En mä mestarisuosikiksi niitä ole laittamassa. Enemmänkin hyväksi haastajaksi. Mun pointti oli se, että tämän hetken voimasuhteilla ovat vahvassa kunnossa ja en usko, että mitenkään dramaattisesti tippuisivat TOP4 pihalle.
Nii in, juuri niinkuin yllä sanotaan. Mestaruutta ei ratkaista yhden kentän perusteella. Eikä kahden. Pitää löytyä ihan jokaiseen ketjuun laatumiehiä, jos haluaa oikeasti voittaa jotain. Tässä Tappara huomattavan paljon edellä suurimpia haastajiaan. Ei yhtä superkenttää, mutta neljä kakkoskenttää.
Juu, en minäkään ole neljän ulkopuolelle tiputtelemassa. Lähinnä moni ihastelee menoa nyt. Tappara on balanssissa, kuten sanoin ja mestarisuosikki tällä hetkellä vahvemmin kuin kesällä.
Vahvasti HIFK:ta ja Tapparaa vertaillaan tässä:
Vähän tuli kyllä yllätyksenä se, että Oulun Kärpät on päästänyt eniten maaleja tähän mennessä Liigassa. Ja löytyy sarjataulukosta vasta sijalta 9. Tämän illan vastustaja KalPa päästänyt 30 maalia vähemmän omiin, toki pelimäärissä vähän eroja, mutta silti.
Viimeisen 10 pelin kuntopuntari kertoo seuravaa.
Eniten pisteitä: Tappara 24p
Eniten tehtyjä maaleja: Tappara 43
Toiseksi vähiten päästettyä: Tappara 23
Paras maaliero: Tappara +20
Paras laukaisu%: Tappara 9,21%
Tasalukuisena eniten tehtyjä maaleja: Tappara 27
Tasalukuisena vähiten päästettyjä: Tappara 11
Paras ylivoima%: Tappara 39,47%
Eniten tehtyjä ylivoimamaaleja: Tappara 15
Paras aloitus%: Tappara 59,46%
Kaippa nuo jotain kertonee tämän hetken voimasuhteista😅 Vielä, kun alivoiman saa kuntoon niin ihan hyvältä vaikuttaa😃
Oikeastaan ei edes yllätä. Kärppien puolustuksessa on paperilla isoista nimistä huolimatta aika monta parhaat päivänsä ohittanutta pakkia, eikä tuo maalivahtikaksikkokaan lähtökohtaisesti vakuuta - Westerholm on ”ikuinen kakkosmaalivahti” ja koska Karhunen on viimeksi pelannut ehjän hyvän kauden. Nämä tulee vielä kostautumaan.
Metsolakin aika väkevänä jo maalivahtien tilastoissa. Torjunut mm. 5,5 maalia yli maaliodottaman, sun muut GAAt ja sv% loistavalla tasolla.
Ottelu ottelulta kysymysmerkit Tapparan maalivahtitilanteen yllä ovat hälventyneet - erityisesti sen vuoksi, että Metsola on pelannut jo muutaman pelin putkeen aivan loistavalla tasolla. Jos tämä jatkuu edes pääpiirteittäin, niin kannun ei pitäisi jäädä maalivahtipelistä kiinni.
Tappara näyttää tällä hetkellä erittäin vahvalta. Alivoima kyllä saadaan säädylliseen kuntoon, sitä en epäile. Erityisen positiivista on se, että Tapparan kaikki kentälliset ovat pystyneet tuloksen tekoon. Tietenkin olisi hienoa, jos olisi vielä hieman terävämpi kärki tuloksellisesti (vrt. HIFK, Ilves, Kärpät), mutta rehellisyyden nimissä vertailu näyttää Tapparan kannalta huonolta lähinnä siksi, että em. joukkueiden kärkiyksilöt ovat aloittaneet kauden aivan poikkeuksellisen tehokkaasti. Aika harvoin kuitenkaan on Liigassa voivoteltu “tylsää kärkeä”, kun tehokkaimman ketjun tehot ovat tällaiset:
Puhakka: 6+8=14 (13 ottelua, tasaisella tahdilla 63 p)
Keskinen: 4+7=11 (14 ottelua, tasaisella tahdilla 47 p)
Halloran: 3+7=10 (13 ottelua, tasaisella tahdilla 46 p)
Tuohon päälle löytyy vielä Tanus 55 p tahdissa ja Mattila 51 p tahdissa. Puolustajista Leskisellä 43 p tahti ja Brickleyllä 39 p tahti.
Kyllä Tapparassakin on kovaa kärkiosaamista, vaikka esim. Lehterän ja Gardinerin luvut onkin aivan omaa luokkaansa - toistaiseksi ainakin.
Syy, miksi itse ainakin puhun tasapaksusta materiaalista, ei johdu tehopisteistä. Materiaali on leveä, mutta sellainen kärkihyökkääjä Tanuksen rinnalta puuttuu. Mestaruuteen voi toki materiaali riittää nykyiselläänkin, mutta mielestäni yksi kärkihyökkääjä tekisi Tapparasta selkeän mestarisuosikin. Aikaa siihen hankintaan on ja silloin leveys pääsisi vielä enemmän näkymään.
Sinänsä olen samaa mieltä, että kyllähän tuohon yksi tähtihyökkääjä mahtuisi - nimenomaan pistenikkarin, ja ehkäpä vielä juuri maalintekijän profiililla. Mutta mitä voimasuhteisiin tulee, niin mielestäni Tapparan tilanne on kärkiyksilöiden osalta hieman parempi kuin miltä se saattaa pintaraapaisulla näyttää verrattuna suurimpiin kilpailijoihin.
Sinänsä varmasti on, ettei Tappara lepää yhden ketjun varassa. Kaikki neljä ketjua pystyy tuottaan myös hyökkäyspäähän, etenkin kun Rauhala saadaan vielä takaisin. Tilanne on todella hyvä, joten sikäli voi odotella hyvillä mielin.
Rautiainen ja Kärki kasvaa hyvin korkoa 60 peliä joten hyvin pystyvät pelaan poffeissa. Jos ja toivottavasti kun saadaan Juolevi takas niin pakkipää on varmaan siinä.
Voisin melkein lyödä pääni pantiksi että vähintään 2 hyökkiä hankitaan vielä. Tuloksentekijä ja av spessu. Veikkauksena vois osua tuohon majutauon aikaan, toivottavasti.
Yhden ketjun Hifki ei mestaruutta voita, eikä Kärpät. Eiköhän Niemelä niele vielä yhden hopian
En lähtis tuosta 2 hyökkääjästä vetoa lyömään, kuten en Juolevin paluustakaan.
E: ei perustu faktaan. Huolestunut vain pitkästä poissaolosta.
Sama homma. Jollekin AV-spesialistille ei ole mitään tarvetta hyökkääjien osalta. Puhakka-Rauhala tuonut 3 Mestaruutta ja heidän takana on nyt paljon leveämmin laatua kuin aiemmin.
Alivoiman ongelmat johtuu mielestäni pakistosta, jossa kukaan ei ole Vittasmäen tasolla, vaikka offensiivisesti kalusto on parempi kuin viime vuoden kokonaisuus. Matinmikkokin on ihan väärässä paikassa AVta opettelemassa. Toki kehittyy puolustuksellisesti, muttei mahdu myöskään ylivoimaan. Tarjolla alkaa olla kohta sellainen Ben Thomasin rooli, kun Rafkin ottaa sen AVn itselleen.
Alivoiman tärkein pelaaja? Maalivahti. Tapparalla on nyt uusi maalivahti ja alivoimaa pelaavista pakeista kärki uudistunut. Kyllä se siitä hitsautuu.
Maso 5 peliä, 2 pistettä
Manner 10 peliä, 12 pistettä
Kerhon pistekeskiarvo on noussut alkukaudesta ja Mannerin-ajan pistekeskiarvo on sama tai parempi kuin pahimpien kilpailijoiden Jukurien, SaiPan ja Jypin. Kerhon onkin onnistunut ohittaa Jukurit.
Vaikea nähdä, että jumbokisaan ottaisi osaa Pelicans tai TPS, vaikka näillä onkin ollut hieman hankaluuksia pistekertymän kanssa. Pelicansilla trendi on positiivisempaan päin, mutta Tepsi on kerännyt yhden pisteen viiteen edelliseen peliin.
Kuten kaikkien, myös SaiPan suunta jää nähtäväksi.
# | O | 3 | 2 | 1 | 0 | P | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | HIFK | 16 | 11 | 1 | 2 | 2 | 37 |
2. | Tappara | 14 | 9 | 0 | 1 | 4 | 28 |
3. | KalPa | 13 | 8 | 2 | 0 | 3 | 28 |
4. | Kiekko-Espoo | 15 | 7 | 2 | 2 | 4 | 27 |
5. | Ilves | 13 | 8 | 1 | 0 | 4 | 26 |
6. | Ässät | 14 | 5 | 3 | 3 | 3 | 24 |
7. | Lukko | 14 | 6 | 1 | 3 | 4 | 23 |
8. | KooKoo | 16 | 4 | 5 | 0 | 7 | 22 |
9. | Kärpät | 15 | 4 | 4 | 2 | 5 | 22 |
10. | Sport | 15 | 4 | 2 | 4 | 5 | 20 |
11. | SaiPa | 15 | 5 | 1 | 2 | 7 | 19 |
12. | TPS | 14 | 3 | 2 | 3 | 6 | 16 |
13. | JYP | 13 | 4 | 0 | 3 | 6 | 15 |
14. | Pelicans | 12 | 4 | 1 | 0 | 7 | 14 |
15. | HPK | 15 | 3 | 1 | 3 | 8 | 14 |
16. | Jukurit | 16 | 2 | 2 | 0 | 12 | 10 |
Omaan makuun tossa taulossa isoimmat vääristymät on KooKoo ja K-Espoo 5-10 pinnaa liian isoilla saldoilla ja ne ajattelin kertyvän enimmäkseen Kärpille ja Pelsuille. En uskonut oikeestaan yhtään KooKoo, mutta äkkiäkös ne tosta pomppaa suuntaan tai toiseen. Muuten sijoilla 10-16 niitä, kun ajattelin poislukien mielestäni alisuorittanut Pelsut, joka kyllä viime vuonnakin veteli syksyllä vihkoon ja kuitenkin suht samalla pelivihkosella painetaan.
Näitä viimeisimpiä pelejä en ole nähnyt, mutta aiemmin 3 peliä kaudella ja mielestäni TPS on pelannut ihan miehekästä kiekkoa jatkumona viime keväälle. Ei tule jäämään ulos pudotuspeleistä.
Saavat 5 ukkoo pois saikulta, samaa aikaa me saadaan Sota-Otto, kuka vastaa enempää.