Eilen se sit varmistui et JYP jää juhlakaudellaan ulos playoffeista, suoranaista neroutta hei tuo valmennuksen vaihto
Sitä puhuttua vetovoimaa pelaajistoonkaan ei kyllä oikein ollut nähtävissä, mihinkähän se jäi se pelaajaliikenne joka kuulemma oli pysähdyksissä Rautakorven ja Niemisen takia ( tai olihan sitä liikennettä toki ulospäin)
Strategian mukaan mennään, ja ihan aikataulussa. Pelipaikaton ideologia on nyt kevään korvalla jalostunut siihen pisteeseen, että voidaan todeta koko joukkueen siirtyneen pelaamaan pudotuspelipaikatonta jääkiekkoa.
Kyllä varmaan tampereen junioritoiminnassa ja varsinkin Tapparassa on tällähetkellä imua…ei siitä ole kahta sanaa. Kuitenkin ollaan C:n ja A:n mestareita ja jokavuosi tuottaa pelaajia Liigatasolle, oli se sitten Tappara tai joku muu Liiga-seura.
Onhan Viitanen nyt epäonnistunut myös rankasti. Jypillä on ollut kahdella viime kaudella etenkin rahaa käytössä jengin kokoamiseen enemmän kuin tarpeeksi. Joukkueen kokoaminen on ollut ainakin epätasaista.
Toissa kaudella puolustus oli heikko ja tällä kaudella siihen taas ylipanostettiin etenkin offensiivisten puolustajien muodossa (Niku,Honka,Eronen, Welsh) josta Welsh (myöhemmin purettiin) ei päässyt pelaamaan ylivoimaa ollenkaan vaikka oli Saksassa nimenomaan se vahvuus. Sentterit taas jäi rutkuksi. Ykkössentteri Estephan (purettiin) oli scoutattu ihan päin helvettiä, luistelu ei riittänyt alkuunkaan meidän sarjaan. Viitasen viidellä kaudella sport managerina 4 viimeistä mitkä pelattiin loppuun oli bottom 3 Jypin sijoitus. Olisin itsekin kenkinyt.
Kahden oinaan sarvienkolistelu eli kahden Jukan pelitavallinen kiista ratkesi rahamies Seppäsen voittoon päävalmentaja Rautakorvesta, minkä sanoisin olleen rankasti JYPin tappioksi. Seppäsen tavoittelema pelipaikaton pelitapa toimi - joukkueella ei ole pelipaikkaa pudotuspeleissä.
JYPillä oli sitten tällainen satavuotisjuhlakausi. Voisi sanoa aika ikimuistoiseksi.
JYPin johto veti tämän kauden niin vihkoon kuin vain voi vetää. Amatöörimäistä touhua. Mitään hyötyä tulevaisuuteen ei Rautakorven potkuista ole. Mitään uutta tapaa ei saatu vietyä yhtään eteenpäin Rautakorven potkujen jälkeen.
Oikea aika olisi ollut potkuille kauden jälkeen, jos ne oli pakko antaa.
JYP on tällä kaudella surullinen esimerkki siitä, minkä takia kannattaa jääkiekossa organisaationa uudistua aina vapaaehtoisesti mieluummin kuin pakosta.
Ensin JYP rakensi jotain uskomattoman hienoa Dufvan, Ahon ja Virtasen johdolla. Se istui perintönsä, innovaationsa, päällä kuin tatti. Kun tuli aika muuttua pakosta, niin ainoa, jota keksittiin vaihdella, on valmentaja.
Lopulta vaihtui myös osaava urheilujohtaja taidottomaan, mutta halpaan. Seppänen kasvoi seuraansa suuremmaksi. Viitanen sentään keksi, että pitkä projekti Rautakorven johdolla voisi johtaa takaisin menestykseen. Sitä luottoa ei kuitenkaan ollut kuin yksi kausi ja rapiat päälle.
Tämä kausi on historiallinen pohjakosketus JYPiltä. Se heitti Rautakorven ja Niemisen susille. Viitanen teki historiallisen heikon suorituksen: hän pelasti itsensä kenkimällä valmentajiaan, joita hän itse valitsi, kerta toisensa jälkeen. Viimeisillä voimillaan Viitanen vielä keksi kenkiä Rautakorven, jolla hän pelasti itselleen kidutusta kaksi lisäkuukautta. Jälkikäteen voi kysyä, oliko tuon arvoista.
Odotan mielenkiinnolla, miten Jukka Seppänen aikoo kantaa vastuunsa. Rautakorven potkujen jälkeen hän seisoi selkä suorassa median edessä kertoen ja vannoen, kuinka hän kantaa vastuun tästä. Tavallaanhan hän kantaakin: tulos painunee tappiolliseksi ja koko loppukausi ilman pelaajamyyntejäkin meni täysin alta.
Ihme on, jos JYPiin edes saadaan valmentajamarkkinoilta joku valmentamaan. Seppäsen orkesteriin ei varmasti ole tulijoita.