Tapparan Mestis-yhteistyökuviot

LeKin tien tultua päätökseen, Tappara on tähyillyt muita Mestis-yhteistyöseuroja. Ensin palstalla huhuiltiin KeuPa HT -yhteistyöstä. Sitten Aamulehti ilmoitti, että Tappara on Kooveen kanssa yhteistyössä:

Nyt Tappara kertoo, että se on sopinut TUTO:n kanssa yhteistyöstä.

Tapparan ja TUTO Hockeyn edustusjoukkueet ovat tehneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2019-2020. Yhteistyö mahdollistaa molempien organisaatioiden pelaajapolun jatkumon ja pitkäjänteisen pelaajien kehittämisen. Sopimuksen myötä TUTO:n mestissääntöjen mukaiset lainakiintiöpaikat täytetään ensisijaisesti Tapparan pelaajilla.

– Kahden huippuorganisaation yhteistyö palvelee ennen kaikkea molempien seurojen nuoria pelaajia, jotka ovat valmiita harjoittelemaan ja kehittymään huippujääkiekkoilijoiksi. Jo nyt sovittuja yhteistyöpelaajia ovat puolustaja Jere Rouhiainen sekä hyökkääjä Juho Mäkelä, jotka TUTO:n sopimuspelaajina ovat Tapparan testattavina harjoituskauden alkaessa. Lähtökohta sopimukseen on se, että pelaajaliikenteestä sovitaan yhteistyössä seurojen urheilujohtajien kesken.

4 tykkäystä

Pelaajalta voipi sitten kysyä että haluaako peliajan perässä TuToon vai istuuko katsomossa, koska pelaajanhan ei ole pakko siirtyä kotipaikkakunnalta toiselle jos ei halua. Toki nuo pienennetyt kiintiöt vaikuttaa siihen ketä sinne TuToon menee jos menee.

Kai te tiedätte mitä tämä tarkoittaa?

Se on vastaisuudessa sitten TuTon :bus:

E. Toivottavasti siitä ei hajoa renkaat kuten LeKin vastaavasta.

4 tykkäystä

Nyt on luvassa verta, hikeä ja kyyneleitä kaukaloon. Joka jätkä jättää taatusti kaikkensa kentälle. Kyllähän uhka Turun bussista toimii sata kertaa paremmin kuin Lempäälän bussi.

25 tykkäystä

Mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa Tapparan ja KooVeen yhteistyösopimukselle? Vai tuliko sellaista ylipäätään lopun viimein? Tuntuihan se noiden mestiksen uusien lainapelaaja sääntöjen myötä hiukan hankalalta, jos kaksi liigaseuraa operoisi saman mestisjengin kanssa.

Sopimus on sekä Kooveen ja TuTon kanssa.

3 tykkäystä

Ok. Jännä nähdä miten nämä kuviot sitten toimivat. Olisiko Tappara tuumannut kuitenkin, että tarvitsee oman yhteistyö seuran, kun Ilvekselläkin tänäpäivänä kuitenkin ihan potentiaalisia pelaajia ketä pistää “farmiin”. Toisin kuin lekin aikaan, kun Tapparan vitoskentänkin pelaajat olisi menneet Ilveksen tulosyksikköihin.

Eikö muuten TPS ja TuTo tee yhteistyötä ollenkaan vai onko Tappara TuTon ainoa yhteistyöseura?

“Sopimuksen myötä TUTO:n mestissääntöjen mukaiset lainakiintiöpaikat täytetään ensisijaisesti Tapparan pelaajilla.”

Eli tuosta päätellen Tapparan pelaajat ovat vähintään etusijalla tepsiläisiin nähden.

7 tykkäystä

En oo ihan satavarma, mutta on tainnu olla viime vuodet TPSn ja TuTon välit olleet nihkeämmät. Ainakin tänä keväänä TuTo mainosti pelaavansa kaupungin parasta ja ainoaa Playoff-kiekkoa.

5 tykkäystä

Se on vähän sama kuin kysyisi, että toimisiko Ilves Tapparan farmina tai HIFK Jokerien… Ei toimi.

3 tykkäystä

TuTo kuulostaa suorastaan loistavalta. Pelaajaliikennettähän on ollut viime vuosina jo ilman sopimustakin.

  • Mestiksen suurseura. Olosuhteet ja toiminta korkealla tasolla.
  • Pelaajamateriaali Mestiksen kärkeä
  • Ollaan kiinni Turun talousalueen pelaajapotentiaalissa.

Kaikki kunnia LeKille, mutta TuTo on kaikessa potenssiin kaksi. Oikea menestystä tavoitteleva urheiluseura, jonka peleissä käy yleisöäkin.

21 tykkäystä

TuTo-yhteistyö on erinomaisen hyvä uutinen Ilveksenkin osalta, koska näin saadaan KooVee:seen enemmän paikkoja Ilveksen pelaajille.

2 tykkäystä

Totta! Huomenna Tapolan hankintoja on ne TuTo-yhteistyön tuomat Rouhiainen ja Mäkelä. Sitten Mikki tulee vertailee, että vähän on Tapolalla vielä matkaa omiin hankintoihinsa. Mikki nauttii viimeiset hetket jalustalla.

3 tykkäystä

Rouhiaistahan huhuttiin jossain vaiheessa takaisin.
Ei se huhu ihan metsään mennyt vaikka Rouhiaisen nimeä ei Tapparan pelaajien listasta tällä hetkellä löydykään.

Tapolan Jussiko tästä TuTo-yhteistyöstä saa sulan hattuunsa?

Jos oon Jatkoaikaa ja varsinkin Ässät osioo tavannut oikein niin varmaan se TuTon UTJ on saattanut antaa lahjan Tapolalle.

Aiheesta, niin mites nyt KooVee? Vissiin kuitenkin yhteistyö sinnekkin jatkuu? Entä mitenkähän TuTon uus valmentaja? Ei ainakaa voi kokeneeks haukkua, mut tietenkin voi pelaajat kehittyä… Jo ihan pelkällä peliajalla.

Ei prkle

Tässä vielä TUTO;n tiedoite

Tämä on hieno mahdollisuus, jonka otan hyvillä mielin vastaan. Tilaisuus tuli hieman yllättäen, mutta kun omasta kasvattajaseurasta on kyse, ei hakemusta tarvinnut kauan pohtia. On erittäin hienoa palata TUTOon ja Turkuun muutaman vuoden tauon jälkeen.

Otetaan vielä tännekin lainausten kera:

Viime kaudella hyvin sujunut yhteistyö Tapparan kanssa syventyy vuosina 2020-21 entisestään. Liigaseuran kanssa on sovittu, että TUTOn lainapelaajapaikkoja tulee täydentämään lähtökohtaisesti 1-3 kiekkoilijaa.

– Kun kyse on Tapparasta, on lupa odottaa, että nämä pelaajat ovat selkeitä vahvistuksia Mestis-tasolle. Kaiken kaikkiaan yhteistyökuvio antaa meille lisäresursseja ja kilpailukykyä urheilullisesti sekä liikkumavaraa taloudellisesti, Aavinen hehkuttaa.

16 tykkäystä

Viesti siirrettiin ketjuun: TUTO Hockey 2020-21