Niinhän tuossa arvuutellaan, että Tappara tai TPS. Todennäköisesti TPS.
Todennäköisesti siis nimenomaan puolustaja tulee jos sille ei ole tarvetta.
Sählä kelpaisi kyllä, kun tuon mukaan koskisi myös ensi kautta soppari…
Ykköspuolustajana mainitaan, mutta onkos tuo Salonen todella sitä Jukureissa ollut? Peliesityksiltään. Jossain vaiheessa ei ollut mitenkään niin selvä asia. No, täähän oli lehden mielipide, vastuussa ei ole @tonni …
Tempaisi joulukuussa hyvät pisteet. Sen mitä seurasin, alkukaudesta oli vaikeampaa. Nyt en olekaan enää seurannut.
Jotenkin tuntuis kurjalta, jos meidän Sählä ei tulisi takaisin meidän kotiin!
Sitä minä vain, että mitähän me Sählällä tehtäisiin?
Tarvettahan ei sählälle olisi, mutta silti satuttaisi suuresti nähdä pahassa kilpailijassa.
Täytyyhän jonkun pitää show pystyssä torilla?
On jo Heljanko ja Blood. Sählän kotiutus tuntuisi erikoiselta.
Kyllä mä voin käydä tuon roolin hoitamassa.
Ainoa syy miksi näkisin tänne tulevan on nimenomaan tuo että sopimus koskisi myös ensikautta
Tuossakaan en näe järkeä. Salonen tuli, oli ja meni.
Iso ekstrapeukku tästä! Ja koko kuvasta!
Erikoinen olisi kuvio jos sählä nyt tulisi takaisin, en kyllä jaksa moista uskoa. Taikka sitten sählä on huomannut että ruoho ei ollut vihreämpää aidan takana vaan aika Tapparassa olikin ihan kivaa.
Itse ottaisin mieluummin Suhosen kuin Salonen. Mutta toki jos Salonen tulee niin olen tyytyväinen. Peluutus olisikin hankalampaa jos kaikki pakit olis ehjiä.
Tuohon Kilon kuvaan vielä, kuka on keksinyt mitä dieselin rattaat jauhaa?
Ilveksen turkkiko se sieltä pilkottaa?
Minä jäin lähinnä aprikoimaan, että esiintyykö tilliliha tuossa kuvassa jotenkin? En ole toistaiseksi havainnut.
Joo, tillilihaa koitin itsekin bongata.
Toi kuva on kyllä niin hieno, että se pitäisi kehystää ja viedä kauden jälkeen Mikille läksiäislahjaksi. @Kilo
Tarkoittaako tuo, että JR pistää sopimuslaatikkoon Seinäjoen S-kiekon kasvatin sopimusta 2019 pinkkaan?