Lee Goren

Yritin etsiä Josef Boumedienne keskustelua infosta ei näkynyt.Sen sijaan tämmöinen uusi tuttavuus minulle tuli vastaan.Itselläni ei mitään muistikuvaa tästä pelaajasta.
Ehkä selittyy sillä,että pelasi lainalla peräti 12 peliä about kymmenen kautta sitten.

Mies jolle ei maistunut juoksu. Arvosteli muistaakseni Suomalaista tapaa treenata. Kentällä oli vielä silloin aika kurko.

6 tykkäystä

Mahtoi olla sen aikaisia verojärjestelyjä? Eli pelasi alkukauden lainalla Suomessa ja sitten Ruotsin verorajalta vasta sikäläistä sarjaa.

Itselläni Lee Goren jäänyt vahvasti mieleen varsinkin kun ottaa huomioon kuinka vähän aikaa meillä pelasi. Silloin puhuttiin liigan parhaasta ketjusta josaa pelasi, Enlund-Lehterä-Goren.
Muutenkin tykkäsin pelaaja tyypistä hirveesti. visiitin jälkeen sitten tuli vähän :poop: maku suuhun erinäisistä syistä.

Kyllähän nää Gorenin kommentit muistetaan.

Goren kertoi, että Tapparan harjoituksissa saatettiin juosta useita kertoja päivässä. Kertomuksensa mukaan hän oli kysynyt valmennusjohdolta syytä harjoittelutapoihin, mutta ei ollut saanut kattavaa vastausta ja meni ”juoksulakkoon”. Kanukki väitti nivusensa kipeytyneen kyseisestä oheisharjoittelusta.

– Emme ole koskaan pitäneet kolmea juoksuharjoitusta päivässä, eikä myöskään ottelupäivinä olla juostu, Tappara-luotsi Mika Saarinen oikoo.

Olikohan Goren laskenut mukaan omat yöjuoksunsa? Niissä varmasti nivunen kipeytyy.

3 tykkäystä