Kausiseuranta: Ulkomainen jalkapallokausi 2018-19

Toissapäivänä Atleti palautti marssijärjestyksen Dortmundia vastaan, vaikka 5 avauksen pelaajaa lasaretissa. Dortmund sai yhden paikantyngän koko pelissä kun 17-vuotias Atletin toppari liukasteli omiaan helpossa tilanteessa ja menetti pallon vihulle, Oblakille 0 torjuntaa pelissä, nolla!
Asia, jonka takia kirjoitan on se, että Atletin kaikki neljä topparia on saikulla. Onneksi rinki on sentään selkeesti suurempi kuin edelliset kaksi vuotta, Simeonella on sentään vielä 12 pelaajaa terveenä. Pari vuotta sitten näillä loukeilla olisi pitänyt nostaa 5-6 junioria pelaamaan.
Syyttävä sormi osoittaa Metropolitanon nurmea, jossa on ollut liikaa pelejä olosuhteiden pakosta kun Atletin yhteistyöseuran kenttää rempataan ja hekin pelaavat siellä.

1 tykkäys

Atleticolta maukas voitto Athletic Bilbaosta 3-2, huikea venyminen. Vamos Atleti! :muscle:

1 tykkäys

Tänään on supersunnutai. Huippumatseja ympäri maailmaa.

Näistä huippuotteluista ainakin Milan-Juventus näytetään Jimiltä “vapaan” television puolelta klo 21.30.

Josko tästä tulis potkua loppukauteen.
Diego Godin loukkaantui kun oli juoksukilpailussa Bilbaon nopean kärjen kanssa, jonka sitten hävisi ja Atletic siirtyi 1-2 johtoon n.60 minuutin kohdalla. Kaikki vaihdot jo tehtynä Diego joutui jäämään kentälle. Simeone pisti Godinin kärkeen kun ei voinut jättää kaveria alas juoksukilpailuihin ja herra sitten vielä ratkaisi voiton lisäajalla, huikeeta kapteenilta ja valmenukselta!
Huono puoli oli, että Godin jää vähintään kuukauden saikulle. Atleticolla kaikki neljä topparia loukkaantuneena. Pari viikon päästä Barcaa vastaan, eikä kukaan varmaan kerkee takaisin, yhen ainakin toivois palaavan riveihin.

2 tykkäystä

Betis meni ansaitusti 0-1 johtoon Barcaa vastaan, vois olla 0-2, mutta Joaqim pisti järkyttävän huonon kosketuksen kun pikkuinen zippi oli riittänyt maalin syntyyn.

0-2 Betisille, vois olla paikkojen suhteen kyllä jo 1-5.

1 tykkäys

Onko jollain tietoa miks Pogba on katsomossa?

Pogballa on ilmeisesti lihasvamma. Ei oo kerrottu sen tarkemmin

1 tykkäys

Okei. En ehtinyt lööppejä lukemaan, vasta suoraan peliin niin ajattelin tottakai heti onko taas joku uus Mou - Pogba show menossa :smiley:

1 tykkäys

Albaa koskettiin ja mies kaatui, yllätten rankkari, Messi pisti todella varmasti sisään.
Betis pisti kaasua taas ja 1-3.

On se tuo City vaan uskomattoman hyvä. Manu koittaa bussia mutta ei auta sekään. Näin jos jatkuu niin tulee turpaan ja rumasti, nyt 1-0 Citylle.

Mun mielestä selvästä paitsiosta Barca teki maalin, VAR taskastus hyväksyi sen kuitenkin.
Rakitic toisella keltasella ulos ja Betis vastasi taas kun tarvitsi 2-4.

1 tykkäys

Oho,maailman kirjat sekasin ja barca saanu punasen. Mitä on tapahtunu?

Real Betis tekee itselleen homman vaikeaksi, Barca hienolla kombinaatiolla 3-4.
Järkyttävää loppuhetkien puolustamista, Barca vajaallakin oli miesylivoimasena Betisin 16 sisällä useampaan otteeseen. Tolla puolustamisella ei asiaa Betisillä europeleihin enskaudella.

Rakiticille kaksi keltaista, ensin talloi törkeesti nappuloilla nilkalle ja protestoi todella paljon vielä, heh. Urputtamisesta olis jo pitänyt antaa toinen. Toisen sai kun rappas jaloille kun Betis vastahyökkäyksessä, ei voinut olla antamatta, vaikka Barcan pelaaja.

1 tykkäys

Maradonan vävypoika tekee 2-0. Vähän helposti näytti menevän De Gealle vaikka veto toki oli kova. Tästä jos nousee ni sit o kova suoritus.

Lukaku kerkee olee n.minuutin kentällä ja hommaa pilkun ja Martial kaventaa tilanteeksi 2-1

Ja siniset voittaa 3-1. Vaikka tämä ei mikäön kauneuskilpailu olekkaan niin ohan tuo Agueeron vaalennettu tukka älyttömän ruma :joy: Kai siihen silmä joskus tottuu jos joutuu useestikkin vielä lehdissä kuvaa katsomaan :smile:

Tuli oltua viikonloppuna Dortmund - Bayern pelissä…Olen mykistynyt…Dortmundin keltainen seinä on maaginen… Koko stadion lähes tärisee, kun se katsomo hyppii, tunnelma on mieletön.Jättimäinen seura… Yli 80.000 katsojaa huutaa ja kannattaa joka viikko tätä seuraa.Rahalla eivät pärjää silti edes euroopassa, valioliigan keskikastin seuroille, mikä on ikävä suuntaus…

10 tykkäystä