Samaa olen miettinyt. Norjassa ei ole ollut massiivista doping-farssia ja hiihtokulttuuri aivan eri tasolla kuin missään muualla. Mutta miksi esim. Ruotsi tai Suomi ei pysty vastaamaan materiaalin laajuudessa alkuunkaan?
Kyllä se siellä hopeista mitallia oli hakemassa. Ei toki kaulaan laittanut.
Kaikki tämä, että sai pronssin hopeeksi. Voi olla, että katuu protestiaan myöhemmin.
Toki tämä tilanne on sellanen Levosmainen
Eiks siellä Dopign-toimikunnassa oo osa norskeja. Tietävät mitä tullaan testaamaan ja niitä onnistutaan peittelemään. Ja eikös 2001 Lahdessa norski aiheuttanut suomalsisille ansan… no joo salaliittoteoriota varmaan…
Se on näistä kisoista taas sanottava, että oli kyllä Yleltä aivan timanttista tuotantoa läpi kisojen. Todella viihdyttävää on seurata Ylen kautta näitä ja tuntee oikeasti saavansa vastinetta Yle verolle.
Muutama ajatus vielä miesten 50km hiihdosta.
Iivolta typerää meuhkaamista kisan aikana suksista. Ensinnäkin hän itse valitsee suksiparinssa vaihtopaikalle ja laittaa ne itse sinne. Kyllä pitää itse tietää kummat sukset hänen kuuluu ottaa. Valinta on yksinomaan hiihtäjällä itsellään. Toiseksi Iivo ei ole tosiaan mikään järjen jättiläinen, kun puhutaan taktisesta osaamisesta. Ihmeellistä vauhdin jakoa, kun tekee irtiottoja jotka ei syö kuin omia voimavaroja. Tänään vaikka olis ollut parempi suksi niin korkeintaan kolmas sija maksimissaan.
Jauhojärvi oli taas elementissään. Sieltä tulee ravinteiden imeytymisestä lähtien järkyttävän paljon tietoo selostuksen ohella. Sellaista jolla on paljon lisäarvoo itse kilpailuun.
Onneksi kiekkoonkin on saatu näitä Saravoo ja Kukkosta. Samanlaista yksityiskohtaa heiltäkin tulee. Tyhjää jargonia ei kukaan jaksa kuunnella lajista riippumatta.
Kari Pekka Kyrö pitää täysin oikeana Kläbon hylkäämistä. Syynä selkeästi kenen tahansa todettavissaoleva estäminen, mikä aiheuttaa vastustajan sauvarikon.
Tuohan on sopiva tulos, kun hienoin laji (viestin ohella) on menty pilaamaan tyhmällä yhteislähtöshow’lla.
Kyrö ihmetteli, että Klaebo hylättiin, vaikka tiedetään norjalaisten vaikutusvallan hiihdossa. Vaan eipä siinä, kun voittajaksi nousi joka tapauksessa norjalainen. ![]()
Kläbo voi vielä nousta mestariksi. Norjalaiset tekevät vastaprotestin ja sen käsitteleen tuomarineuvosto, jonka jäsenet eivät ole Norjasta tai Venäjältä. Tuomarineuvostossa ovat myös päättämässä eri ihmistet kuin Oberstdorfin tuomaristossa.
Ehkäpä venäläisetkin saadaan lopulta tyytyväisiksi: Bolshunovhan ei edes halunnut laittaa hopeamitalia kaulaansa.
Toivottavasti Porttila tai joku on nyt hereillä ja selvittää, kuka oikeesti pääsee ja kenen häihin.
Tämä.
Parasta olisi, että ketään ei hylättäisi, loppusuoran tapahtumat ovat niin tulkinnanvaraisia.
Hiihtohan sai, mitä eniten halusi. Mahdollisimman mehukkaat jälkipelit. Pysytään otsikoissa. Kläbo tavallaan sovittaa Norjan liian hyvää menestystä kentällä ja kabinetissa. Jonkinlainen jäähytasapaino sentään olla pitää.
Kläbolta ei ole vaikeaa ottaa kun on jo niin paljon. Bolshunov on siis itse asiassa jonkinlainen Robin Hood.
Jelena Välbe juorusi Aleksandr Bolshunovin hääpäivän – Kläbo on kutsuttu, mutta onko kutsu yhä voimassa? https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007848631.html
Välbe on ainakin valmis menemään vaikka samaan pöytään Kläbon kanssa. Eiköhän tästä vielä kivat kekkerit muodostu, jossa vanhat pikku kaunat ja kolhut heitetään romukoppaan.
Siellä, kun vielä hieman nautitaan ilolientä, niin tulee kovat bailut ![]()
Maailmanmestari ilmeisesti ratkeaa viim. perjantaina ja valituksessaan norskeilla on uusi kuva.
Kuvan ydin on loppusuoran kaistat merkitsevässä havutuksessa, joka alkaa otoksen perusteella selkeästi myöhemmin kuin milloin kontakti tapahtui. Linjan saa sääntöjen mukaan valita vapaasti havutukseen saakka.
Protesti peruttu eli nämä kisat olivat varmaankin tässä.