Lappeenrannan SaiPa kaudella 2019-20

1 tykkäys

Ai että Eme sai jatkot Saipaan ja ei tee vielä paluuta Tampereelle. Ei nyt kauhan nimekästä joukkuetta vielä ole koossa. Säälipleijari paikasta varmaan taas pelaavat.

Aika vaativalta vaikuttaa, kun top 10 pistemiehestä kahdeksan näyttäisi poistuvan. Pitää taas jenkkiarpojen osua, jos meinaavat taistella muustakin kuin Mestiksen pronssimitalista. Jos siis arpoja hankkivat. Toki Kaksonen jäi ja varmaan on joukkueen kantavia voimia ensi kaudella.

1 tykkäys

Eiköhän Eme vedä loppu-uransa SaiPassa. Ja onkin jo jonkinlainen SaiPa-ikoni.

@Kilo

Tosiaan tuo rosteri näyttää kärjen osalta aika tylsältä. Mutta varmaan Lehterä siihen yrittää hankkiä terävyyttä omien Espoo-kontaktien avulla. Toki emme tiedä pelaajien ratkaisujen taustoista, mutta vähän antikliimaksi noin monen kärkimiehen lähtö on varmaan lappeenrantalaislasien takaa nähtynä.

Niin, ja onhan siellä Tuomenoksan Ana, sarjan paras utj/pelaajakoordinaattori.

SaiPa avoimesti tiedottaa markkinointimiehensä kautta pelaajistosta. Tilanne on, mikä se on, turha sitä kierrellä.

1 tykkäys

M. Järvisen uskon olevan yksi uusista pelaajista… Ehkä myös Saipaan huhuttu Erkinjuntti…

2 tykkäystä

Nyt kaikki jännittämään ketkä lavalle astuu kohta!
Ei tuo lähetys ainakaan täällä toimi.

Varmaan isoa kalaa katiskassa, kun SaiPan sivut mennyt nurin.

Pitää varmaan kaivaa joku idässä tuotettu piraattistriimi kylkeen.

Hyvä yritys, SaiPa. Ei kovin häävi kickstart kauteen.

1 tykkäys

Onko tämä nyt sitä hehkutettua antikliimaksia?
Ehkä joku julkaisu joskus kesäkuussa uutisoi uudet palaajat.

No nyt näkyy, jostain puhutaan mutta missasin nimen. Joku jota kiva katsoa ehdin kuulla😀

Kova hankinta Zaborsky SaiPalle, toivottavasti onnistuu. Jälleen yksi kova ulkomaalaispelaaja rosteriin, muunmuassa Machuldan, Banham, McTavishin, Toporowskin, Raun, ja Hamiltonin… jatkoksi.

3 tykkäystä

Kova nimi Zabo tottakai. Mutta onko parhaat ajat jo takana? Palkkapyynnönkin uskon hieman laskeneen.

Minusta Machulda, Banham, McTavish nousivat SaiPassa kovalle tasolle. Ainakin minut yllättivät. Ennalta en heistä paljon tiennyt. Nyt SaiPa osti Suomessa jo meritoituneen tähden. Hieman eri asetelma.

Mutta jos terve on, niin ei kai Zabo SaiPassa ainakaan pisteiden valossa huonosti pelaa. Yv-aikaa tulee taatusti ja se jo auttaa.

1 tykkäys

Zaborskyn lisäksi, Riikola ja Piipponen Saipaan.

Zaborsky on hieman “epä-SaiPamainen” haku. Ns. tähtipelaaja suoraan toisesta Liiga-jengistä. SaiPa ei ole näitä siirtoja hirveästi tehnyt. Yleensä hieman arpoina tuotu sisään näitä pelaajia.

Hyvä siirto lähtökohtaisesti niin Zabolle kuin SaiPallekin. Suuri rooli ykkösessä ja ylivoimalla sekä hieman suoraviivaisempi pelitapa oletettavasti sopii Zabolle loistavasti. Hieman riippuu SaiPan tulevista hankinnoista, mutta itse ainakin odotan Zabolta vahvaa kautta. Lopullinen pistemäärä riippuu paljon siitä, että kuinka kovan pelintekijän SaiPa saa Zabon rinnalle. Joku 40+ pistettä vähintään voi Zabon odottaa tekevän, jos pääsee kauden ehjänä pelaamaan. 50+ pistettä ja maalikuninkuudesta haastaminen lienee nyky-Zaborskylle jo paha rasti, mutta kuka tietää…

Hienoa, että El Clasicoihin saadaan lisäväriä. Kyllä Zaboa kentällä mielellään katselee. Viihdyttävä pelaaja parhaimmillaan. Toivottavasti onnistuu, mutta mielellään vähemmän Tapparan kustannuksella.

5 tykkäystä

Itse toivon, että Zapo tekee saipassa +50 pinnaa ja on joukkueen ylivoimainen ykköstähti… Kunhan ei liikaa Tapparaa vastaan rankaise…

Minä en näköjään päivitä SaiPan sopimustilannetta, kun rosteri on piilotettu johonkin SOMEEN sen sijaan, että olisi sivuilla :smiley: :smiley:

2 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Huhu: Teemu Ramstedt SaiPaan 2019-20?

Ramstedt on varmasti edelleen tekijämies varsinkin ylivoimalla. Miten sitten muuten, niin jää nähtäväksi.

Ei ihan SaiPan tyylinen hankinta. Kuten ei ollut Zabokaan. Tavallaan vähän riskillä hankittu nyt kaksi oletettavasti aika kallista pelaajaa isoihin rooleihin. Se hyvä puoli on, että näillä on kulkenut aiemmin hyvin yhdessä.

Jos terveinä pysyvät, niin voi tulla hyvää jälkeä. Esim. Zabolla nyt ainakin kaksi aiempaa kautta loukkaantumiset olleet hidasteena. Siinä varmaan syy miksi pelaa nyt SaiPassa.

2 tykkäystä

Loistavia hankintoja sekä Ramu ja Zabo+ pakistoon Riikola… Laajuutta Saipa mielestäni kaipaa vielä… Pois on lähtenyt kuitenkin Goodwin Kunyk, Radke, Nättinen, Tanus, Morley, Maalahti, Kichton, Tuohimaa ja Denisov… Paljon enemmän on kyllä lähtijöitä kuin tulijoita

EDIT. Zabo oli myös syy siirtyä Saipaan… Ovat pitäneet yhteyttä…Hyviä ystäviä ovat…