Pelin loppupuolella kun aika ja tila alkoi lisääntyä pääsi paremmin pelaamaan vahvuuksillaan. Ei mitään maata mullistavaa, mutta paremmin kuin aiemmin. Eli elää noiden kautta.
Joo, näytti pelin loppua kohden pääsevän paremmin peliin käsiksi kun KooKoon bensat oli juotu. Välttelee fyysisiä tilanteita, joten veikkaan olevan osastoa “helvetin terve”.
Alkaako kolmosketjun keskushyökkääjäkin vähitellen ilmoittautua lujemmin mukaan pudotuspeleihin? Eilen maali, tänään syöttö; hyvä esityö Peltolan 4–1-niittiin. Tehosaldo plussan puolella välierävaihetta mentäessä.
Petrannut myös aloituksissa, mikä hienoa! Tänään voitti omansa jo 54 %:lla, mikä on iso harppaus niihin 11-20 %:n lukuihin.
On muuten tämä herra parantanut aivan hel*etisti peliään mitä pidemmälle playoffit ovat menneet. On alkanut löytymään fyysisyyttä, rauhallisuutta kentällä ja tekee paljon hyviä asioita jäällä ollessaan.
Väläyttää välillä myös nopeuttaan spurttaamalla aika vaivattoman näköisesti Tepsin pakeilta karkuun. Vähän ihmettelen, ettei käytä tätä enempää. Samoin fyysisyys. Ei vedä isoja niittejä, joten epäilen edelleen, että on puolikuntoinen.
Joo, siinä olet täysin oikeassa ettei vedä isoja niittejä, mutta kun alkaa miettimään niin onko hän koskaan niitä vedellyt? Ainakin enempi on alkanut löytymään taistelua ja fyysisyyttä jos katsoo Lukko ja Kookoo sarjoja. Ei missään nimessä ole fyysinen pelaaja, mutta parannusta on näkynyt!
Miehellä on pelkät jalat? Heittämällä ohi vastustajista, mutta sitten kuitenkin ihan hapertuvaa paperia. Tee nyt se kevään toinen maali ja lähde vaikka Jyppiin, niin olet kuitenkin legenda. Harvoin tulee näin mertarantamaisesti puhuteltua yksittäisiä pelaajia, vaikka persoonaselostaja sans pareil onkin.
Kiitos Kyle! ![]()
![]()
Menestystä Jypissä ![]()
Iso respect kaikille mestareille, mutta esitykset sahasi isolla terällä. Yllä lainaus syksyltä. Mielestäni naulaa Platzerin Tappara-uran isommilla ja pienemmillä otoksilla. Jotain jäi piippuun. Pari aika killeriä peliä. Sitten oli joku erä, kun piti vastustajajoukkuetta ihan pellenä ja kaikki onnistui. 11+15 varmaan ihan ok suoritus runkosarjaan. Pudotuspeleissä 1+1 15 peliin.
Pudotuspeleissä taisi parantaa pelillistä antiaan loppua kohden.
Hyvä hankinta Jypiltä. Ei olisi haitannut lainkaan, vaikka olisi Tapparaankin jäänyt. Katsotaan nyt mitä Tappara tilalle hankkii.
Hyvä liike. Pystyy ottamaan syöttöä vastaan pieneen tilaan ja edistämään siitä peliä vastustajan alueelle. Tekninen ja hyvä pysymään kiekossa.
Pudotuspeleissä kun vastustajat tuli enemmän fyysisesti päälle ja aikaa ei enää ollut pitää kiekkoa niin pelillinen taso laski huomattavasti pleijareissa. Oli ihan symppis kaveri, mutta ei aiheuta kyllä mitään reaktiota tämä siirto. Varmaan painaa Jyväskylässä ens kaudella sellaset 40 pinnaa.
Totta, mutta niin se pistetahti laski monella muullakin. Morley teki esim. 6 pistettä.
Ja Platzer oli Tapparassa kolmosketjun sentteri. Se on syytä ottaa huomioon.
Tapparassa oli hyvät sentterit viime kaudella. Sen toki mestaruuskin osoittaa. Huonolla keskustalla (tai edes keskinkertaisella) harvoin voittaa mestaruutta.
Esitykset ei oikein riittänyt enempäänkään. Toki pisteitä on lopulta rajallinen määrä, mutta Platzer ei myöskään esittänyt vauhdin ja näppärän lisäksi mitään clutch-ominaisuutta.
Hauskasti meillä sentterit oli jakautunut kahteen pistekastiin. Virta 36, Morley 35 ja Platzer 26, Rauhala 25. Platzerilla matalin plusmiinus (+9), jos sille painoarvoa haluaa antaa. Seuraavaksi Rauhala +14.
Jypissä voi tehdä jopa enemmänkin kuin 40 pongoa. En yllättyisi yhtään.
Tästä voidaan olla montaa mieltä varmasti, mutta tuohon rooliin hänet hankittiin Tapparaan ja siinä mielestäni paikkansa hyvin täytti. Hänen vierellään myös laiturit vaihtui ja tasokin oli ehkä puutteellista jossain kohtaa. Peltolahan hänen vierelleen oli suunniteltu, mutta loukkaantui heti kauden alussa.
Tapparan keskusta oli hyvä kokonaisuus. Toivottavasti ensi kaudella päästään vähintään samaan. Mahdollisuus saattaisi olla parempaankin.
Itselle tuli tästä pelurista sellainen tunne, että ei pistänyt kroppaa likoon oikein missään vaiheessa.
Kokonaisuudessaan jäi vähän palkkasoturin maku.
Muistaakseni Platzerilla ja Peltolalla oli CHL-peleissä ihan hyvää yhteispeliä, mutta se katkesi tuohom loukkiin.
Platzer sai välillä heitettyä laidoilta semimaagisia kiekkoja maalille, mutta harvoin noita saatiin sisään. Jos oltaisiin saatu niin ukon maine olisi varmasti parempi.
Nyt veti hyvän kauden kolmossentteriksi, vaikea tuohon tontille on Liigassa keksiä parempaakaan tekijää. Toivotaan tietysti, että ensi kausi toisi jonkun ihan hirveän sonnin siihen, mutta vähän epäilen…
Kyllä, Peltola-Platzer-Salminen oli todella hyvä chl-peleissä. Olin kyllä pähkinöissä tuon ketjun osalta koska tuntui hyvin energiseltä ja liikuvalta ketjulta ja tulostakin syntyi. Todellakin harmi että Jukin loukki hajotti ketjun.
Salonen*
Mutta totta tuo. Itselle jäi fiilis, että kemiat natsaa ja tulosta saattaisi tulla. Olivat työteliäitä.
Ja Platzerista jäi hyvät vibat miehen joka kerta tuulettaen kunnolla onnistumisia.
Sellainen positiivista energiaa tuottava pelaaja.
Ei kuitenkaan riittänyt meillä ainakaan ihan kärkisentteriksi melko heiveröisellä olemuksellaan.