Laine YV:llä yläkulmaan.
Pate tålläs YV:llä.
Laine räväytti onetimerin sisään.
Laine tietää, että Tappara.co seuraa prime-timessä.
Vaarana kyllä on vielä tuon Jetsin 16,4 prosentin tilaston koheneminenkin, jos noin paljon ylivoimasekunteja annetaan Laineelle osana kakkosmuotoa.
Yleensä Laine pistää Hatun Dallasia vastaan.
Ihan mieletön tykki taas Patelta ja pinna puuttuu nyt 200 tehopisteestä. Joko tänään tulis.
Laine jättänyt Dallasia vastaan tekemättä viimeksi kun joukkue operoi nimellä North Stars.
Oli muuten kauden ensimmäinen yv-maali Laineelta. Joskus ollut noiden tilastojen kärjessä koko liigassakin. Toivottavasti siitä lähtee. Sopiva vastuukin edesauttaisi varmaan.
Jos oikein kuulin, oli Laineen 1600. maali Dallasia vastaan. Saattaa tosin olla kaksi nollaa liikaa.
Yrittihän ne, mutta kaikkea ei ehdi yhdessä kesässä korjata. Saatiin sinne kuitenkin:
- 1.-veskari, joka lähtökohtaisesi saa kiekkoja kiinni ja pystyy jopa pelaamaan illasta toiseen
- Q. Valmentaja joka osaa organisoida joukkueen puolustuksen. Oletettavasti. Alkukausi on ollut ehkä hieman hakemista ajoittain, mutta annetaan nyt aikaa miehelle.
- Alaketjuihin vahvistusta, että niitäkin uskaltaa peluuttaa oman pään aloituksissa (Connolly / Acciari)
- Vahvistusta pakistoon (Strålman)
Ongelmana toki edelleen kakkosveskari. …ja pakistokin. Strålman ei ole riittävän kova kaveri, jos tarkoitus oli yhdellä täsmähaulla korjata koko pakisto. Top-4 -tason puolustusjämäkkyyttä ei ihan liikaa Floridan pakistossa ole. Kiekollisuutta toki ihan kivasti.
Mutta eiköhän Montembeault mene seuraavaksi vaihtoon, jos taso on tämä. Ei Floridalla näin järkyttävään tekemiseen varaa ole. Hyökkäys olisi kuitenkin kilpailukykyinen jo nyt… Tai “vielä”, kun Huby ja Barkov pelaavat pähkinöillä verrattuna pelaamisen tasoon.
Kyllä kelpaa taas tänään olla Suomalainen!
Pojat järjestelee vuoron perään mustaa uuniin!
Boyle pisti painavan töötin Ruottin poikaan. Pidä pää ylhäällä!
Jenkkipoikaan
Ok. Heitin vaan nimen perusteella (Lindgren). Koppiin näytti lähtevän.
Laine tekee maskin ja Morrisey vetää tolppaan. Hyvä tästä tulee.
Torstaina (/perjantaita vasten yöllä Suomen aikaa) on sitten Panthers–Jets -pelikin näköjään luvassa. Ensimmäinen kauden kahdesta kohtaamisesta kaiketi.
Panthers tasoihin 5-5. Yandle tällää ja Boyle ohjaa. Montenbault otti hyvän torjunnan ennen maalia.
Kakko ollut näkymätön. Paitsi ylivoimalla.
Selostaja mainitsee, että Laine, Hintz ja Luoto on kaikki Tampereelta.