Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021-22

Ilves on sen verran erikoinen kaveri ensi kaudella, että pakkohan Ilves on nostaa tässäkin ketjussa ihan erikseen esille. Ilves herättää Tampereella mielipiteitä, osa pitää joukkuetta loistavana ja osa sitten vähemmän loistavana.

Maalivahtipeli
Ilveksen maalivahtipeli kaudella 2021-22 makaa täysin ulkomaalaisten voimien hartioilla, kun lähtökohtaisesti ykkösmaalivahdiksi on hankittu tsekkiläinen Langhamer ja kakkoseksi hänelle Zerenko (Venäjä.) Itse olen ehkä eniten huolissani Ilveksen maalivahtitilanteesta, koska kaksi ulkomaalaista veskaria on kuitenkin verrattain harvinaista Liigassa ja yleensä tottuminen kenellekään ulkomaalaisella veskarilla ei ole ihan kivuttomasti lähtenyt. Yksittäisiä hyviä esimerkkejä on kuten vaikka Ilveksen Dostal ja TPS:n maalivahdit.

Ilvestä laajempi keskustelu on se, kuinka hyvissä kantimissa suomalainen maalivahtitilanne tällä hetkellä on, kun yllättävän monen joukkueen kohdalla jopa molemmat veskarit ovat ulkomaalaisia. Ulkomaalaisuus ei sinänsä ole mikään miinus ja Langhamer on jo nähnyt maailmaa, mutta ulkomaalaisella pelaajalla on aina myös kulttuurin haasteet taklattavaksi eli ihan täysin jääkiekosta ei ole kyse aina.

Puolustajat
En hyvälläkään tahdolla näe, että Ilveksellä olisi mitenkään erityisen loistava puolustus. Määrällisesti Ilveksellä on kyllä pelaajaa pakistossa, mutta nimilista ei ainakaan itselleni aiheuta “wow”-tunnetta. Toisaalta ymmärrän poikkeuksellisen vähän puolustajista, joten arviot kannattaisi jättää jollekin toiselle. Uskoakseni löydän tuosta pakistosta ainoastaan selvän kiekollisen liiderin (Peltolan) ja selvän kiekottoman liiderin (Elorinteen.) Tasapainoiselta nimilista vaikuttaa ja on aika kotimainen kaikesta huolimatta, mutta nimilistan tutut pelaajat ovat kovin vähäisiä, joten en liikaa laittaisi painetta siihenkään.

Hyökkääjät
Vaikka kaikki täällä vihaavat tätä niin tämä on tosiasia: Ilveksen ykköstähtenä säkenöi Petri Kontiola. Kontiolalla on ainoastaan vuoden lappu Ilvekseen, joten aika paljon painetta tähän hankintaan liittyy naapurissakin. Kontiola tuskin lamaantuu viime kauden suoritustasosta eli oletettavasti Ilves tulee samaan ykkössentteriltään kelpo pisteet - ja hänen rinnallaan Suomi paukuttanee ihan kunnon pisteet.

Jos Ilvestä katsotaan sentterien näkökulmasta niin ehkä huolestuttavin piirre on tasapaino. Kontiolan jälkeen seuraa pitkä hiljaisuus. Tämä kertookin sen olennaisen siitä, että harvoin joukkue kovin pitkälle yhden ketjun varassa menee. Ilveksellä on siis jonkinlainen uuden projektin avauskohta menossa nyt - tässä sanotaan viimeisiä heippoja muutamalle pelaajalle ja tuleva pohja näkyy jo selvästi sopimuksista. Hyökkääjistössä yli puolet sopimuksista päättyy tähän kauteen.

Valmennus
Suurin huoli Ilveksessä on kyllä pakko asettaa valmennukseen ja lähinnä meikäläisen omista lähtökohdista eli ei ole mikään yleinen tuomio. Ilves pelasi hyvin vanhanaikaista lätkää koko viime vuoden alkupuolen, mutta yksilötaidon turvin se menestyi järkyttävän hyvin. Jälkiviisaasti tilanteelle on kolme erittäin merkittävää selitystä: Dostal, Välimäki, Ruotsalainen. Ilveksen pelaaminen oli niin klassista, että harva kaikelta ihailultaan edes ehti siihen keskittyä. Ilves nimittäin sumputti lähinnä oman siniviivansa, odotti vastustajan toimitusta maalille, jonka Dostal torjui ja hyökkäsi nopeilla laitureilla vastaan.

Ilves ei ollut juuri lainkaan kiekollinen koko kaudella vaan enemmän se oli kiekoton vastahyökkäysjoukkue. Kun Ilveksellä syksyllä onnistui kaikki niin Myrrä sanoi jotain kuolematonta “Tämä bändi ei soita hitaita.” Tuo on jäänyt mieleen, koska se on valmentajalta jonkinlainen ammattitaidottomuuden osoitus ja Myrrä ei selvästi ymmärtänyt lainkaan, kuinka riippuvainen hän joukkueineen oli tuosta tähtitroikastaan kärjessä. Tarinat kertovat, että loppukauden hybridipelitavan käsikirja löytyi Pomo Ojasen taskusta ja yllättäen Ilves pelasikin hitaita, kun nopeat ei onnistu, jos maalivahti on tavallinen kuolevainen.

Myrrän kohdalla kysymykseksi nousee toimintaympäristö. Ilveksessä valmentajat eivät saa koskaan keskittyä siihen, mitä osaavat, vaan jopa mestarivalmentajia vaanii Ilveksessä jatkuva uhka potkuista. Tässä hommassa Ilves on Suomen eliittiä. Huomattavasti osaavampi Karri Kivi korvattiin aikanaan Myrrällä, joten Myrrän on todellakin tällä rosterilla näytettävä jotain muuta kuin vastahyökkäyksiä ja supermaalivahtia, jos hän haluaa keskittyä koko kauden loppuun valmentamiseen. Työrauha on jo nyt uhattuna, kun Ilvekselle tuli yllätyksenä, ettei lainapelaajilla voitettukaan mestaruutta.

15 tykkäystä