Vanhasta pitää aina parantaa joten uudelle toimarille ei riitä yksi piste-ennätys NHL:n puolelta, eikä pelkät viikset. Ei taida Suomesta irrota kunnolisella handlebar 'stachella varustettua ennätysmiestä?
Pitkällinen työura jääkiekon parissa, johtamiskokemusta useammassakin organisaatiossa, tottunut toimimaan vaativassa taloudellisessa ympäristössä, ollut vastuussa useamman miljoonan suuruisessa kansainvälisessä urheilutapahtumassa, tehnyt elämäntyönsä tamperelaisen urhelusponsoroinnin parissa, varmasti lupaavin ehdokas mitä toimeen voitaisiin valita.
EH. Ehkei kuitenkaan.
Toiveena, että toimitusjohtajaksi löydetään asiansa osaava rautainen taloudesta ja mielellään myös jääkiekosta paljon ymmärtävä kaveri.
Lisäksi UTJ:n pesti pitää saada vakiinnutettua. Tapolahan taisi tätä hommaa hetken tehdä, mutta kun lähti hetkeksi pois. Tapola voi tulla jatkamaan - toinen potentiaalinen vaihtoehto on tietysti JR.
Mielellään JR, jos mitenkään saataisiin herra penkin takaa toimistolle houkuteltua. Rautakorpi nyt on valmentajanakin ollut aika isolla kädellä aina organisaatiota ohjaamassa haluamaansa suuntaan melko kovin vaatimuksin, niin miksei saman tien tekisi sitä urheilujohtajan statuksella.
Itse en lähtisi Mikkiä edes yksi yhteen korvaamaan. Ei onnistu. Ei tuollaista talouden, kokemuksen ja jääkiekon yhdistelmää ole tarjolla. Joten tehdään kompromissi. Hankitaan talouspuolen taitava TJ, joka pelaa hyvin yhteen UTJ:n kanssa.
Samalla tapaa pyöritelly.
Lisäksi Areenaan mentäessä edelleenkin työmäärät kasvaa ja tekemistä riittää täyspäiväisesti TJ:lle ja UTJ:lle. Lisänä vielä UTJ:lle tuo ry:n toiminnan kasvaminen ja laadukkuus.
Minä uskon, että Tappara ottaa Leinosen tilalle kaksi ihmistä kuten nykyään tapana on.
Oma spekulaationi johtaa siihen, että urheilupuolen johdon nappaa itselleen Jukka Rautakorpi ja toimiston taloudellisen puolen nappaa hoitoonsa Aki Holma.
Jonkunlainen koodinimi ”Jarmo Kekäläisen ja Hjallis Harkimon kombinaatio” tarvittaisiin. Ymmärrys viihdebusineksesta (jääkiekko on viihteellistettyä urheilua), kokemusta myös kansainvälisen organisaation johtamisesta ja kasvattamisesta, intohimo Tapparaan, myyntiosaamista ja riittävä ymmärrys taloudesta. UTJ ja valmennus hoitaa tuotteen eli joukkueen, Westerbergin tilitoimisto numerot ja hallitus valvoo ettei talous sakkaa.
Holmasta en osaa sanoa mitään, mutta tosiaan Rautakorpi urheilutoimenjohtajana on sellainen nimi mikä pitää huippujoukkueessa ollakkin. Toivotaan, että tämä toteutuisi.
Jos Holma ei jostain syystä hyppää toiseen Mikin saappaista, niin miten olis Porista ulostettu Perttula. Teki Ässissä mielestäni hyvää duunia kunnes sisäpiiri vähän pyöri ja Korpisalo tyhjensi pajatson. Talouspuolen osaaminen pitäisi riittää ja nyt on saatu oppia myös kiekkopuolesta.