Ok. Riku soitti vielä 6.3.2020 Tampere Talossa ja ei taida montaa keikkaa ollut sen jälkeen.
Klamydian on, mutta vähän jo annoin tukea. Nightwish ei taida olla, en ole vielä perehtynyt.
Mistä kuunnella?
Lähdet liikkeelle klamydia.fi ja Nightwishin osalta burst.fi.
Aika isot saappaat on, kun pitäis Nightwishissä Marko korvata
Muutaman keikan soittivat kesällä, mutta uuden rumpalin ensimmäinen keikka taisi olla ruutu+ treenikämppä live viime kesäkuun alussa.
Oli varmaan Veskulle kova paikka laulaa Rakas hullu. Molemmat bändikaverit on poissa. Oli kuulemma Allun lempibiisi.
Koskisen Jukalta löytyy kyllä ihan hyvän kokoinen jalka. Norther, Wintersun, Cain’s Offering vyöllä.
Biiseistä tehty uudet sovitukset ja Troy laulaa enemmän. Kuka muistaa Nightwishin alkuperäisen basistin nimen?
Sami Vänskä 1998-2001
Toinen kysymys eli minä vuonna oli Tarja Turusen viimeinen esiintyminen Hartwall Areenalla?
Vuosi oli 2005 ja paikalla olin silloin (kentällä)
Saanen jonkin palkinnon siitä, että muistin. Olin nuorempana aika kova fanipoika, ja mieleen on painunut yksi jos toinenkin nimi.
Huipulla tuulee. Ihan vitun huikea biisi.
Vanhin jälkikasvun edustaja kyseli multa joskus pienenä että iskä voikko soittaa sen paskatunkion.
Hetki kesti ennenkö äkkäsin mistä on kyse.
Klamydia Nightwishin lämppärinä… hyvin järjestetty
Hyvä kommentti Veskulta. Kauppakeskuksessa saa olla tupa täynnä väkeä. Mut jos sinne laitetaan lava ja bändi soittamaan, niin se tyhjennetään. ■■■■■ kun tekee mieli keikalle soittamaan, vaikka se onkin humppaa ja iskelmää…
Mieti sitä jengiä joka saa, tai sai, leipänsä tuosta.
Aika “No-Brainer” valinta lopulta… ovat soittaneet Hahdon kanssa Wintersunissa yhdessä ja on todella kova basisti.
Perhana, meni 13 minuuttia ohitse, kun tuli “tärkeä” puhelu.
Arvaa kuinka monta kertaa olen miettiny ja ollu suruissani asiasta…
Narkkariraukkautta on kyllä meitsin yksi suosikeistani Klamydian biiseistä.
2 minuuttia Nightwishin keikan alkuun.