Otetaan kaikki maanantaina alkavien EM-kisojen jutut tähän yhteen ketjuun.
Yle näyttää kaiken. Euroopassa kun ollaan, lähetysajat on edes sinnepäin, mutta aamukisat osuu tietysti tyypillisen työpäivän päälle ja iltakisat venähtää myöhäistunneille.
Ei ole hetkeen olleet yhtä sympaattisessa paikassa kisat kuin Böömingham. Varmasti kiva kesälomakohde. Sitä hohtoahan näissä ei ole ollut Ullevin skabojen jälkeen. Liian usein kisaillaan ja liian vähän kultaa Suomeen.
Santtu toimittelee. Kyllä tässä on punaista lankaa. Mut toisaslta ainahan arvokisojen aikaan samat kritiikit löytyy.
Suomen EM-joukkue koostuu urheilijoista, joista osa on harrastelijoita. Työn tai opiskelun ohessa he harjoittelevat. Yleisurheilu on ammatti hyvin pienelle joukolle, kiteyttää Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare humpan juonen.
Urheiluliitto lähettää Birminghamiin peräti 65 urheilijan joukkueen.
Bryggare kritisoi Urheiluliiton toimintaperiaatetta, että lähes kaikki kynnelle kykenevät urheilijat nimettiin porukkaan. Eniten sapettaa viimeisellä valintakierroksella nimetyt.
Tiistaina 28. heinäkuuta Urheiluliitto tiedotti, että tulosrajan tehneitä ja rankingin kautta sisään päässeitä suomalaisurheilijoita on yhteensä 48. Kaksi päivää myöhemmin joukkue täydentyi ”peruutuspaikoille” päässeillä 17 urheilijalla, kun Euroopan yleisurheiluliiton (EA) julkaisi lopullisen kisarankingin.
– Virallinen peruste on, että kaikki viimeisessä vaiheessa valitut ovat läpäisseet Urheiluliiton ”tiukan” seulan. Minusta pitäisi olla kriittisempi. On katsottava urheilijan kehityskäyrää: jos on karsiutunut jatkuvasti, eikä ole kehittynyt, kisoihin on turha mennä.
Kait niitä opiskelevia harrastelijoitakin tarvitaan, kun miljoonia tienaavat maailmantähdet on Suomen yleisurheilussa melko vähissä. Suomi-Ruotsi maaotteluun vähintään kelpaa kansallisen tason urheilijatkin, kun ei Ruotsillakaan kolmea huippuluokan urheilijaa kaikkiin lajeihin ole laittaa.
Pitää olla urheilijapolku esittää niillekin nuorille urheilijoille, joilla ei välttämättä ole maailmanluokan tähdeksi rahkeita, että jatkaisivat urheilua aikuisiällä eivätkä lopettaisi junioriuran jälkeen. Se houkutin voi olla, että opiskelet siinä ohessa ja valmistaudut urheilu-uran jälkeiseen aikaan, ja siinä sivussa pääset edustamaan Suomea maaottelussa ja kenties silloin tällöin arvokisoissakin. Tiukka seula arvokisoihin voisi olla haitallista tämän kannalta.
Enpä ole perannut “peruutuspaikan” saaneiden urheilijoiden listaa, mutta enpä suuremmin kritisoi esim. Nina Chydeniuksen mukanaoloa. Kuitenkin Rooman 2024 EM-kisojen 8. ja vaikuttaisi olevan kunnossa vaikka ei ilmeisesti ole kisarajaa rikkonutkaan.
Nämä kisat voivat hyvinkin olla Chydeniuksen uran “joutsenlaulu”, mutta ainakin vielä tällä kertaa on jännittävää nähdä kuinka hän suoriutuu. Taso on kuitenkin Euroopassakin sen verran kova, ettei finaalipaikkakaan tule helpolla. Mutta onhan penkkiurheilijoilla edes jotain “omaa” seurattavaa. Siinähän se joku juju onkin kisojen mielenkiinnon kannalta.
Arvostettu yleisurheilulehti Athletics Weekly on tehnyt laajan ennusteartikkelin EM-mitalisteista. Arvion mukaan suomalaiset voivat odottaa kisoista kolmea kultaa ja yhteensä viittä mitalia.
Toivottavasti Krista Tervon selkä paranee edes vähän tai siis silleen, että saa kiskastua sekä karsinnassa että finaalissa ok tuloksen. Silloin hän on vahva ehdokas mitaleille myös. Nyt kuitenkin aikalailla arvoitus mitä tuleman pitää. Selkävaivat on aivan hemmetin pirullisia ja kipeitä.
Ei tarvi kuin joku lihas saada kylmää selästä ja avot seon montaviikkoa kipeä ja liikkuminen (jota kannattaa tehdä) on vaivalloista.
Urheiluliitto tiedottaa, että kestävyysjuoksija Nina Chydenius jää pois yleisurheilun EM-kisoista. Chydeniuksen piti osallistua 10 000 metrin juoksuun, mutta ei pysty sairastumisen takia kisaamaan Birminghamissa.
– Valitettavasti sairastuin pitkäkestoiseen tautiin, joka oirehtii keuhkoissa ja ylähengitysteissä, enkä näin ollen pysty kilpailemaan, Chydenius sanoo tiedotteessa.
Seiväshyppääjä Elina Lampelan kilpaileminen on puolestaan epävarmaa, sillä Lampela satutti nilkkaansa viime viikolla kilpailussa Saksassa.
Eipä ole tainnut ikinä olla Suomella ennakkoon yhtä varmaa kultamitalistia yleisurheilun arvokisoissa kuin Alisa Vainio (jos Paavo Nurmi jätetään pois laskuista). Vainion kerroin voitolle esim Paf:lla on tällä hetkellä 1,08. Vertailuna Duplantis 1,05.
Maraton on kyllä sen verran rankka laji että keskeyttämisiä tulee parhaillekin joskus… Tuolla kertoimella ei kylllä ole siitäkään syystä järkeä pelata + onhan siellä kuitenkin joku muukin juoksemassa
Rata 7, Lotta Kemppinen, 100m 2/3 alkuerässä, Lotta juoksi ajan 11.25 ja teki kauden parhaan ajan. Oli eränsä toinen, valitettavasti 0 tuuleen kun ensimmäinen erä veteli +3.2m/s myötäiseen. Karua miten tuuli eroaa, kahden erän jälkeen kuudentena, joten hyvältä näyttää.
3/3 erä veteli sit +1.8ms myötäiseen (voittajan aika tuossa erässä 11.07). Aivan tuulisääntö kun jatkoonmenivät ratkeavat ajalla. Onneksi Lotta Kemppinen meni jatkoon, tänään klo 22:10 välierät.