Keskeisimmät pelaajaryöstöt ja lupausten hukkaamiset

Se, kun oman kylän prospectista piti tulla kasvattiseuran tähti, mutta ryöstettiinkin muille maille. Tunnetuin esimerkki tällaisesta lienee Mikael Granlund, joka siirtyi pohjoisesta etelään. Myöhemmin hän oli mestaruuden takuu, josta leivottiin koko kansan Mikke, joka muistetaan taivasvarjele siitä, mitä sieltä tulee.

Lue tämä:

Ajatuksena siis poimia ketjuun ne, joilta on nähty potentiaalia (usein jo varhaisessa iässä), mutta syystä tai toisesta on ryöstetty tai loikannut toiseen seuraan juuri ennen kukkaan puhkeamista. Usein jonkinlaisen kohun saattelemana.

Tällä hetkellä bubbling under: Brad Lambert, jonka seuraavaa siirtoa on seurattu lehtien palstoja myöten. Ei ehkä kohusiirto, mutta minusta on myös outoa, ettei Maccelli löytänyt tietään takaisin Turkuun. Joku voisi tähän ehkä Patrik Puistolankin niputtaa, mutta minä en sitten kuitenkaan.

2 tykkäystä

Sitä ei ole kerrottu, mutta sillä verukkeella Granlundin agentti Larva irtisanoi sopimuksen.

Nuoren pelaajan kannalta valitettava sopimussoppa syntyi, kun Granlundin pelaaja-agentti Ilkka Larva irtisanoi asiakkaansa Kärppä-sopimuksen, mitä oli hänen mielestään muutettu Kärppien toimesta jälkikäteen.

2 tykkäystä

Jos muistan oikein niin sinne sopimukseen oli korjailtu jotain kuulakärki/lyijykynällä. En muista todellakaan varmaksi, mutta miksi muistaisin että mailojen määrää tai jotain sellaista se oli.

1 tykkäys

Kuusi mailaa per kausi.

  • Seura huolehtii pelaajan varusteista sopimusaikana: 6 kpl komposiittimailoja/kausi, luistimet/kausi sekä muut perusvarusteet tarpeen mukaan, vuoden 2007 sopimuksessa kirjoitettiin.
5 tykkäystä

Tuon haastehakemuksen kun luki niin epäilen että Granlund ei tule ikinä pelaamaan yhtään peliä Kärppä-nutussa. Aika vahvaa linssiin viilaamista on ollut.

4 tykkäystä

Tämä ei liene yllätys. Taitaa olla Granlund sanonut aikaisemminkin, että Suomessa on vain yksi joukkue hänelle ja se on tuo IFK. Toki koko keskustelu on vähän turhaa, kun ei se nyt ihan hetkeen taida vielä Pohjois-Amerikasta tulla tänne hyydyttelemään.

Jos Tapparan tämäntyylisiä ryöstöjä mietitään, niin ekana tulee mieleen Jori Lehterä ja Jonas Enlund.

11 tykkäystä

Se jälkeenpäin korjattu osuus oli sopimuksen pituus. Mikke laittoi nimensä silloin paperiin, joka oli kauden loppuun, ja siihen joku veti kynällä päälle vielä seuraavankin kauden.
Toi komposiittimila soppari oli eri paperi.

2 tykkäystä

Tavallaan haluaisin lukea Sebastian Revon tähän joukkoon. Pelicansin koirankopista meille juhlimaan mestaruutta ja siitä sitten vielä Amerikkaan. Tavallaan vain siksi, että se viimeinen pykälä jäi sitten kuitenkin vielä ottamatta. Sanoisin kuitenkin puhjenneen meillä kukkaan, eikä kohuiltakaan ole vältytty.

2 tykkäystä

Viime ajoilta keskeisimpinä kaappauksina nousee mieleen

Joona Saarelainen (Jukurit → KalPa)
Aron Kiviharju (TPS → HIFK)

Katsotaan, miten tarina kirjoittaa itsensä. Brad Lambertin kaappaus jäi varsin tuhnuksi, vaikka aikanaan asiasta kirjoitettiin mediaa myöten.

5 tykkäystä

Jesse Kiiskinen on Pelicansin kasvatti, joka ainakin jossain kohtaa kulki nimikkeellä superlupaus. Esiintynyt junnuissa edukseen ja pyörinyt maajoukkueissa. Kolmoskierroksen varaus.

Nyt kesällä siirtyi Kerhoon.

Eilen pelasi kasvattajaseuraansa vastaan ja maalihan sieltä kilahti tilille. Ja lahtelaisten mielestä mauttomat tuuletukset päälle, sillä sen jälkeen buuasivat kasvatilleen.

1 tykkäys

Manner antanut vielä enemmän vastuuta ja nyt kasassa 12 peliin 3+7=10. Saman verran pisteitä mitä viime kaudella Pelicansissa (38 peliä 4+6=10)