Liigan otteluohjelma 2018-19


#61

On erikoista, miten tämä Ässät-peli oli tänään maanantaina, kun huomenna pelattaisiin CHL:ääkin, jos oltaisiin vielä mukana. Miettikää mikä otteluruuhka olisi ollut Tapparalla: keskiviikko, torstai, lauantai, maanantai, tiistai!

Kaiken kukkuraksi esimerkiksi perjantaina olisi Tappara, Ässät ja Hakametsä vapaana. Ässille olisi tullut kolme peliä neljään päivään, mutta sehän ei tunnu olevan mikään este. Ihan sama milloin tämä Tappara-Ässät olisi pelattu, mutta tämä maanantai oli aika uskomaton valinta.


(Kolonia) #62

Ehkäpä jonkinlaiset ottelusiirrot olisivat tulleet kyseeseen, jos CHL:ää olisi pelattu.

Mutta sama se, nyt on alkaneina viikkoina hyvin aikaa tehdä esim. jouluvalmisteluja, kun ohjelmassa on vain yksittäiset ottelut kahtena viikonloppuna.

Joulun ympärillä pelataankin sitten kolmen ottelun viikot, eli ei mitään pitempiä sesonkilomia siinä - oikeastaan otteluohjelma ei eroa juuri mitenkään arkisesta. Samoin vuodenvaihteen jälkeen pelit jatkuvat nopeasti.


#63

Viime viikolla oli 1 ainut peli, tällä ja ensiviikolla 3 peliä neljään päivään. Jos joku niin CHL tuhoaa pelirytmin liigassa, varsinkin jos tilanne on kuin tällä kaudella ettei menesty CHL:ssä .


#64

Viime viikon pääsyyllinen oli EHT, ei CHL. Ja muilla kuin CHL-viikoilla otteluohjelma on perseestä CHL:stä riippumattomista syistä. Pelejä voisi ripotella tasaisemmin, mutta kun kaikki ahnehtivat viikonloppupelejä. CHL ottaa pari tiistaita sieltä täältä. Päiviä, jolloin kukaan ei haluaisi pelata kuitenkaan.


#65

Kyllä tämä liigan pelirytmi on ihan hanurista. Juurikin tuo edellä mainittu rytmi on todella outo. Venytetäänkö tässä tahallaan kautta mahdollisimman pitkäksi?


#66

Varmaan on seurojen tahto, että pelataan vuodenvaihteessa paljon. Joulunalusviikko on yleisölle jo haastava, kiireitä riittää. Nyt pelataan vielä perjantaina 21.12 kierrosta. Suomessa joulu on pyhempi juhla kuin jenkeissä, joten tänne sopii huonommin P-Amerikan tyyli pelata vain 24.12 ja 25.12 poislukien. NBA taitaa pelata jopa joulupäivänä?

Nuorten kisojen kanssa päällekkäisyys häiritsee vähemmän, tai paremminkin siihen on jo totuttu, kun kisat ovat niin usein P-Amerikassa. Euroopassa pelattavien nuortenkisojen kanssa päällekkäisyys häiritsee.


(Mustamakkara) #67

Kännissä suunniteltu otteluohjelma vähän harmittaa. 14.12.2018 lauantai Sport - Tappara, 29.12.2018 lauantai Sport - Tappara, 12.1.2019 launtai Tappara - Sport…


Asiat ja ihmiset, jotka vi... harmittavat
(Varman päälle) #68

Onkohan näköhavaintoja joko Kärpät on tänään Tampereella? Huomenna siis Ilves-Kärpät -peli. Kohtuu koomista siis jos vierasjoukkue on odottelemassa kotijoukkuetta samalle paikkakunnalle. En siis hyväksy näitä otteluohjelman tuomia lepoetuja missään tapauksessa.


(Toni) #69

Sama se on Saipalla. Huomenna Hämeenlinnassa ja Tapparalla lepo.


(Varman päälle) #70

Ju, ihan periaatteesta tämä ei oikein sovi urheilullisuuden eikä viihteenkään näkökulmasta.