Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017-18

Tapparan loppuohjelmassa 4 peliä sarjataulukon bottom 5 joukkueita vastaan, joten hyvä mahdollisuus saada kotietu play-offien 1. kierrokselle. Hifk:lla on mm. tuplapelit Kärppien kanssa, joten Kalpa voi vielä jopa nousta ohi.

2 tykkäystä

Toisaalta taas Kärpät pelaa panoksettomasti ja eipä muistaakseni Tapparakaan viime kaudella kovin hyvin pelannut sen jälkeen, kun runkosarjan voitto oli varmistettu. Ai niin, silloinhan vedettiinkin kunnon ketjurulettia. Pointti oli siis siinä, että en olisi kovinkaan yllättynyt vaikka Hifk ottaisi kuusi pistettä näistä Kärppä peleistä.

Oikeastaan melkein mikä tahansa pelin tai panokset jo menettänyt joukkuekin voi syttyä pelaamaan yksittäisiä pelejä rennosti “kunniasta” ja olla sen myötä yllättävän vaikea vastustaja kenelle tahansa… Ja varsinkin jos se toinen joukkue ei samaan aikaan onnistu saamaan ihan täyttä latausta peliinsä.

Tasainen suorittaminen viimeisissä peleissä ratkaisee loputkin avoimet sijoitukset.

HPK:n kausi taitaa jatkua enää lähinnä teoreettisena - tämä on isohko yllätys kuluvan kauden runkosarjassa. Toinen kohtalainen yllätys on Lukon jääminen ulos suorilta playoff-paikoilta, ja vastaavasti KalPan tai SaiPan nousu niille (jos toteutuvat, kuten nyt näyttää).

Melko hyvin osui marraskuussa tehty ennuste. Ilveksellä on toki vielä ohuen ohuen ohuen ohut oljenkorsi kun 2 peliä on jäljellä.

Ehkäpä nyt tärkein haaste on pelata kaksi viimeistä runkosarjan pelia siihen malliin, että JyP pysyy takana. Toisaalta kolmoseksi sijoittumalla on vaarana se, että mitalipeleissä tulee ensin vastaan TPS, joka on ollut kaikkia muita hankalampi vastus Tapparalle. Aivan karmaisevan kova ja kokenut hyökkäykalusto, kun Budishkin vielä tuli sitä vahvistamaan. Tykkejä täynnä koko sakki.

Alkavatko nyt Tappara ja JyP kilpailla nelossijasta, vaikka stadin kingit ovat aluksi vastassa? Voisko JyPin piiputtaminen olla sittenkin vain seurausta haluttomuudesta joutua vastakkain Tepsin kanssa?

JYP, joka voittanut runkosarjassa Turussa kaksi kertaa 1-6 kotijoukkueen, ihan varmasti pelkäävät kuollakseen. :wink:

4 tykkäystä

Mutta … eivätkös ne poffit ole pelejä ihan eri planeetalta?

Mun oma mielipide on se, että playoffien suhteen ei kannata hirveästi taktikoida tai kikkailla. Et voi oikeasti niitä “itsellesi” pahoja vältellä ihan hirveän kauan ellet sitten voita runkosarjaa. Ja kuten viime vuonna näimme niin voi runkosarjan ylivoimaisella voittajallakin olla isoja vaikeuksia runkosarjan 10 kanssa.

5 tykkäystä

Silti pelkäät et Tappara kohtaa TPS:n vaikka ne on eri pelejä. :slight_smile:

3 tykkäystä

Jälkimmäinen peli päättyi kylläkin 1-7. :wink: Mutta joo, luultavasti jyskäläläisille kelpaisi Tepsi paremmin kuin meille.

Eihän mulla ole mitään pelättävää. Kunhan spekuloitten täällä muiden spekulanttien joukon jatkeena. :innocent:

Koittakaas nyt sopia joku sellainen taikausko näihin peliennakkovastuisiin, että voitetaan ne tärkeimmät pelit keväällä ainakin. Tiukan paikan tullen voi tehdä esim. useamman ennakon kaiken varalta, tms.


Ei ole Tappara kohdannut finaaliputken aikana playoff-vastuksia, joille olisi hävitty kaikki pelit runkosarjassa. Edelliset tuollaiset lienee 2005 Kärpät ja 2001 TPS - jotka olivat sitten kyllä muutenkin sarjan parhaita joukkueita ja mestareita (2001 Tappara tosin laittoi TPS:n finaaleissa tiukoille, vaikka olikin ollut vastaantulija runkosarjassa).

Koko liigahistoriaa tai muiden joukkueiden pelejä en näiden osalta tutkinut, voisi toki olla kiintoisa anekdoottitilasto sellainenkin.

Jos TPS jossain vaiheessa vastaan tulisi, niin varmaan ihan kova sarja luvassa, mutta turhahan noita on peljätä. Kuuluisia “Eri pelejä”. Tärkeintä taas kerran saada se oma peli käyntiin ja raiteille, silloin varmasti pahemmatkin “peikot” ihan köytettävissä kovissa sarjoissa…

3 tykkäystä

TPS:aa olen pitänyt jostain syystä kovimpsna vastustajana, mutta ei noi kolmos- ja nelosetju ei varsinaista pelko herätä.

Väyrynen-Kuru-Nurmi
Pikkarainen-Virtanen-Pajuniemi

1 tykkäys

Ota huomioon että Kallio on viä ollu sivussa

Ei mitään hajua, miten TPS:n alaketjut ovat pelanneet pudotuspeleissä, mutta Pikkarainen on yleensä ollut pudotuspeleissä arvokas pelaaja. Tehnyt kovaa duunia, ärsyttänyt vastustajia ja iskenyt maalin silloin tällöin. Tosin ei taida nyt olla missään Kantola-moodissa?

Nurmi on kova työmyyrä, joka pystyy viimeistelyyn. Oli nuorten kisoissa ihan hyvä ja pelannut kisojen jälkeen hyvää peliä Liigassakin. Jos ja kun Lindsten ja Kallio kohta palaavat, niin laatua riittää TPS:llä neljään ketjuun.

TPS:n akilleen kantapäänä kovissa peleissä pidän maalivahtipeliä, mutta tämäkin on enemmän mutua. Jos Tappara ja TPS etenevät välieriin ja kohtaavat siellä, niin tulee kyllä kova sarja varmasti. TPS:llä runkosarjan myötä pieni niskalenkki meistä ja kotietu päälle, joten haaste olisi kova.

En nyt lähtisi aliarvioimaan Tepsin alakenttiä. Väyrynen runkosarjassa 15 maalia ja Nurmi 10. Ja Pikkarainen on Pikkarainen. Pajuniemelle povailin jopa läpilyöntiä tälle kaudelle. Playoffeissa on vetänyt hyvin.

1 tykkäys

Toisaalta tuossa kolmosessa on myös 15 ja 10 maalin miehet. Boldattuna ja järjestyksessä. Sellaisilla lukemilla pääsisi Tapparan maalipörssissä aika korkealle, vaikkei asiat nyt tollain ihan 1:1 menekään.

2 tykkäystä

Tuo M.Nurmi on muutenkin ihan mielenkiintoinen pelaaja. Isokoinen, painava laukaus ja pelaa kohti maalia.

Itse pidän turkulaisia mestariehdokkaana numero 1.
Kärkiäijät huimassa vireessä oikeaan aikaan. Maalivahdit ei vakuuta mutta tekevät vaikka 6 maalia jos on tarvis.

1 tykkäys

Onko IFK nyt kovin suosikki? Pudottivat palstan suosikkimörön ja CHL-mestarit.

7 tykkäystä