pelaajan kehitystä taas pidemmän aikaa.
Toivottavasti onnistuu…

7 tykkäystä

Jokereita fanittava kaveri luonnehti että “potentiaalia on ihan KHL-tason pakiks”, mutta Jokereissa ei syystä tai toisesta kovin isoja minuutteja annettu.

5 tykkäystä

Tervetuloa Tapparaan Rautasen Juho! Innolla odottaa minkälaisen kasvun tekee, kun kerta kolmen vuoden pahvi tehtiin ja KHL pelejäkin on jo mukavasti vyöllä.

Tsemppiä! :muscle:

8 tykkäystä

Ne jotka on seurannu KHL:ää ja Jokereita vois vähä valaista minkälainen kaveri on kyseessä. 26 peliä tänä vuonna KHL:ssä kuitenkin, onko saanut peliaikaa miten paljon vai ihan jämäminuutteja? Kyseessäkö siis Saravo tyyppinen peruspakki? Vahvuudet omassa päässä ja av pelissä? Mites liike ja luistelu?

1 tykkäys

Muistaakseni paremmin liikkuva Saravo, joskin ei sijoitu vielä yhtä hyvin, kuin Peksi.

2 tykkäystä

Jostain syystä mä olen Rautasesta paljon enemmän innoissani kuin Mäntylästä. :grin: Yhtään peliä en kaverilta ole nähnyt, mutta ilmeisesti tosiaan siis hyvin liikkuva oman pään luuta, KHL:n puolellakin ilmeisesti sujunut ihan ok ottelumääristä päätellen (16-17 21 peliä, 17-18 26 peliä). Toivottavasti tulee pelaamaan enemmän Liigassa kuin LeKissä.

Tervetuloa Tapparaan, Juho! :muscle:

En ole minäkään yhtään peliä nähnyt, mutta ilmeisen potentiaalisesta pelaajasta kyse. Mielenkiinnolla seuraan.

KHL:ssä on kiintiopaikka rosterissa nuorelle pelaajalle. Rautanen on ollut rosterissa kasipakkina. Pitäisi nähdä paljonko on tullut peliaikaa per peli. Todennäköisesti Rautanen kasvoi ulos penkinlämmittäjän roolista ikänsä puolesta ja Jokerit joutuu hommaamaan uuden pelaajan tilalle.

1 tykkäys

Täältä löytyy Rautasen KHL-tilastot peliaikoineen:

https://en.khl.ru/players/24912/

2016-2017 runkosarja 10:47 (26 peliä)
2016-2017 playoffs 7:24 (4 peliä)
2017-2018 runkosarja 7:02 (21 peliä)
2017-2018 playoffs ei pelannut

8 tykkäystä

Tästä miehestä on vielä paljon iloa meille faneille. Sai kivasti peliaikaa viikonlopun peleissä,tästä on hyvä jatkaa.

12 tykkäystä

Tässä on tulevaisuuden Vittasmäki, omaten vielä bonuksena hieman paremman liikkeen.

10 tykkäystä

Pakko yhtyä kahden ylemmän puheisiin. Talvihan tuon näyttää, mutta lähtökohdat on ainakin kohdillaan.

1 tykkäys

Elorinne-Rautanen pakkiparissa on potentiaalia selkärangaksi. Rautanen haastanee Elorinnettä Tapparan pakkihierarkiassa.

Tällä kaudella Elorinne voi välillä osallistua hyökkäyspeliinkin kun Rautanen on varmistamassa. Viime kaudella Kemmun kanssa Aleksi joutui varmistelemaan.

4 tykkäystä

Kyllä yhä enemmän tuntuu siltä, että Rautanen on todella hyvä hankinta.
Tällaista peruspakkia tuohon nyt Peksin tilalle kaivattiinkin ja tuntuu ainakin
muutaman pelin perusteella, että ei kauheasti paineenkaan alla virheitä tee.

8 tykkäystä