Mitäpä tästä voi sanoa. Varsin ristiriitainen turnaus. Alkuun muutama suurinumeroinen voitto heittopusseista, joita vastaan on yleensä varsin nihkeästi väännetty. Ei ollut Etelä-Koreasta, Norjasta tai Latviasta vastaamaan Ahon johtaman orkesterin ilotulitukseen. Yllättävää. Positiivista, että kerrankin Suomi ei tehnyt “helpoista” peleistä vaikeita.
Sitten tuli vastaan hyvin pelannut Tanska. Kotiyleisönsä edessä. Vasta vahvistuneena. Suomi ei kykene vastaamaan, vaan häviää. Vastaan tulee Kanada. Suomi pelaa hyvän pelin. Voittaa suurinumeroisesti Kanadan. Maaliero repeää, kun joukkueiden maalivahtien laadussa on merkittäviä eroja. Tulee Saksa. “Helppo peli”. No eihän se ollut. Suomi onnistuu nousemaan tasoihin ja jatkoajalle, mutta ei riitä. Saksa vie jatkoilla. Tulee USA. Voitolla lohkovoitto ja “helpompi” vastus puolivälieriin, kun Venäjä/Ruotsi vältetään. Suomi voittaa melko suvereenilla esityksellä USA:n. USA:n maalilla tosin Kinkaid haparoi. Helppoja maaleja ja kummallisia pomppuja Suomella. Tuloksena kuitenkin suurimaalinen voitto, lohkovoitto ja puolivälieriin “helppo” Sveitsi vastaan.
Tulee puolivälierä. Suomi siirtyy johtoon jo ensimmäisessä erässä. Joukkue vähän oireilee jo ensimmäisessä erässä. Sveitsi saa painetta luotua Suomen maalille. Katastrofi iskee kuitenkin vasta toisessa erässä. Suomen koomailu ja pakkien heikkous lyö näpeille. Sveitsi tekee nopeaan tahtiin kolme maalia maalin edestä. Suomi kykenee kolmanteen erään parantamaan ja pitämään paineen Sveitsin maalilla. Kavennuskin syntyy. Se ei kuitenkaan riitä. Sveitsi jatkaa välieriin 3-2 voitolla selvittyään puolustustaistelustaan.
Mitä tästä jää käteen? Kolme ensimmäistä peliä ja pelit P-A-joukkueita vastaan olivat hyviä. Suomi pelasi hyvin ja maalintekokin poikkeuksellisesti näytti helpolta. Vastapainona pettymykset Tanskaa, Saksaa ja Sveitsiä vastaan. MM-turnaus on Suomelle menestys tai pettymys riippuen puolivälieräottelun tuloksesta. Pettymystä ei lievennä, että tappio kärsittiin Sveitsiä vastaan, vaikka Sveitsillä varsin vahva joukkue jalkeilla olikin.
Suomi kaatui pelaajamateriaaliin. Senttereitä ei ollut lainkaan, mikä näkyi keskikaistan pelissä, mutta erityisesti aloituksissa. Uskottavaa kolmosketjua ei ollut. Kärkiketjut eivät saaneet mitään taustatukea kolmos- tai nelosketjuilta. Ei hyvä asia, kun lähtökohtaisesti joukkueen parhaiisiin hyökkäyspelaajiin lukeutunut Granlund jouduttiin uhraamaan sentteriksi, millä paikalla tuo ei erityisesti loistanut ole. Pakiston laadussa jäi toivomisen varaa. Eikä tästä Marjamäkeä syyttää voi. Marjamäki valitsi parhaat käytössä olevista. Kieltäytyneitä niin Euroopassa kuin NHL:ssäkin pelaavien joukossa oli aika paljon. Suomi hävisi 1-1 -tilanteissa väännöt Tanskaa, Saksaa ja Sveitsiä vastaan. Pelaajien voima ei omassa päässä riittänyt. Suomen pelin hajotessa puolivälierän toisessa erässä kävelivät sveitsiläiset Suomen maalille ongelmitta.
Aho pelasi loistavan turnauksen. Sebastian Aho oli tämän turnauksen parhaita hyökkääjiä. Teki sen niin alkupeleissä kerättyjen pisteiden kuin toisaalta puolivälieräottelun peli-ilmeen puolesta. Aho onnistui siirtämään pelinsä keskikaistalle, vaikka laituri onkin. Tähän esimerkiksi MiG ei kyennyt, vaan MiG:n panos jäi jopa pettymykseksi. Puhtaat paperit voi antaa myös Rantaselle ja mm. Savinaiselle, jotka kykenivät tuomaan parastaan pöytään. Puhtaat paperit ansaitsee myös Säteri, joka pelasi loistavan turnauksen ollen turnauksen parhaita maalivahteja. Teräväinen ansaitsee kiitosta osasta peleistä, mutta osassa jäi piippuun. Kapaselle ei saatu mitään järkevää roolia kisojen aikana luotua. Yksittäisenä pettymyksenä ehkä suurimpana silmään jäi kuitenkin Pokka. Valmennus antoi roolin joukkueen kiekollisena kärkipakkina, Pokka ei tasoltaan ollut lähelläkään sitä.
Mutta turha tässä on päätä puskaan painaa. Ahon show, ensimmäinen turnaus, jossa MiG kapteenina jne. Maajoukkueessa on sukupolvi vaihtunut. Ensimmäiset kolme peliä sekä pelit PA-jengejä vastaan osoittivat, että tämä sukupolvi osaa pelata vapautuneesti. Aktiivisempaa ja hyökkäävämpää kiekkoa suuremmilla vapauksilla. Tulos olisi ollut varsin erilainen, jos vaikka Barkov ja joku joukosta Koivu/Filppula/Lehterä olisi saatu mukaan. Nyt jouduttiin soveltamaan aika paljon, kun senttereiksikin oli vain laitureita.
Marjamäen rekordi maajoukkueessa jäi surulliseksi. Lohkovoitto MM-kisoissa 2018 ja puolivälierävoitto USA:ta vastaan 2017 taitavat olla ainoat valopilkut. Toki pelaajasukupolven vaihdosta voi pitää hyvänä asiana myös.