Kisaseuranta: Yleisurheilun EM-kisat Berliinissä 6.-12.8.2018

Eikä Vattulainen jäänyt Vainion kisaennätysvauhdista kahtakaan kierrosta. Kyllä se Martti sai itsestään paljon irti kuumissakin olosuhteissa. Muistan kuinka hiki valui miehellä noroina, mutta askel kävi. Näköjään muuten kympin mitalit meni arabitaustaisille juoksijoille nimistä päätellen. Siellä sitä juoksuvoimaa on.

1 tykkäys

On otettava huomioon, ettö Vainio olisi tuolla tuloksella voittanut kisan 40 sekunnin marginaalilla, eli ei kannata pelkkään Vattulaiseen verrata. Olikohan Vainiolla siihenkään aikaan puhtaita jauhoja pussissa?

2 tykkäystä

Vertailu on mielekästä, koska em-kisoissa ei ole kilpailuvääristymää yhteiskunnallisista oloista johtuen vaan saman alueen maat kisaavat. Vainiolla oli tai ei ollut dopingia todennäköisesti samantasoisesti kuin muilla kilpailijoilla. Sama pätee nykyhetken suomalaisiin. Suomalaiset eivät ikinä ole ollut pahimpia (valtiojohtoinen doping) eivätkä täysin puhtaita.

Verrataan Ruotsiin, Norjaan ym. Suomen yleisurheilun kansainvälinen taso on vain täysin romahtanut eikä siinä ole enää mitään tekosyitä tai selittäviä tekijöitä mukana. Piste.

Urheilulehti teki myös vergtailua Kalevan kisojen ja tilastojen perusteela / 10 parasta tärkeissä lajeissa ja totesin, että 1960-luvun tasolle ollaan tuloksellisesti palattu.

Välillä tässä kyllä epäilee monenkin jauhoja… On se vaan niin, että mikäli todella vielä halutaan pärjätä, on tieteet otettava mukaan valmennukseen nykyistä vahvemmin. Siis kuitenkin sallituissa rajoissa. Parantamisen varaa uskon kuitenkin olevan. Esim. Ruotsi, Norja, Puola jne. ovat meitä edellä. Meillä on nykyään käsijarru täysin päällä. Pelätään liikaakin hairahtumista lähellekään raja-alueita.

Edit: Alkaen ihan näistä ikuisista imeytymisongelmista. Minkälainen pötsi meillä on muihin verrattuna??

Harmillista, ettei Wilma Murtokaan päässyt omalle tasolleen. No, kyseessä on vielä nuori urheilijanainen.

HItsiläinen, kun Schippers ei voittanutkaan. :face_with_raised_eyebrow:

Pronssin ajattelin maksimissaan ottavan ja näin kävi. Ei riitä vauhti enää Euroopassakaan kultaan. Kyllä 200m on myös varmasti Asher-Smithin heiniä. Oli niin ylivoimainen. Vastus pitää tulla tummilta tytöiltä USA:sta ja Karibialta, jotta tiukille joutuis.

Sataset on karibislaistahtisia. Jamaikat rulettaa.Vai viekö Ujahin taustat Nigeriaan…

Eikös muuten 200m ole Schippersille se parempi matka? Voitto tulee sitten siinä. :sunglasses:

Toi Tortu tulee maaliin täysin pystyssä. Siinä häviää helposti 30 cm ja enemmänkin. Ihan vastaisuuden varalle, kannattaa opetella maaliintulo.

Mun mielestä Asher-Smith löi läpi ensin 200 metrillä. Oli sillä parempi kuin satasella. No, nyt vienee kummatkin. Schippersillä ei vaan tällä hetkellä ole mitään aseita Dinaa vastaan.

Se jää nähtäväksi.

Jes,Reetta kolmas erässään ja jatkoon.
Vai menikö sittenkään?

Jeah,virallista kolmas ja jatkoon.

Annimari eränsä neljäs,ei jatkoon.

2 tykkäystä

Suomalaiskatsomossa Capsien mestaruuslippis

1 tykkäys

Kristiina Mäkelä laakista finaaliin.

7 tykkäystä

Harvinaisia on nämä suomalais onnistumiset, mutta maistuu ah niin hyvälle.

1 tykkäys

Niin, voihan olla että päivät eivät ole sisaruksia keskenään. Jospa päivän kunto ja vire vaihtelee. Mutta satasen perusteella Dinaa on vaikea lyödä. Lähtee hyvin, kiihdyttää, vauhti kestää. Ja osaa kaarrejuoksun, senhän me tiedämme. Mikäänhän ei ole koskaan 100% varmaa. Nyt kuitenkin laitan Dinalle 60-40.

Ensimmäinen Ingebridssen jatkoon! Jaa, että ottaisivat kolmoisvoiton. Se olis jännä!

Kova oli toi Ruotsin Rogestedtin. Vaikka neljänneksi jäikin. Ei ihme, jos ei noille maaottelussa pärjätä.

Multa on ihan mennyt ohi tuo Filipin Monacossa juostu 3.30.01. Aivan hurja tulos!! Pitäis näköjään opetella kirjoittamaan tuo sukunimikin.