Kärpät - Tappara 28.11.2020 (La Klo. 18:00)

Iso peli

Tätä ottelua ei kannata missata! (Huom! alkamisaika klo. 18:00!) Korona-aikana tietysti jokainen peli, joka päästään pelaamaan on hieno juttu. Nautitaan niistä kaikista, kun voidaan! Tapparan ja Kärppien kohtaamiset ovat kuitenkin aina erityisiä tapauksia. Näitä pelaajat ja fanitkin odottavat. Sarjataulukon sijoitukset voi nyt heittää syrjään. Tämä on kierroksen tärkein ja paras ottelu.

Kärpät kohtasi tiistaina Jyväskylässä JYPin ja pääsee otteluun levänneenä. Tapparalla voi olla parempi pelituntuma, kun se kohtasi perjantaina Lukon kotonaan ja pelasi hyvin! Tämänkertaisen kohtaamisen tavallista merkittävämmäksi tekee tietysti myös se, että:

Pellaaja pallaa Raksillaan

Juhamatti Aaltonen pelaa kauden ensimmäisen pelinsä kotiyleisön edessä. Jyväskylässä hän keräsi tehot 0+4 mutta se oli vain yksi peli ja JYP vastustajana ei tällä hetkellä ole erityisen luotettava mittari. Kärpillä on siis eräänlainen juhulapeli, tai ainaki pesijaalipeli. Juhiksen palluu on Oulusa tappaus.

Pillaako Tappara Pellaajan palluujuhulan?

En kaivanut tilastoja arvioni tueksi mutta muistelen, että Tappara on hyvällä prosentilla ottanut sarjapisteitä viime vuosina näistä runkosarjan kahden suuren keskinäisistä kohtaamisista. Juhlapelit myös päättyvät usein vierasjoukkueen voittoon. Veikkaan diplomaattisesti, että peli kestää 65 minuuttia ja Tappara hakee Oulusta kaksi sarjapistettä viemällä voittomaalikilpailun nimiinsä.

Muuta

Radion kuuntelijoille vaihtoehtoista näkökulmaa ja kiekkoviihdettä tarjoaa Radio City - Oulu. Kiekkolähetys alkaa tuntia ennen ottelua. Siinä on yleensä mukana Hannes Hyvösen “laitataklaus”, jossa Hannes ennakoi ottelua. Haastattelujakin tullee molemmista joukkueista. Hannes Hyvönen on myös Kärppien kotiotteluissa selostuskopissa kommentaattorina. Mielestäni hän on siinä oikein hyvä.

Seuraa heitä

Tappara: Charles Bertrand, Anton Levtchi
Kärpät: Juhamatti Aaltonen, Jesse Puljujärvi
Tappara co: Treppu

Peli alkaa klo. 18:00!

47 tykkäystä

Nyt kaivattais mainosjuliste johon tulisi sivupotretit JMA:sta ja Levtchistä sekä tekstit:
Tule. Näe. Koe.
Taikurien taisto!
Kärpät-Tappara Raksilassa 28.11.

10 tykkäystä

Palju ja Juhi tarjoavatkin ihan erilaisen haasteen kuin Rauma. Toivottavasti saahaan selostamoonkin Lasse ja Niinimaan Janne.

Hauskasti kärkikamppailu piilotettu sarjataulukon sijoille 6 ja 9. Odotan sarjasijoituksia huomattavasti kovempaa kapinaa. Tämän illan perusteella nämä ovat Tapparalle jonkinlaiset syyskauden pääpäivät.

5 tykkäystä

Toivottavasti Tapparalla säilyy sama intensiteetti pelissä huomenna kuin tänään raumalaisia vastaan. Latauksesta ei ainakaan pitäisi jäädä vajaaksi. Uskon, että Kärpät sytyttää, niin paljon on kovia otteluita pelattu tässä taisteluparissa 2010-luvulla.

Suurin kysymysmerkki nousee varmaankin maalivahtipelistä. Jatkaako ykkösvahdin asemaa pönkittävä Heljanko vai saako Domi tuoreempana pelata?

Henkilökohtaisesti toivoisin jo Matias Lehtosen ensimmäistä Liiga-peliä tälle kaudelle esimerkiksi Vauhkosen tilalle. Toisi sopivaa rotaatiota myös, kun kuorman alla pelataan. Voisi sieltä jonkun toisenkin tuoreemman laiturin ottaa neloseen.

7 tykkäystä

Odotan tätä peliä suurella mielenkiinnolla. Kiinnostaa, jatkuuko Tapparan trendi. Horoskoopin mukaan näin on näreet. Tosin Kärpillä on lepoetu ja sen lisäksi Tapparan on hoideltava itsensä porovyöhykkeen läpi. Eli matka on erityisen pitkä. Varsinkin tähän aikaan vuodesta poroja on maanpinnan lisäksi taivaalla, kun joulupukki tekee testilentoja eli Air Baltic’kaan ei ole vaihtoehto.

10 tykkäystä

Minäkin odotan tätä matsia. Tässä on muutama ongelma.

  • Oulu ei ole poroaluetta eikä edes Pyhäsalmi.
  • Lupasin antaa rakkautta huomenna ja viettää hyvän illan.
  • Lupasin tehdä kunnon ruuat, jotka on valmiina klo 19.00.
  • Perkele. Peli alkaakin Tampereen aikaa vasta klo. 18.00
  • Huomenna pitää taas neuvotella.
41 tykkäystä

Kova peli tulossa, Kärpät varmasti tulee alussa painaa päälle.

Itse pelissä odotan Kärppien viisikkopelin parannusta eniten, saadaan vielä Sulak mukaan. Aaltonen ehkä on tuonu sen piristyksen Kärpille, mitä Kärpät tarvi.

Odotan silti tiukkaa peliä jonka Kärpät vie maalilla, joten 3p Ouluun.

4 tykkäystä

Ja tämähän onnistuu parhaiten laittamalla Instagramissa seurantaan treppu_ ! :wink: Sinne paukutetaan fiiliksiä ja muita päivityksiä tulemaan Oulun reissusta! :fire:

Eilinen esitys nosti isosti luottamusta tän illan peliin! Kärpillä on lepoetu mutta, jos päästään edes lähelle eilistä esitystä, Kärpät on kaadettavissa!

11 tykkäystä

Nykyisen Oulun kaupungin alueella sijaitsee Kiimingin paliskunta, joten kyllä Oulussa poroja on.

Rouvalla on iltavuoro, joten omaksi rooliksi jää junioreiden viihdyttäminen. Muutenhan olisin kohta Raksilan ovenkahvassa kiinni ja tarjoamassa Trepulle kahvia (olutta).

Luvassa on varmasti viihtyisä kiekkoilta. Muistakaa maskit, korona on päässyt täällä valloilleen ja eilen Oulussa todettiin 63 tapausta.

13 tykkäystä

Joo kyllä niitä poroja täältä löytyy, luntakin alkaa olemaan ihan kivasti. Toisin sanoen todella talviset maisemat.

2 tykkäystä

Hauskasti joku tuossa edellä kirjotti että “kärkikamppailu onkin nyt ovelasti piilotettu sarjataulukkoon sijoille 6 ja 9” :grin:
Asiahan on just näin. Eilinen peli antoi lujasti uskoa että kyllä täältä noustaan pikkuhiljaa! :muscle:

8 tykkäystä

Tappara käy pellaamassa tänään Raksilassa. Bussilla taidetaan matkustaa,bussijalat? Ollaanko Oulussa vieraskoreita? Lähteekö pojoja mukaan?

  • Nolla
  • Kyll yks
  • No voiton verran

0 voters

Edit: kuulemma junalla mennään

Just katsoin eilisen lehdistötilaisuuden, jonka lopuksi Tapola naureskeli, että aamulla JUNAAN, sillä on hauska matkustaa.

7 tykkäystä

Kuulema junalla menevät.
Tuohon listaan voisi laittaa: bussilla - sitten kysymykset ja toisena: junalla - kysymykset.

1 tykkäys

Vauhkosen tilalle nousee Vanhatalo. Ei muita muutoksia.

71 Kristian Kuusela - 11 Patrik Virta - 9 Charles Bertrand
27 Kristian Tanus - 42 Otto Rauhala - 76 Anton Levtchi
67 Jiří Smejkal - 28 Jarkko Malinen - 81 Jukka Peltola
96 Sami Moilanen - 20 Michael Špaček - 93 Lassi Vanhatalo

4 Teemu Suhonen - 13 Valtteri Kemiläinen
73 Michal Moravčík - 72 Santtu Kinnunen
24 Ben Blood - 5 Jere Rouhiainen
15 Toni Utunen

30 Christian Heljanko
(49 Dominik Hrachovina)

Kärppiä en nyt tähän puhelimella jaksa kirjoittaa, mutta heillä maalissa Rybar. Voiko sanoa, että yllättäen?

28 tykkäystä

22 viestiä siirrettiin ketjuun: Tappara roster 2020-21

Vauhkonen tiputettiin ketjukierrosta pois kolmoserässä. Tuliko vammaa vai autetaanko tässä pelaajaa? Oli nimittäin kovin vaisua tekemisensä eilen.

Kärpät tänään.

  1. Pyörälä - Kunyk - Aaltonen
    Sulak - Heshka

  2. Jokinen - Kristof - Koblizek
    Byström - M.Niemelä

  3. Kuokkanen - Mustonen - Puljujärvi
    Ronkainen - T.Niemelä

  4. Sailio - Metsävainio - Ak.Räty
    Puutio

          Rybar
          Annunen
    
4 tykkäystä

Pelin päätuomari ovat tänään::29,Lassi Heikkinen ja 6,Mikko Kaukokari…

Mielenkiintoista tässä on se, että eilen ei ollut “kotituomarit” mutta tänään taitaa olla🤔