Kivuista oman osansa sai Pelicanskin ennen viikon taukoa. Antti Tyrväinen ja Aleksi Mustonen loukkaantuivat, eikä kumpaakaan nähdä kokoonpanossa perjantaina. Molempien paluu kaukaloihin kestää jonkin aikaa.
- He ovat poissa viikkoja. Antti palaa ehkä aikaisemmin kuin Mustonen, Matikainen sanoo.
Vähän Tapparastakin.
Pelicans palaa perjantaina vajaan viikon tauon jälkeen liigakaukaloon, kun hallitseva mestari Tappara kohtaa lahtelaisjoukkueen Isku Areenassa.
- Ensin huilasimme ja sitten olemme puntin ja tekniikkajään kautta valmistautuneet siihen, että jalka käy perjantaina. Ja jalan on käytävä, kun vastassa on Tappara. Mestaria vastaan ei ole motivaatio-ongelmia, päävalmentaja Petri Matikainen muistuttaa.
Tappara voitti keskiviikkona CHL:n ottelun Slovakian mestaria, Banska Bystrican puhtaasti 3-0. SM-liigassa mestareiden taival on ollut yllättävän takkuista.
- Media on tehnyt Tapparasta varman mestarin. Siellä on koko valmennus uusiutunut ja pelaajissa on paljon uusia. Joukkueessa on kauhea kasa äijiä, joiden pitäisi saada paljon peliaikaa, sanoo Matikainen.
Matikainen muistuttaa, että samat lainalaisuudet koskevat kaikkia joukkueita. Oikotietä onneen ei ole olemassa. Nyt Tappara on kasvukipujensa keskellä.