Tappara avasi taannoin Tappara-appiin kätevän mahdollisuuden lainata kausikorttia toiselle sovelluksen käyttäjälle. Se on johtanut siihen, että palstalle on putkahdellut kausikortinlainausketjuja aika tiuhaan viime aikoina. Useampia per ottelu. Päätettiin, että kootaan teema jatkossa tähän ketjuun. Tänne siis jatkossa:
kaikki tarjoukset lainata omaa kausikorttia toiselle ja
kaikki kyselyt, lainaisiko joku kausikorttiaan tiettyyn peliin.
Näin henkilökohtaisena pohdintana, saattaa olla ettei nettitutulle lainaaminen ole ollut suunniteltu käyttötarkoitus tälle ominaisuudelle. Emme tätä käy silti kieltämäänkään, mutta kehottaisin kaikkia, joilla taloudellinen mahdollisuus on, ostamaan oman lippunsa. Kehottaisin myös kaikkia jotka ilmaiseksi lainakortilla peliin saapuvat, kannustamaan joukkuetta ääneen ja käyttämään oheispalveluita. Emmehän ole Laihialta.
Teen tästä viestistä wiki-viestin, jotta joku voi muokata tähän käyttöohjeen toiminnolle.
Ei varmaankaan. Olen silti itse ajatellut sen niin, että kun kerran kausikortin olen kuitenkin hankkinut, on Tapparan etu, että joku tulee paikalle (mielellään tietysti kannustamaan) silloin, kun en itse pääse, ja niitä kertoja on tällä kaudella monta. Sen lisäksi on mukavaa, että joku myös pääsee peliin. Mieluitenhan kausaria lainaisi sellaiselle, jolla on vähän tiukkaa rahan kanssa, mutta ei sitä nyt voi ruveta kyselemään.
Ilman muuta sitä mieltä olen minäkin, että asia on täysin lainan vastaanottajan moraalisella vastuulla. Mun puolesta voit hyvällä omallatunnolla tarjota kausikorttiasi lainaan.
Mä en kyllä osannut edes ajatella, että tuosta tarvitsisi tuntea huonoa omaatuntoa.
Toki on hieman eriasia ottaa vastaan joltakin kortti, jonka hän haluaa lainata, kuin itse aloitteellisesti yrittää päästä ilmaiseksi halliin kyselemällä kausarien perään. Tätä ei kaiketi ole palstalla edes tapahtunut.
Samaa mieltä Acethon kanssa, että ehkä tuo kohta 2. ei kuulu tänne.
Eli ei ruveta kyselemään saisiko joltain kausikortin lainaksi, vaan seurataan, tuleeko kausikorttia lainaan.
Kyllä määki oon ihan ilolla seurannu sitä, että kausareita tarjotaan lainaan. Miksi tuollainen ominaisuus olisi kehitelty, jos ei niin toivottaisi tekevän. Itsekin työssäkäyvänä voin varmasti lippuni ostaa itse, mutta esim. yksi kerta en ollut lähdössä peliin, mutta kun @Armas tarjosi kausaria, tartuin siihen ja ostin kylkeen kolme lastenlippua. Ilman Armaan tarjousta olisi ne kolme lippua jäänyt myymättä ja ehkä se kausaripaikka olisi ollut tyhjä.
Jollekin Matti Myöhäiselle kausari lainaan appin kautta.
B7O rivi 14. Viereinenkin paikka on tyhjä, mutta sitä ei saa lainattua sähköisesti, kun Tappara ei ole saanut päivitettuä vieruskaverin sähköpostiosoitetta, vaikka oikea on sinne kerrottu…
Mää oon kerran tän edun jo käyttäny, joten muut etusijalla. Mutta jos ei oo muita tyrkyllä, niin voisin tän hyödyntää. Jos arpa lankee mulle, lupaan taas ostaa kolme lastenlippua kylkeen.