Kyllähän se Tapparan etumatka näyttää edelleen säilyneen ja Tappara on mestarisuosikki numero uuno.
Ilves voi kyllä olla tälläkertaa myös keväällä kohtalaisen kova, mutta voi olla, että sekään ei kuitenkaan riitä Tapparaa vastaan. Runkosarjassa epäilen, että Ilveksellä voi olla luvassa vähän hakemista. Toivon, että kuitenkin yllettäisi neljän joukkoon ja vältettäisiin neljännesvälierät.
HIFK 3,35 miljoonaa euroa (3,20)
Tappara 3,25 (ei muutosta)
Kärpät 3,25 (ei muutosta)
Ilves 3,10 (ei muutosta)
Pelicans 3,00 (2,65)
Lukko 2,95 (2,90)
TPS 2,40 (2,80)
JYP 2,40 (2,50)
Ässät 2,35 (2,10)
KalPa 2,30 (2,10)
KooKoo 2,00 (2,10)
SaiPa 2,00 (1,90)
Kiekko-Espoo 2,00 (nousija)
HPK 1,90 (1,95)
Sport 1,851 (1,84)
Jukurit 1,5 (2,0)
Tapparan syksyn mestaruutta tarkoitin sillä, että lehdet yksimielisesti veikkaa ennakoissaan Tapparaa sijalle 1. Siinähän ei ole mitään uutta, että Tappara on hallitseva mestari 
.
No puheet on kohta pidetty niinkuin sökö-pöydässä ja jaot alkaa. Hienoa päästä myös näkemään CHL-avausta tänään. Kuinka peli soljuu eurooppalaisessa paineessa ja temmossa. Sen verran käväsen kaupan kautta tänään, että ostan Sanoman Liiga-ennakon. Kiinnostaa paljon tämä alkava Liiga-kausi, kun nyt on mahdollisuus yrittää sitä historiallista neljättä mestaruutta putkeen - ei tällaista herkkua ole ehkä saatavilla koskaan enää.
Mielenkiintoista Tapparan ulkopuolelta on nähdä myös, että meneekö kenelläkään Jyp-tyyliin vati nurin ja sukeltaa HPK:stakin ohi…
Menestys ja Tapparan kulttuuri luultavasti aiheuttaa sen, että voittaminen ei riipu ulkoisista paineista ja kahleista. On aika sama, odotetaanko ulkopuolelta mestaruutta vai jotain muuta. Tietenkään mestari ei halua hopeaa. Mutta jos Ilves on menetysodotusten paineissa Toronto ja Kärppien on massiivisten panostusten keskellä pakko voittaa, kuten myös HIFK:n jokseenkin joka kausi paperilla, on Tappara aika paineeton ja riippumaton noista tekijöistä. Pelicanskin on rakennettu vain ja ainoastaan mestaruutta varten.
Luultavasti tuon paineettomuuden ja vapauden takia Tappara voi vaan tulla ja voittaa, vaikka olisi joskus sarjoissa tappiolla 0-2 tms. Sitähän se konemaisuus tarkoittaa, että ei riipu muista vaan on pelissä vain oma itsensä ja tulos sen mukainen. Oikeastaan vastustajista riippumatta.
Ja mitä tämä kertoo Ville Peltosesta? Katsokaa nyt herranisä sitä IFK:n rosteria ja pelaajabudjettia. Ei mulla muuta.
Paitsi se, että eihän kollit mitenkään välttämättä siis minunkaan mielestäni top6:ssa ole.
Täytyy sanoa, ettei Maikkarin porukka hirveästi näe vaivaa tuoda lüga-kauden promo-matskua Katsomo Appiin. Yritin tsekata, josko Liiga-Viikko olisi siellä ilman mainoksia eikä löytynyt kuin viime kauden tauhkaa…
Onneksi kausiennakoissa ei sama järjestys mutta pelaajabudjetit vain ennuste kauden alussa.
Pistetään ny tänne
Tulevasta perjantaista ei tyyliä puutu, kun Tappara nostaa entisen kapteeninsa Jukka Peltolan pelinumeron 81 Nokia-areenan kattoon. Juhlaseremoniat hoidetaan vieläpä ainoaa oikeaa joukkuetta eli Kärppiä vastaan. Peltola väänsi oululaisten kanssa unohtumattomia ottelusarjoja, joissa nähtiin karvaita kyyneliä ja suuria ilon hetkiä.
Heiluukohan ”lapikas” seuraavaksi Lahden suunnalla jos kurssi ei pian käänny?
Ainakin viime kaudella riitti kärsivällisyys kauden alun vaikealla hetkellä. Se on sitten, että riittääkö luotto yhtä paljon Yli-Junnilaan.
Ehkä Lahdessa alkaisi olla kohta taas Darts-turnauksen aika.
Muistatteko, kun HIFK oli voittamaton ja ylivoima lähellä laitonta. Eikä niillä vieläkään ole kuin se yksi tappio. Tappara on kuitenkin kahden pisteen päässä viiden pelin jälkeen ja Tapparasta ollut vaikea löytää hyviä asioita. Otanta on vielä pieni. Tuohon jos se yksi laatulaituri löydetään kauden aikana, niin Tappara on aidosti tekemässä historiaa.
Niin, ja jos tuossa tarkoitit nimenomaan liigan historiaa, niin lisättäköön, että ei koko Suomen jääkiekkohistoriassakaan, siis SM-sarjan aikoinakaan ennen vuonna 1975 perustettua liigaa, kukaan ole voittanut neljää peräkkäistä mestaruutta. Jännä tilastokummajainen on, että kaikkiaan yhdeksän kertaa on voitettu kolme peräkkäistä, mukaan laskien se, että KIF voitti 40-luvun sotavuosina kolme peräkkäistä mestaruutta, vaikka ei kolmena peräkkäisenä vuonna, kun sotien takia joinakin vuosina jäi mestaruussarja pelaamatta, mutta kertaakaan ei ole voitettu neljättä siihen perään. Ja jos oikein olen laskenut, niin kaksi peräkkäistä ilman kolmatta on voitettu myös juuri yhdeksän kertaa. Vähän niinkuin todennäköisyyksien vastainen tilanne, sillä pitäisihän mestaruusputkien jakauman olla siten, että lyhyet kahden putket olisivat melko yleisiä, kolmen putket harvinaisempia ja sitä pitemmät putket vielä harvinaisempia, mutta olemassa. Kuitenkin siis jakauma on:
1 mestaruus ilman toista peräkkäistä 43 kertaa (nopeasti laskettuna, en ole aivan varma)
2 peräkkäistä 9 kertaa
3 peräkkäistä 9 kertaa
4+ peräkkäistä 0 kertaa
Lieneekö tuo kahden peräkkäisen harvinaisuus, mutta kolmen peräkkäisen melko yleinen esiintyminen sitten jonkinlainen luonnonlain tapainen ilmiö vai pelkkää sattumaa? Väittäisin, että lopulta kuitenkin sattumaa.
Ruotsin mestaruuksissa on kyllä melko samantapainen jakauma, tosin sieltä historiasta löytyy kuudenkin peräkkäisen putki, mutta sen jälkeen kun Djurgården vuonna 1963 voitti kuudennen peräkkäisensä, ei sielläkään ole kuin muutaman kerran voitettu kaksi tai kolme peräkkäistä, taitaa olla viime vuosikymmeninä ollut Ruotsissa jopa Suomea harvinaisempaa voittaa kahtakaan peräkkäistä mestaruutta.
Mutta joka tapauksessa, hyvät mahdollisuudet on tehdä historiaa ja saavuttaa se neljäs peräkkäinen. Kausi nyt ei ole alkanut nappiin, mutta onhan se nähty, että muutaman ottelun mittainen alku ei aina kerro sitä, mihin suuntaan kauden lopputulos menee.
Pieni huomio, ja tarkistamatta sen tarkemmin historiallisia lukuja, niin kaksi peräkkäistä on täytynyt olla 18 kertaa, jotta on päästy yhdeksään kolmeen peräkkäiseen, jolloin tilastollisesti luvut onkin yhtäkkiä aika luonnolliset.
Tuo olisi aika käsittämätön saavutus kun liigan kärjessä resurssieroja - lähtökohtaisesti - seurojen välillä ei ole. Kertooko enemmän voittajasta vai haastajista? Toimintakulttuureissa seurojen välillä voi olla heikosti näkyviä, merkittäviä eroja. Vanhassa NHL:ssä ennen palkkakattoja yms. tasoitusjärjestelmiä oli Islandersin 4 mestaruuden dynastia 80-83. Jalkapallossa resurssitekijöistä lähtevät erot ovat tuottaneet pitkiäkin mestaruusputkia pääsarjoissa.
Voittamisen kulttuuri helpottaa voittamista tiukoissa paikoissa, marginaalisten erojen vallitessa. Tappio jatkoajalla seiskafinaalissa ei jännitä niin paljon, jolloin virheherkkyys ei lisäänny.
Motivaatio suosii aina haastajaa ja sitä, joka ei ole voittanut. Jursinovin mukaan menestyksen pahin vihollinen on menestys; haastajalla on luonnollinen tendenssi lisätä työnsä määrää, voittaja tuppaa pysymään paikallaan työn määrässä kun on kerran voittaja. Tämän vuoksi haastaja menee usein lopulta ohi.
Identiteetti: rautakorpelaisuus ja jalostetumpi versio tapolalaisuus olivat selkeitä viitekehyksiä koko pelitavalle. On tapahtunut suuri muutos mutta enää Grönborgin edustama knsainvälinen pelitapa ei ole liigassa ainoa eikä itsestäänselvä voittava tekijä, koska Niemelä pyrkii imitoimaan ja varioimaan myös nopeahkoa kansainvälistä pelitapaa ja menestymään liigassa sillä. Kärpät ja Lukko ovat epäselvempiä tässä identiteetissä eikä se liene etu. HIFK:istä ei taida ottaa edelleenkään selvää ja ihan perusasetelma näyttäisi epävakaalta: kuka käskee ja kuka vie näyttäisi olevan hakusessa.
Käänteentekevä yksilö: ei pidä unohtaa, että yksittäinen tekijä voi onnistuessaan kääntää tyypillisesti aika tasaiset asetelmat päätekijöiden kesken, helppona esimerkkinä vaikka maalivahtipeli.
Niin, tietenkin jokainen kolmen mestaruuden putki on ollut ensin kahden putki ja sitten jatkunut kolmen putkeksi, siinä mielessä kahden putkia on ollut 18, ja niistä 9 on jatkunut kolmen putkeksi. Mutta ei tuo poista lukujen tilastollista anomaliaa. Nimittäin, jos on ollut 18 kahden putkea ja niistä 9 on jatkunut kolmen putkeksi, se olisi luonnollista vain, jos liigassa olisi keskimäärin vain kaksi todellista mestariehdokasta, silloinhan olisi 50 prosentin todennäköisyys, että kaksi mestaruutta saa jatkokseen sen kolmannen. (Tai jos muuten olisi yksi niin suuri mestarisuosikki, että se voittaisi mestaruuden 50 prosentin todennäköisyydellä ja kaikki muut vain yhteenlasketusti 50 prosentin todennäköisyydellä.) Ja jos niin olisi, niin sittenhän myös kolmen putkista noin puolet pitäisi jatkua neljännellä, jne., jolloin tilastollisesti noin 4 tai 5 neljän mestaruuden putkea pitäisi olla tapahtunut, ja niistä vielä noin 2 pitäisi olla jatkunut viiden mestaruuden putkiksi.
Kyllä tuossa jonkinlainen tilastollinen kummallisuus on, vaikka lukuja miten pyörittelisi, jotenkin kolmen mestaruuden putket ovat yliedustettuina ja sitä pitemmät putket puuttuvat kokonaan. Mutta kun lukumäärät nyt kuitenkin ovat noinkin pieniä kuin 9 tapausta, niin voi se kyllä olla pelkän sattumankin tuotosta.
Jos kaksi mestaruutta mukaan otetetaan huomioon sama joukkue kuin on samalla kaudella kolme mestaruutta voittanut joukkue, tehdään myös tilastollinen virhe, koska pelattujen kausien lukumäärä muuttuu.
Tämä vaikutta todennäköisyys-% laskettassa putkien voittoennustetta.
Todennäköisyyslaskennassa myös muutujien pitäisi olla samat, Nopan heitto, lotto ja jne. Jääkiekossa pelattaisiin samoilla joukkueilla.
Karri Kivi kirjoittellee että Eemeli Suomi on ihan ylivertainen Liigassa. Mun mielestäni Otto Leskinem on dominoinut sarjaa ainakin Tapparassa pelatessaan.
Tämä on yksi mielipide toisten seassa. Liigan top-10 tilastot, joita on seitsemän kenttäpelaajien kohdalla, Suomi on yhdessä mukana. Pistepörssin 7.
Joukkueelleen erittäin tärkeä pelaaja, jos ei tärkein kaikista joukkueista.
Ylivoimainen hän ei ole. Joo, eri määrä pelejä.
Taitaa Kivi viitata enemmän Suomen tasaiseen suorittamiseen useamman kauden ajalta.