LeKi 2015-16

Avasin uuden ketjun, kun en muuta sopivaa oikein löytänyt. Näyttää aika huonolta toi LeKin tilanne. Saattaa käydä niin, että saadaan hakea ensi kaudeksi uusi “farmijoukkue”. Tietääkö joku onko Tapparalla rahallista panostusta LeKi:n suuntaan. Vaikeuttanee kuitenkin ensi kauden pelaajakiertoa, jos LeKi tippuu Suomi-Sarjaan?

Tapparan panostus LeKiin taisi olla jotain luokkaa 50-100t vuodessa. Eli varmaan valmentajien palkat tai ainakin osa, ja muutama halpa sopimuspelaaja. Mikki muistaakseni tuon summan antoi johonkin haastatteluun. JYPin panostus Akatemiaan taitaa olla ainakin kymmenkertainen, myös saavutetut hyödyt.

Taitaa olla jo pelkästään Puistolan osuus tuo 100t vuodessa Tapparan panostus Lekiin, ei
meinaan ole mikään halpa kaveri ja sopimustakin vielä on jäljellä ensikausi.
Saattaa myös olla yksi syy, miksi Tappara ei ole kauhean innokkaasti uusia
pelaajia hommaillut.

Joo. Kyllä toisaalta Tapparakin on varmasti melko paljon hyötynyt tästä yhteistyöstä. Toivoa sopisi, että jatkuu. En sitten tiedä kuinka todennäköistä on, että mestispaikka voisi säilyä jopa kabinettipäätöksellä. Mahtaako sinne olla kovaa tunkua alempaa ylipäätänsä.

LeKi ei tunnu olleen ihan yhtä kovassa Tappara-käytössä Tapolan aikaan kuin Rautakorven aikaan. Tai ehkä se on ollut asian laita ennemmin tällä kaudella. Toisaalta Tapparan pelaajarinkikään ei ole ollut kovin laaja, ja loukkaantumisia on ollut enemmän kuin vuosiin.

LeKi on ollut hyvä ponnahduslauta muutamalle pelaajalle: Bailen, Elorinne, Laine, Domi ainakin. Ei Suomi-sarja tarjoa ihan samaa ympäristöä kuin Mestis.

Putoaako muuten Mestiksen viimeinen suoraan?

Kyllä näin on. Puistolaa ei kuitenkaan taidettu LeKiin suunnitella :relaxed:

Niin. Kyllä siellä mun mielestä lähes kaikki ylijäämämiehet on aina olleet kokoonpanossa. Niitä ei vaan montaa ole.

Joo, tuskin kaksinkertainen maailmanmestari noissa summissa oli mukana.

Järvinen ja Palola listalle ainakin, ja Ilomäki. Väitän, että ilman LeKi-kuviota ei oltaisi siinä missä nyt ollaan.

Ei putoa, vaan karsii Suomi-sarjan kakkosta vastaan. Toiseksi viimeinen karsii Suomi-sarjan pronssimitalistia vastaan. Aiheeseen liittyen, Suomi-Sarjan puolella Nokian Pyry on tehnyt kovia panostuksia ja menestynyt hyvin, joten ties vaikka se nousisi tilalle, jos LeKi putoaa.

Ja jos mutuna heittää niin LeKi on profiloitunut enemmänkin kokeneiden liigapelaajien näyttöpaikkana joko Liigaan tai ulkomaiden alasarjoihin. Nuorten kehityspolku vähän ruohottunut. Vaikka Tappara siellä rotaatiomiehiä peluuttaakin.

Mielenkiintoinen asia on se, että näyttää vahvasti siltä, että nämä mestis-joukkueet, jotka ovat tehneet yhteistyösopimuksen liigajoukkueen kanssa, kärsivät tästä sopimuksesta kaikista eniten omassa pääsarjassaan. Jotenkin on lähes sarkastista, että tällä hetkellä Mestiksen bottom 4:ssä on kolme joukkuetta, jotka ovat yhteistyössä liigaseuran kanssa.

Nämä ovat Leki, Roki ja Keupa. Yhteistyösopimukset ovat tällä otannalla kovin yksipuolisia, koska liigajengi vie mestiksestä parhaat pelaajat, kun omia loukkaantuu ja vastaavasti ei hirveästi hanki ketään tilalle. Tämä rulianssi aiheuttaa paljon epätasapainoa Mestikseen. Mestis on sarjana täysin kuolemassa, joten tulevaisuudessa ei tarvitse suomalaisia pelaajia tässäkään sarjassa peluuttaa.

Yhteistyö liigajoukkueiden kanssa lahottaa Mestiksen omien joukkueiden brändit aivan totaalisesti, koska joukkueen parhaat lähtevät joka kerta muualle kuin tilaisuus aukeaa. Muutamana kautena tämä Leki-yhteistyö on kantanut Tapparalle positiivista hedelmää, koska esim. Palola ja JMJ kehittivät pelinsä pääosin siellä, kun eivät mahtuneet pelaamaan, mutta Lekin kannalta yhteistyösopimus ei taida tuottaa yhtään mitään, koska he eivät ole saaneet juuri mitään palautuspostissa missään vaiheessa.

Ei nyt ihan näinkään. Tapparan sopimuspelaajia on pelannut LeKissä pitkiäkin jaksoja, kuten Arttu Ilomäki. Tasan vuosi sitten Tappara hankki Mestis-tason kärkipelaajan nimenomaan LeKiin, eli Tomi Tuomiston. Tässä diilissä Tuomiston ehto ja porkkana oli try-out Tapparassa, jonka saikin. Tällä kaudella Jere Rouhiainen ja Pasi Puistola ovat viilettäneet LeKissä merkittvät määrät, kuten myös Tanus. Laine viime kaudella 36 peliä…

Toki tuo kokoonpanon jatkuva vatulointi on myös rasite, mutta kyllä LeKi on paljon saanut miestyöpäiviä Tapparan pelaajilta.

Ottamatta kantaa muihin farmijoukkueisiin, luulen että Lempäälässä ei pelattaisi lainkaan mestistä ilman farmikuviota. Jos Tappara pistää 100 000 € vuodessa rahaa ja 2-5 pelaajaa/peli, se on aika iso juttu. LeKi on lisäksi jatkuvasti pyörittänyt muitakin liigalainoja kuvioissa. Omia sopimuspelaajiahan on vain kourallinen, eikö?

2-5 pelaajaa per peli? Keitä nämä ovat? Tällä hetkellä Pasi Puistola ei pelaa Lekissä sen takia, että Tappara olisi armelias vaan siksi, että kukaan ei häntä muualle huoli.

Puistola, Rouhiainen, Tanus, Levtchi, Honkanen, Heikkilä, Mäkinen, Rauhala. Nämä siellä pyörivät milloin pystyvät. Sekä tapparan että Lekin loukkantumistilanteet vaikuttavat mutta kyllä siellä aika “vakinaamoina” ovat Puistola, Tanus, Rouhiainen ja Honkanen olleet.

Lisätään vielä listaan* Hrachovina, mutta Nortin siirryttyä muualle on ollut Tapparan riveissä.

*loan, Tapparan pelaajien lisäksi tietenkin Ilvekseltäkin toki muutama pelaaja ollut Lekissä…

No niin, peterra nostaa käden pystyyn virheen merkiksi. Kiitos vastauksista! =)

Toivon kuitenkin, että hyvä yhteistyö Tapparan kanssa realisoituu myös Lekille parempina menestysmahdollisuuksina. Tällä hetkellä näyttää siltä näkökannalta vähän ohkaiselta. :slight_smile: Mutta niin näyttää myös muiden liigayhteistyöläisten Rokin ja Keupankin tilanne.

Tosiaan esim. Rauhala, Heikkilä, Mäkinen ja Honkanen on pelanneet LeKi:ssä jopa edellisenä päivänä ennen omaa peliä liigassa. Viime peleissä tosiaan Tanus, Puistola ja Rouhiainen ovat olleet LeKi:n rosterissa säännöllisesti.

Ei kai RoKi ole kenenkään farmi? Sen sijaan Hokki on Kärppien farmi, ja heillä ei mene yhtään hullummin.

Ainakin jonkinlaista yhteistyötä Rokin ja Kärppien välillä on mikäli Kärppien omaa tiedotusta on uskominen.