LeKi 2017-18

Mestiksen tulokkaiden pistepörssistä löytyy kaksi LeKi/Tapparalaista TOP10. Jere-Matias Alanen nappasi itselleen 6. sijan 16+15 tehoilla ja Otto Mäkinen 7. sijan 14+15 tehoilla. Toni Utunen oli 2. sijalla tulokkaiden puolustajien pistepörssissä 2+10 tehoilla. Sen voitti toinen LeKin pelaaja Jimi Jalonen, Jukka Jalosen poika, 6+16 tehoilla.

2 tykkäystä

Vähän joutuu sitten tasoa nostamaan tuo LeKi. Ei sentään mitään murskatappioita ja kaks kertaa päästy jatkoajallekin. Jos se LeKi nyt vaikka yllättäis.

1 tykkäys

Muistettakoon, että kauden puolessa välissä he olivat sarjataulukon kärkipaikoilla.

1 tykkäys

Oliko niin, että maalierolla oli LeKille merkitystä ja ero Espooseen oli juurikin tuota luokkaa?

Tasapisteissä maaliero olisi ratkaissut. EU oli seitsemän maalia edellä ennen viimeistä kierrosta.

Olisi ollut, jos Espoo olisi voittanut eilen omansa, mutta hävisivät jatkoilla.

Jep. Korostaa hyvin sitä kuinka syvissä LeKi nyt on. Ja sen orjallisuutta Liiga-seuroista. Olkoonkin että ehkä ne tärkeimmät vahvistukset saavat vielä LeKiä edustaa.

LeKin kausi katkolla tänään tällä rosterilla. Tapparaa hyvin mukana ja saattaa pari jannua vapautua a-junnuille. Erityismaininta Jesper-Juhani Ilvessuolle.

Kunpa nyt tulisi voitto. Yhden Lekin pelin kävin katsomassa runkosarjassa.

1 tykkäys

Jee, Leki tasoitti ilman maalivahtia. Vaikka häviäisikin, niin hyvin taisteltu!

2 tykkäystä

Ja Heljanko saa arvokasta pelituntumaa merkityksellisistä peleistä.

2 tykkäystä

Taitaa tulla tuossa pelissä vähän hiki. :grinning:

4 tykkäystä

Voi olla että on jo muillakin hiksu kun Heljankolla…

1 tykkäys

Betoni pitää Lekin pinnalla. Olisiko jo 60 torjuntaa.

Ja niistäkin 26 ensimäiseen jatkoerään!

Komento takas oli VAAN 22 :wink:

Mestiksen tulospalvelun mukaan 62 torjuntaa tällä hetkellä. Se on aika kova määrä se. Kohta on kaksi jatkoerää pelattu ilman ratkasua.

Mutta nyt se ratkaisu tuli: Niko Lahtinen ja 2-1 LeKi:lle!

Tilastoseurannan perusteella arvioisin ottelun parhaaksi pelaajaksi Christian Heljangon. En usko eriäviä mielipiteitä löytyvän.

14 tykkäystä

No niin näkyy. Ajassa 97:17 ratkasu. Ja Heljangolle jäi 62 torjuntaa voimaan. Otto Mäkinen näkyy olevan kakkossyötöllä mukana tuossa Lekin tasoitusmaalissa varsinaisen peliajan lopulla.

2 tykkäystä

Hienoa, että LeKi pystyi voittamaan. Tasoitus ilman maalivahtia ja sitten puolustustaistelua viimeisen päälle. Sisukas on joukkue!

2 tykkäystä

Ei edes syöttöpistettä, voiko olla palkittava :joy:

1 tykkäys